Fliiga

Vallankumoustunnelmaa Espoossa – mestareille kauden avaustappio

Jaa

F-liigan hallitseva mestari Oilers koki kauden avaustappionsa kitkerällä tavalla, kun paikallisvastustaja Westend Indians kaatoi Öljymiehet näiden omassa kotiluolassa maalein 8-6. Heti avauserässä karannut Indians johti kolmannessa erässä jo 8-3 ennen Oilersin ilman maalivahtia rakentamia lohdutusosumia.

Indians tarjoili mestareille shokkihoitoa heti avauserässä, kun Juuso Kekki rankaisi harhasyötöstä vastaiskun päätteeksi avausmaalilla ja Joonatan Lindholm kiepautti maalin edestä ylivoimalla eron kahteen. Lauri Eloluodon kavennuskin jäi laihaksi lohduksi Jere Niemelän kaukolingon ja edeltävän tilanteen videotarkistuksella naulatun Leevi Aurasen maalin saatellessa haastajan 4–1-taukojohtoon. Markus Markkolan ylivoimaonnistuminen nosti Oilersin toisen erän lopussa parhaimmillaan kolmen maalin päähän, mutta Indiansin kaksi lisämaalia päätösjakson alkuun olivat jo liikaa. Ensin lipsahti oman pelaajan kautta omaan verkkoon, ja sitten sai Tatu Havula viimeistellä näyttävästi maalivahti Juuso Jokisalon avaamasta hyökkäyksestä. Maalivahdin vetäminen penkille jo seitsemän minuuttia ennen päätössummeria toi Oilersille kolme lohdutusosumaa, mutta ”Heimon” juhlia se ei enää ehtinyt pilaamaan.

Syksyn viides voitto nosti Westend Indiansin samalla ohi Oilersin sarjataulukon kärkeen.

Perjantain toisessa ottelussa Nokian KrP otti kauden kolmannen voittonsa kaatamalla Nurmon Jymyn sen kotikaukalossa lopulta 12-6. Altavastaaja Jymy nousi avauserässä hetkeksi 3–1-johtoon ja toisen alussa vielä Viljami Järvikankaan osumalla lukemiin 4-3, mutta sitten jyräsi mitaliehdokas KrP. Toiseen taukoon mennessä se oli karannut jo 7–4-johtoon, ja päätöserän nokialaiset veivät peräti 5-2. Mikko Laakso merkkautti tehot 2+2 ja Juuso Ahola 1+3, Joonatan Kovanen laukoi KrP:n maaleista kolme, ja kaikkiaan joukkueesta löytyi kahdeksan eri maalintekijää. Tehopisteen makuun pääsi myös maalivahti Aki Karjalainen syöttäessään Mikko Laakson 7–4-maalin kolme sekuntia ennen toisen erän loppua.

F-liigan miesten sarja jatkuu lauantaina otteluilla LASB-Classic, Hawks–EräViikingit ja OLS-SPV.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Fliiga

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye