Komissaari Hadja Lahbib vierailulla Huoltovarmuuskeskuksessa
Yhdenvertaisuudesta, varautumisesta ja kriisinhallinnasta vastaava EU-komissaari Hadja Lahbib on pyynnöstään vieraillut Huoltovarmuuskeskuksessa (HVK) perjantaina 3.10. Komissaari Lahbib ja HVK:n toimitusjohtaja Janne Känkänen keskustelivat Suomen huoltovarmuusmallista ja pitkälle tähtäävän varautumisen sekä valmiuden ylläpitämisen tärkeydestä yhteiskunnan eri sektoreilla.

Komissaari Lahbibin vastuulle kuuluu kehittää ja toteuttaa EU:n varautumispolitiikkaa, jolla unioni ja sen jäsenmaat voivat entistä tehokkaammin varautua ja toimia erilaisissa kriiseissä. Laajasti EU:n varautumista linjaavan varautumisunionistrategian lisäksi Lahbib on edistämässä heinäkuussa 2025 annettua EU:n varastointistrategiaa, joka vahvistaa unionin materiaalista varautumista.
Materiaalisen varautumisen vahvistaminen koko EU:n tasolla tarkoittaa muun muassa jäsenmaiden yhteistyön ja tiedonvaihtamisen tehostamista sekä läheistä kumppanuutta yksityisen sektorin kanssa. HVK on antanut asiantuntemuksensa varastointistrategian valmisteluun ja osallistuu sen toimeenpanoon.
HVK on myös aktiivisesti edistämässä Euroopan unionin varautumista kahdessa Suomen rescEU-hankkeessa (CBRN ja Medical) vastuullaan muun muassa kriittisten materiaalien varastointi ja logistiikka.
Aiemmin tällä viikolla Suomen rescEU-konsortio harjoitteli suuressa kansainvälisessä Rescue Borealis -harjoituksessa EU:n pelastuspalvelumekanismin ja rescEU-varastojen käyttöönottoa kuvitteellisessa säteilytilanteessa. Oulussa järjestettyyn harjoitukseen osallistui viranomaisia ja muita pelastusalan asiantuntijoita Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Saksasta. Komissaari Lahbib ja toimitusjohtaja Känkänen tutustuivat harjoitukseen eilen torstaina.
RescEU-konsortioon Suomessa kuuluvat HVK:n lisäksi sisäministeriö (konsortion johtovastuussa), sosiaali- ja terveysministeriö, Säteilyturvakeskus ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Lisätietoja:
viestintäasiantuntija Mari Mäkinen, p. 029 505 1114, mari.makinen@nesa.fi, Huoltovarmuuskeskus
Yhteyshenkilöt
Mari MäkinenviestintäasiantuntijaHuoltovarmuuskeskus
Puh:029 505 1114Puh:050 5936020mari.makinen@nesa.fiTietoa Huoltovarmuuskeskuksesta
Huoltovarmuuskeskus (HVK) on työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) hallinnonalan laitos, jonka tehtävänä on maan huoltovarmuuden ylläpitämiseen ja kehittämiseen liittyvä suunnittelu sekä operatiivinen toiminta. Yhteistyössä muiden viranomaisten ja elinkeinoelämän kanssa HVK varmistaa, että yhteiskunnan kriittisten toimintojen jatkuvuus voidaan turvata kriisi- ja häiriötilanteissa.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Huoltovarmuuskeskus
Nordiska försörjningsberedskapsmyndigheter bygger konkreta samarbetsformer vid möte i Helsingfors17.6.2025 10:54:18 EEST | Pressmeddelande
Myndigheter med ansvar för försörjningsberedskap i de nordiska länderna deltar just nu i Nordic Summit on Security of Supply, som arrangeras av Försörjningsberedskapscentralen (FBC) i Helsingfors. Det två dagar långa mötet inleddes av näringsminister Sakari Puisto.
Pohjoismaiset huoltovarmuusviranomaiset rakentavat konkreettisia yhteistyön muotoja tapaamisessaan Helsingissä17.6.2025 10:54:18 EEST | Tiedote
Huoltovarmuudesta vastaavia pohjoismaisia viranomaisia osallistuu parhaillaan Huoltovarmuuskeskuksen (HVK) isännöimään Nordic Summit on Security of Supply -seminaariin. Kaksipäiväisen tapaamisen avasi elinkeinoministeri Sakari Puisto.
Försörjningsberedskapscentralens årsöversikt: Kristider framhäver försörjningsberedskapens betydelse21.5.2025 06:25:36 EEST | Pressmeddelande
Försörjningsberedskapscentralens (FBC:s) årsöversikt sammanfattar de olika aspekterna av försörjningsberedskapsarbetet under fjolåret. Den nya strategin från våren 2024 angav riktningen för verksamheten. I årsöversikten ingår för första gången även en hållbarhetsrapport.
Huoltovarmuuskeskuksen vuosikatsaus: kriisiajat korostavat huoltovarmuuden merkitystä21.5.2025 06:25:36 EEST | Tiedote
Huoltovarmuuskeskuksen (HVK) vuosikatsaus vetää yhteen viime vuoden moniulotteista huoltovarmuustyötä. Keväällä 2024 laadittu uusi strategia on antanut suuntaa toiminnalle. Ensimmäistä kertaa vuosikatsauksen osana julkaistaan myös vastuullisuusraportti.
The National Emergency Supply Agency’s Annual Review: times of crisis highlight the importance of security of supply21.5.2025 06:25:36 EEST | Press release
The Annual Review of the National Emergency Supply Agency (NESA) summarises the multidimensional security of supply activities carried out last year. The new strategy prepared in spring 2024 has provided direction for the activities. For the first time, a sustainability report is also published as part of the Annual Review.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme