Atena

Suomalaiset erikoisjoukot – Päämajan kaukopartioista erikoisjääkäreihin

Jaa

Tietokirja avaa suomalaisten erikoisjoukkojen historian – 120 vuoden matkan itsenäisyystaistelusta kansainvälisiin erikoisoperaatioihin.

Mikko Porvali ja Vesapekka Larkkonen.
Mikko Porvali ja Vesapekka Larkkonen.

Mikko Porvali ja Vesapekka Larkkonen

SUOMALAISET ERIKOISJOUKOT – Päämajan kaukopartioista erikoisjääkäreihin

Ilmestyy 24.10.2025

Kun marsalkka luovutti Mannerheim-ristin kersantti Paavo Suorannalle, hän kysyi, mistä ansiosta risti myönnettiin. ”Repun kannosta”, kuului ytimekäs vastaus.

Erikoisjoukkosotilaat ovat kantaneet Suomessa reppua jo 120 vuoden ajan. 

Erikoisjoukot-tietokirja kuvaa Suomen erikoisjoukkojen kehitystä Voimaliiton tiedusteluosastosta jääkäriliikkeen ja kaukopartioiden kautta laskuvarjojääkärien, taistelusukeltajien sekä nykyisten ammattisotilaista koostuvien erikoisyksiköiden toimintaan. Ensimmäistä kertaa julkisuuteen kerrotaan suomalaisten erikoisjoukkojen kehittäjistä, joista keskeisimpiä on nykyinen Puolustusvoimain komentaja Janne Jaakkola.

Suomen historiassa, etenkin sodissa, erikoisjoukkojen osuus on ollut merkittävä Suomen selviytymisen kannalta. Ne ovat osa Suomen poliittista uskottavuutta ja kansallista turvallisuudentunnetta. Erikoisjoukkoja on palvellut muun muassa Kosovossa ja Afganistanissa, näkyvimmin Kabulin evakuointioperaatiossa kesällä 2021.

Pitkä itäraja ja pohjoiset olosuhteet ovat kehittäneet suomalaisille erikoisjoukoille kyvyn toimia tehokkaasti näissä oloissa. Tämä osaaminen on noussut kansainvälisen kiinnostuksen kohteeksi, kun Nato-maat joutuvat pohtimaan uudelleen turvallisuuspolitiikkaansa havahduttuaan sodan uhkaan Euroopassa.

Tunnetun sotahistorioitsijan Mikko Porvalin ja erikoisjoukoissa palvelleen Vesapekka Larkkosen yhteistyöteos Erikoisjoukot on ensimmäinen kattava tietokirja suomalaisen erikoisjoukkotoiminnan historiasta. Runsaasti kuvitettu ja lähteisiin pohjautuva teos nostaa esiin hiljaisten ammattilaisten tekemän työn.

Mikko Porvali (s.1980) on useita teoksia Suomen sotilastiedustelun historiasta julkaissut poliisi, lakimies ja historioitsija.

Vesapekka Larkkonen (s. 1987) on entinen erikoisjoukkosotilas, jonka aiemmatkin kirjat ovat käsitelleet suomalaista erikoisjoukkotoimintaa.

Kirja ilmestyy painettuna sekä e- ja äänikirjana. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Atena on osa Otava-konsernia. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Atena

Asiantunteva tietokirja taustoittaa Lähi-idän voimasuhteita ja muutosta29.9.2025 10:11:44 EEST | Tiedote

Muun maailman tavoin Lähi-itä on siirtymässä moninapaisempaan maailmanjärjestykseen, jossa perinteiset liittolaisuudet ja valtakeskukset ovat murroksessa. Alueen autoritaariset hallinnot, öljyvarat ja asevarustelu kohtaavat nuorten sukupolvien ja kansalaisliikkeiden paineen. Keskiössä on Israelin ja Palestiinan välinen konflikti, jonka luoma epävakaus loiskuu myös Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan sekä arvoihin asti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye