Suomen kannattaa pitää kiinni ympäristötavoitteistaan
6.10.2025 07:00:00 EEST | Suomen ympäristökeskus | Tiedote
Suomi on lipeämässä hiilinielujen ja luonnon turvaamisen tavoitteistaan, vaikka metsät, suot ja elinvoimainen luonto ovat tärkeimpiä menestystekijöitämme.

Euroopan ympäristökeskus julkaisee viiden vuoden välein laajan raportin, jossa arvioidaan ympäristönsuojelun edistymistä Euroopassa. Raportti tarjoaa myös mahdollisuuden vertailla Suomen ympäristön tilaa muihin eurooppalaisiin maihin.
Suomen osalta Euroopan ympäristö 2025 -raportti kertoo, että ilmanlaatu on meillä Euroopan parhainta ja että kasvihuonekaasupäästömme ovat laskeneet merkittävästi uusiutuvan energian tuotannon lisääntymisen ansiosta. Siirtymistä pois fossiilisesta energiasta ovat tukeneet myös uusi ydinvoimala ja lämpöpumppujen yleistyminen kotitalouksien energiaratkaisuina.
Suomi on saavuttanut tai lähellä saavuttaa monia kestävän kehityksen tavoitteita, jotka liittyvät sosiaaliseen tai taloudelliseen kestävyyteen. Haastetta on sen sijaan useissa ekologisen kestävyyden tavoitteissa.
Kiertotaloudessa paljon kirittävää
Luonnonvarojen kulutus henkeä kohden on Suomessa Euroopan suurinta. Vaikka politiikkatavoitteissa kiertotalouden rooli on nostettu keskiöön, materiaalien hyödyntämisaste on meillä toistaiseksi vain 4,4 prosenttia. Tämä on selvästi alle EU:n keskiarvon.
Poliittisella tasolla kiertotalouden edistämiseen on sitouduttu, mutta maamme erityispiirteet, kuten pitkät etäisyydet ja harva asutus, tuovat haasteita: materiaaleja esimerkiksi infrastruktuurin rakentamiseen ja ylläpitämiseen tarvitaan paljon, eikä uusiokäyttö tai kierrättäminen ole yhtä helppoa ja liiketaloudellisesti kannattavaa kuin uuden tavaran tuottaminen.
Suomen hiilinieluista raportin tiedot toistavat sen, mitä jo tiedettiin: ne ovat romahtaneet. Metsien hakkuut ja turvepitoisten maiden päästöt ovat kääntäneet maankäyttösektorin hiilen nielusta lähteeksi.
Ympäristönsuojelu on välttämätön investointi tulevaisuuteen
Suomella on vaikeuksia toteuttaa tärkeimpiä politiikkatavoitteitaan, kuten luontokadon pysäyttäminen vuoteen 2030 mennessä ja hiilineutraaliuden saavuttaminen vuoteen 2035 mennessä. Tavoitteista tinkiminen ei kannata, sillä ilman riittäviä ympäristöinvestointeja ongelmat pahenevat ja koituvat nykyistäkin kalliimmiksi.
“Ympäristötavoitteista ja ympäristölainsäädännöstä kannattaa pitää kiinni. Yhteiskuntamme menestys perustuu luonnonvarojen hyödyntämiseen, mutta resurssien käyttö on pitkään ollut kestämätöntä ja uhkaa kansalaistemme hyvinvointia ja yhteiskuntamme tulevaisuuden menestystä”, sanoo pääjohtaja Leif Schulman Suomen ympäristökeskuksesta.
Luontokadon pysäyttäminen ja hiilineutraaliuden saavuttaminen vaativat eri ohjelmissa ja aloitteissa jo tunnistettujen toimien johdonmukaista ja riittävän laajaa toteuttamista. Esimerkiksi luontoa elvyttävät Helmi- ja Nousu-ohjelmat, kuntien ilmastosuunnitelmat sekä eri sektoreiden vähähiilisyys- ja biodiversiteettitiekartat tarjoavat runsaasti ratkaisukeinoja, jotka on tärkeä ottaa käyttöön mahdollisimman laajassa mittakaavassa eri sektoreilla.
“Tietopohjamme ilmastonmuutoksen ja luontokadon riskeistä on vahva. Samoin ymmärrämme, millaisilla keinoilla kurssia voidaan muuttaa ja miten voimme parhaiten sopeutua ilmastonmuutokseen ja muihin ympäristöriskeihin. Esimerkiksi investoimalla puhtaaseen energiaan ja hoitamalla vesistöjämme luontoa ennallistamalla turvaamme samalla yhteiskuntamme hyvinvoinnin, mukaan lukien taloudellisen kilpailukyvyn”, Schulman jatkaa.
Kestävyysmurroksessa kyse useasta samanaikaisesta toimesta eri sektoreilla
Vaikka kestävyyshaasteet ovat suuria, Euroopan ympäristö 2025 -raportissa korostetaan myös merkittäviä edistysaskelia, kuten onnistumisia ilmansuojelussa ja uusiutuvassa energiassa. Tämä antaa toivoa muutosten mahdollisuudesta ja osoittaa, että johdonmukaisella politiikalla ja tehokkaalla toimeenpanolla voidaan saada vaikuttavia tuloksia.
Kokonaisvaltaisessa kestävyysmurroksessa on kyse monista samanaikaisista toimista yhteiskunnan eri sektoreilla. Ruokajärjestelmässä ilmasto- ja vesistöpäästöjen vähentäminen sekä luonnon monimuotoisuuden ylläpito tarkoittavat muutoksia niin viljelytapoihin kuin ihmisten ruokavalioihin.
Energiajärjestelmässä siirtyminen pois fossiilista polttoaineista näkyy voimalaitosten muutosten lisäksi sähkön kuluttajien mahdollisuuksina tuottaa hajautetusti sähköä. Liikennejärjestelmämme pitää muuttua edistämään terveyttä ylläpitävää arkiliikkumista ja julkista liikennettä sekä samalla tukea välttämättömän autoilun muutosta vähäpäästöiseksi.
“On myös tärkeää, että epäonnistumisista opitaan, konkreettisia toimenpiteitä vauhditetaan ja onnistuneita paikallisia kokeiluja skaalataan laajemmiksi, tarvittaessa koko Eurooppaan. Investoimalla ympäristönsuojeluun Suomella ja Euroopalla on mahdollisuus kehittää kilpailukykyään ja kansalaistensa elämänlaatua sekä ylläpitää yhteiskunnallista resilienssiä ja turvallisuutta”, pääjohtaja Leif Schulman summaa.
Suomen ympäristökeskus (Syke) on koordinoinut suomalaista tiedontuotantoa Euroopan ympäristö 2025 -raporttia varten. Työhön osallistui yksitoista suomalaista organisaatiota. Ympäristötiedon foorumi, Suomen ympäristökeskus, ympäristöministeriö ja Euroopan ympäristökeskus järjestävät raportin Suomen julkaisutilaisuuden maanantaina 6.10. klo 9–12. Tapahtumasta on suora verkkolähetys.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maria OjanenErikoistutkijaSuomen ympäristökeskus (Syke)
Puh:+358 29 525 1044etunimi.sukunimi@syke.fiJari LyytimäkiJohtava tutkijaSuomen ympäristökeskus (Syke)
Puh:+358 29 525 1397etunimi.sukunimi@syke.fiMediapalvelu Suomen ympäristökeskuksessa
Suomen ympäristökeskuksen mediapalvelu välittää tietoa ympäristökeskuksessa tehtävästä tutkimuksesta, auttaa toimittajia löytämään asiantuntijoita haastateltaviksi ja tarjoaa valokuvia median käyttöön.
Yhteydenottoihin vastaavat viestintäasiantuntijat. Palvelemme arkisin klo 9-16.
Linkit
Suomen ympäristökeskus – Teemme tiedolla toivoa.
Suomen ympäristökeskus
Latokartanonkaari 11
00790 Helsinki
0295 251 000
www.syke.fi/fi
On aika siirtyä yksittäisten ympäristöongelmien ratkaisemisesta koko yhteiskunnan läpileikkaavaan kestävyysmurrokseen. Suomen ympäristökeskus (Syke) vaikuttaa tutkimuksella, tiedolla ja palveluilla kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Suomen ympäristökeskus on valtion tutkimuslaitos, jossa työskentelee noin 700 asiantuntijaa ja tutkijaa Helsingissä, Oulussa, Jyväskylässä ja Joensuussa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ympäristökeskus
Ensi vuonna yhä useampi ajoneuvo, työkone ja intermodaalikontti on tarkastettava F-kaasuvuotojen varalta3.9.2026 11:01:38 EEST | Tiedote
F-kaasuja sisältäviä kylmä- ja ilmastointilaitteita koskeva vuototarkastusvelvollisuus laajenee 12.3.2027. Laitteiden haltijoiden ja huoltoyritysten kannattaa varautua uusiin tarkastus- ja kirjanpitovaatimuksiin hyvissä ajoin.
Syken mediaviikko 31.8.–4.9.2026: Uusia ajoneuvoja F-kaasujen vuototarkastusten piiriin | Valokuvakilpailussa etsitään luonnon ja ihmisen hyvinvointia tukevia maisemia27.8.2026 13:45:59 EEST | Tiedote
Hei! Tässä tiedoksesi meillä Suomen ympäristökeskuksessa ensi viikolla ilmestyviä tiedotteita, uutisia, kampanjoita, blogeja ja uutiskirjeitä. Mukana myös tulevia tapahtumia ja webinaareja. Jakelemme mediakatsauksen torstaisin STT:n kautta. Koosteet löytyvät myös STT-uutishuoneesta, josta voit tilata kaikki Suomen ympäristökeskuksen tiedotteet.
Saaristomeren ekologisesti merkittävät vedenalaiset meriluontoalueet tunnistettu27.8.2026 08:59:15 EEST | Tiedote
Saaristomereltä on tunnistettu 46 ekologisesti merkittävää merialuetta. Kartoituksen tavoitteena on tukea meriluonnon suojelua ja luontoarvojen huomioimista alueidenkäytön suunnittelussa. Turku aikoo ottaa kartoituksen tiedot käyttöön kaupungin luonnonsuojelualueohjelman valmistelussa. Alueita esitellään tänään Turussa Itämeripäivän tapahtumassa.
Skärgårdshavets ekologiskt betydelsefulla undervattensområden har identifierats27.8.2026 08:55:00 EEST | Pressmeddelande
I Skärgårdshavet har 46 lokalt ekologiskt betydelsefulla havsområden identifierats. Syftet med kartläggningen är att stödja skyddet av havsnaturen och säkerställa att naturvärden beaktas i kommunernas och landskapets planering av områdesanvändningen. Åbo stad kommer att använda kartläggningsuppgifterna i beredningen av stadens program för naturskyddsområden. Områdena presenteras idag vid Östersjödagens evenemang i Åbo.
Färre ungar bland städernas vitkindade gäss än förra året24.8.2026 11:35:28 EEST | Pressmeddelande
Antalet vitkindade gäss som häckar i städerna förblev stabilt, men färre ungar observerades än förra året.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme