Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Vuornos: Heinäluoma syyttää väärää puuta - hallituksen toimet historiallisia

Jaa

Kokoomuksen kansanedustaja Henrik Vuornos tyrmää SDP:n Heinäluoman väitteet siitä, että hallitus istuisi tumput suorana harmaan talouden torjumisen ja työperäisen hyväksikäytön kanssa. Vuornoksen mukaan ministeri Satosen ja Marttisen johdolla on tehty historiallisen paljon toimia työperäisen hyväksikäytön kitkemiseksi.

”Heinäluoma kehuskelee edellisen hallituksen parantaneen marjanpoimijoiden asemaa, vaikka ihmiskaupparikokset alalla jatkuivat ainakin kauden 2023 loppuun asti. Tilanteeseen saatiin muutos vasta, kun ministeri Satosen johdolla kiellettiin marjanpoimijoiden saapuminen Suomeen turistiviisumeilla ja vaadittiin marjanpoimijoilta työsuhteita”, sanoo Vuornos. 

Marjanpoimijoiden hyväksikäyttämisen lopettamisen lisäksi hallitus tekee mittavasti toimia sekä harmaan talouden torjumiseksi että työperäisen hyväksikäytön lopettamiseksi. Vuornoksen mukaan työ- ja elinkeinoministeriö koordinoi koko hallituskauden pituista poikkihallinnollista työperäisen hyväksikäytön vastaista toimenpideohjelmaa, jossa on lukuisia lainsäädäntöuudistuksia, viranomaisten yhteistyöhön ja tiedonvaihtoon sekä neuvontaan liittyviä toimia, joilla kaikilla ehkäistään nykyistä tehokkaammin väärinkäytöksiä työmarkkinoilla.

”Todennäköisesti Suomessa ei ole koskaan ollut näin laajaa ja läpileikkaavaa viranomaistahojen yhteistä työperäisen hyväksikäytön torjuntaohjelmaa. Ohjelma perustuu edellisen hallituksen hyväksymään periaatepäätökseen työperäisen hyväksikäytön ehkäisemisestä ja torjumisen strategiasta. Jatkamme siis Marinin hallituskauden työtä, koska pitkäjänteinen työ on ainoa järkevä toimintatapa työperäisen hyväksikäytön kitkemiseksi”, sanoo Vuornos.  

”Lisäksi oikeusministeriön työryhmä on valmistellut ehdotuksia, joilla työelämässä tapahtuvan hyväksikäytön rangaistavuutta kovennetaan. Esimerkiksi kiskonnantapaista työsyrjintää koskeva rikossäännös korvattaisiin uudella säännöksellä nimeltään kiskonta työelämässä. Uutena rikoksena säädettäisiin rangaistavaksi myös törkeä kiskonta työelämässä, josta tuomittaisiin vähintään neljän kuukauden ja enintään neljän vuoden vankeusrangaistus".

Vuornos kehottaa Heinäluomaa tutustumaan hallituksen toimenpiteisiin paremmin. 

”Ei ole yhtä hopealuotia, jolla voidaan ratkaista työperäisen hyväksikäytön tai harmaan talouden ongelmia. Tarvitaan laajamittaisia toimia eri hallinnonaloilla ja eri viranomaisten kesken. Yksittäisten asioiden huutaminen osoittaa ymmärtämättömyyttä työperäisen hyväksikäytön monimutkaisuudesta ilmiönä”, Vuornos päättää. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Wallinheimo: Keskustan hyökkäys Orpoa vastaan paljastaa puolueen aseman vasemmiston jatkeena1.10.2025 16:15:06 EEST | Tiedote

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sinuhe Wallinheimo torjuu keskustan Petri Honkosen väitteet, joiden mukaan pääministeri Petteri Orpo olisi puhunut paikkaansa pitämättömiä talouden ja työllisyyden kehityksestä. Wallinheimon mukaan Orpon arviot perustuivat ajantasaiseen tilannekuvaan, ja keskustan hyökkäys on epätoivoinen yritys asemoitua vasemmiston rinnalle – puolueelta, joka itse jätti Suomen konkurssikypsään tilaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye