Kauppakamarikysely: Yritysten suhdannearviot ottivat takapakkia keväästä - ensi vuodesta ennakoidaan tuntuvasti parempaa

Jaa

Yritysten arviot suhdannetilanteesta ottivat kauppamarien tuoreessa talouskyselyssä takapakkia verrattuna kevääseen. Heikkeneminen ei ole suuruudeltaan valtavaa, mutta se koskee laaja-alaisesti vastauksia niin liikevaihdon, tilauskantojen, viennin kuin henkilöstömäärienkin suhteen. Omalla toimialalla vallitsevia yleistunnelmia luonnehditaan pessimistisesti. Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan yrityksissä riittää silti edelleen uskoa kasvuun ja erityisesti siihen, että pidemmällä aikavälillä suhdanne on kirkastumassa. Ensi vuodesta ennakoidaan tuntuvasti kuluvaa vuotta parempaa.

Kauppakamarien jäsenyrityksilleen syyskuussa tekemästä kyselystä selviää, että kuluvan vuoden liikevaihtokehitys on ollut yrityksissä kohtalaisen tasapainoista, mutta kasvu tiukassa. Vastaajista 34,4 prosenttia kertoi liikevaihtonsa kehittyneen alkuvuodesta paremmin kuin viime vuonna vastaavalla jaksolla. Huonommaksi liikevaihdon kehityksen raportoi 31,2 prosenttia. Lukemat ovat jonkin verran heikompia kuin keväällä.

Myös liikevaihdon kasvuodotukset ovat taantuneet, mutta edelleen on selvästi enemmän vastaajia, jotka arvioivat liikevaihtonsa kasvavan seuraavan puolen vuoden jaksolla kuin niitä, jotka ennakoivat heikkenemistä. Liikevaihdon tulevaan kasvuun luotti vajaa 30 prosenttia vastaajista, kun vastaava osuus oli keväällä hieman alle 35 prosenttia. Lokakuun kyselyssä heikkenemistä ennakoi 21 prosenttia, kun vastaava osuus oli toukokuussa 16,5 prosenttia. Loput odottivat myyntinsä pysyvän ennallaan.

”Talouden heikoin vaihe on jäänyt kauas taakse, mutta kasvu ei toistaiseksi ole käynnistynyt odotetusti. Tulevaa liikevaihtoa koskevien arvioiden pitkään jatkunut nousutrendi valitettavasti taittui syksyllä, mutta edelleen kasvuodotuksia löytyy, ja näkymä on selvästi valoisampi kuin suhdanteen pahimmissa vaiheissa”, sanoo Appelqvist.

Tilauskantojen osalta ei nähty dramaattisia muutoksia, mutta tilanne oli hieman heikentynyt keväästä. Edellisvuotta paremmaksi tilauskantansa arvioi 26 prosenttia vastaajista ja huonommaksi 35 prosenttia. Odotukset tilauskantojen kehityksestä olivat yhä kohtalaisen myönteisiä, vaikka nekin notkahtivat suhteessa edelliseen kyselyyn.

”Tilauskantatilanne jatkuu haasteellisena, eivätkä yritysten vastaukset tue tulkintaa siitä, että tilauskirjat olisivat toistaiseksi täyttyneet toivotulla tavalla. Edelleen löytyy silti kohtalaisen vahvaa uskoa siihen, että laihat tilauskannat tulevat kyllä jatkossa elpymään”, toteaa Appelqvist.

Yritysten kasvua rajoittaa heikko kysyntätilanne, joka on korostunut entisestään verrattuna aikaisempiin kyselyihin. Nyt jo lähes 60 prosenttia vastaajista toteaa, että riittämätön kysyntä rajoittaa heidän tuotantoaan tällä hetkellä. Muista huolista korostuu jännittynyt geopoliittinen tilanne, joka jarruttaa tuotantoa erityisesti teollisuudessa ja suuremmissa yrityksissä.

Kotimaisen kysynnän uskotaan vahvistuvan ensi vuonna

Vaikka vallitseva suhdannetilanne on yhä haasteellinen, on yritysvastaajilla lujaa luottoa kasvun vauhdittumisesta pidemmällä aikavälillä. Erityisen vahvasti uskotaan kotimaisen kysynnän piristymiseen: 46 prosenttia vastaajista ennakoi kotimaisen liikevaihtonsa kasvavan ensi vuonna, kun supistumista odotti vain 16 prosenttia. Myyntiodotukset ovat myönteisiä kaikilla toimialoilla, mutta vahvimmat lukemat löytyvät kaupasta, jossa peräti 57 prosenttia vastaajista arvioi kotimaisen liikevaihtonsa kasvavan ensi vuonna. Ilahduttavasti myös pitkäkestoisten haasteiden kanssa painivalla rakentamisen toimialalla liikevaihdon kasvua ennakoi jopa 45 prosenttia vastaajista ja laskua vain 18 prosenttia.

Kysely ennakoi myös helpotusta Suomen pitkään mollivoittoisena jatkuneeseen työmarkkinatilanteeseen. Vastaajista 26 prosenttia ennakoi henkilöstönsä kasvavan ensi vuonna ja vain 13 prosenttia supistuvan.

”Edelleen yrityksissä koetaan, että suunta on kuopista huolimatta oikea, ja asetelmat jatkossa kohenemassa niin liikevaihdon kuin työllisyydenkin osalta. Ensi vuoden näkymä vahvistaa uskoa kauan odotettuun suhdannekäänteeseen”, arvioi Appelqvist.

Kauppakamarien talouskysely tehtiin 16.-18.9.2025 ja siihen vastasi 1386 eri kokoista yritystä eri toimialoilta ympäri Suomen. Kyselyn aineisto on kerätty sähköpostitse kauppakamarien jäsenyrityksiltä ja siihen on voinut vastata vain yhden kerran jäsenyritystä kohden.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon kauppakamari

Kauppakamarikysely: Yritysten suhdannenäkymät kirkastumassa – odotukset liikevaihdosta ja kannattavuudesta vahvistuneet alkuvuodesta23.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote

"Kauppakamarien talouskysely osoittaa, että yritysten näkymät suhdanteen paranemisesta ovat jatkuneet. Vastaukset ovat myönteisempiä kuin alkuvuodesta, erityisesti odotukset liikevaihdon ja kannattavuuden kehityksestä ovat vahvistuneet selvästi. Melko vaatimaton suhdanne jatkuu toistaiseksi, mutta yritysten tilanne on kehittymässä asteittain parempaan", summaa Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist. Vahvimmat todisteet elpymisen etenemisille koskevat liikevaihdon kasvuoletuksia. Valtakunnallisesti lähes 35 prosenttia vastaajista odotti liikevaihtonsa kasvavan seuraavan puolen vuoden aikana. Vain 16,5 prosenttia vastaajista ennakoi liikevaihtonsa pienenevän. Myös Etelä-Savossa odotukset liikevaihdon kasvusta ovat parantumassa vastausten mukaillessa valtakunnallista linjaa. Samoin jo toteutunut, eli alkuvuoden liikevaihto on kehittynyt selvästi paremmin kuin vuotta aiemmin: 37 prosenttia vastaajista kertoi liikevaihtonsa kehittyneen alkuvuodesta paremmin kuin viime vuonna vas

Kauppakamarikysely: Hallituksen veropäätökset lisäävät yritysten investointihalukkuutta – lisää kasvua edistäviä toimia toivotaan16.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote

Hallituksen kehysriihessä tekemät veropäätökset lisäävät suomalaisyritysten halua investointeihin kotimaassa. Viidennes kaikista yrityksistä kertoi investointihalukkuuden lisääntyneen veropäätösten myötä. Teollisuuden alan yrityksistä investointeja aikoi lisätä 30 prosenttia. 67 prosenttia kyselyyn vastanneista yrityksistä toivoi hallitukselta vielä lisää kasvua edistäviä toimenpiteitä. Kauppakamarikyselyyn vastasi toukokuun alussa lähes 1500 yritystä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye