Nuoret Kotkat

Lasten säilyttämistä vai aitoa kasvun tukea?

Jaa

Iltapäivätoiminnan ja Harrastamisen Suomen mallin turvaaminen vaatii resursseja ja toimintaympäristön vakauttamista.

90-luvulta tutut avainkaulalapset jäivät historiaan 2000-luvun alussa, kun 1.–2.-luokkalaisille alettiin tarjota kipeästi kaivattua aamu- ja iltapäivätoimintaa lähikouluyhteisön yhteydessä mutta varsinaisen opetuksen ulkopuolella. Marinin hallituksen aikana Harrastamisen Suomen malli laajensi koulun yhteydessä tarjottavan harrastetoiminnan kohderyhmää 3.–9.-luokkalaisiin.  

Peruskoululaisille tarjottavalla harrastetoiminnalla on keskeinen merkitys lasten hyvinvoinnin ja yhteiskunnallisen tasa-arvon rakentamisessa, syrjäytymisen ehkäisyssä ja vanhemmuuden tukemisessa. Taloudelliset haasteet ja epäselvä lainsäädäntö uhkaavat kuitenkin nykyisellään näiden ihanteiden ja koko toiminnan toteutumista.  

Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminen on viime vuosina vaarantunut kuntien taloudellisen tilanteen ja EU-lainsäädännön vaatimusten vuoksi. Ne ovat pakottaneet kunnat kilpailuttamaan toiminnan tarjoajia ja painamaan toiminnasta maksettavat korvaukset tasolle, joka ei enää kaikkialla vastaa toiminnan toteuttajien todellisia kustannuksia. Toimintaa toteuttaville järjestöille ja yrityksille lisähankaluuksia tuovat hallituksen suunnitelmat leikata aamu- ja iltapäivätoimintaan suunnattuja avustuksia sekä supistaa palkkatuen käyttömahdollisuuksia. Samaan aikaan hallitus yrittää sysätä iltapäiväkerhojen maksuja vanhempien maksettavaksi, mikä väistämättä sulkee nykyisessä taloustilanteessa toiminnasta ulos pienituloisimpien perheiden lapset. 

Harrastamisen Suomen mallin käyttöönottoa puolestaan ovat koko mallin olemassaolon ajan hidastaneet kuntien erittäin kirjavat rahoitus- ja kilpailutuskäytännöt, mallin mukaisten harrastusmahdollisuuksien epätasainen viestintä ja epävarmuus mallin verokohtelusta.  

Peruskoululaisten turvallisen kasvun tukeminen ei ole mahdollista tilanteessa, jossa toiminnan järjestäjä ja henkilöstö vaihtuvat koko ajan tai resursseja toiminnan järjestämiseen ei ole tarpeeksi. Kolmannen sektorin järjestötoimijat ovat valmiina antamaan käyttöön oman osaamisensa yhteiseksi hyväksi, mikäli julkinen valta kantaa vastuunsa toimintaympäristön vakaudesta ja rahoituksen kestävyydestä. 

Nuoret Kotkat vaatii, että kuntien ja hallituksen tulee sisäistää koulujen yhteydessä tapahtuvan aamupäivä- ja iltapäivä- sekä harrastetoiminnan yhteiskunnallinen rooli ja tarjota aidot edellytykset laadukkaan toiminnan tarjoamiseen.  Ohjauksen vahvistamiseksi ja yhtenäistämiseksi Harrastamisen Suomen mallia koskeva lainsäädäntö tulee seuraavalla hallituskaudella siirtää nuorisolaista osaksi perusopetuslakia. Iltapäivätoiminnassa taas tulee lain tasolla määrittää vähintään yhden ammattipätevän ohjaajan kiintiö 10 lasta kohden. Molempia malleja tulee kohdella arvonlisäverottomasti ja elinkeinoverosta vapaana. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Nuoret Kotkat

Nuoret Kotkat tarjoaa lapsille ja nuorille toimintaa yhdenvertaisessa, turvallisessa ja kannustavassa ympäristössä. Nuoret Kotkat on myös yhteiskunnassa vaikuttava kanava lapsen äänelle.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Nuoret Kotkat

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye