Musiikkitalon Urkujen kevään 2026 ohjelmassa on nuoria tähtiä, kuorojen loistoa ja räätälöityjä erikoistuotantoja

7.10.2025 09:00:00 EEST | Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy | Tiedote

Jaa

Musiikkitalon Urut tarjoaa ensi keväänä yhdeksän konserttia, jotka jakautuvat kolmeen kokonaisuuteen: kansainvälisten nuorten urkutähtien resitaalit, vaikuttavat kuorokonsertit sekä uruille räätälöidyt erikoistuotannot. Kausi huipentuu kesäkuussa Mozartin Requiemiin, jonka esittävät pääkaupunkiseudun kuoroista koottu suurkuoro ja Sibelius-Akatemian laulunopiskelijat. Liput konsertteihin ovat nyt myynnissä.

Kimmo Pohjosen, Mikko Heleniuksen ja Tuomas Norvion Hallowed Lungs – Pyhät keuhkot -konsertti kuullaan Musiikkitalossa 3. tammikuuta 2026. Konsertti jatkaa esiintyjäkolmikon yhteistyötä, joka alkoi vuonna 2017 kantaesitetyn Ultra Organ -teoksen parissa. Hallowed Lungs yhdistää haitarin, urut, sähkövirran ja ilman monumentaaliseen vuoropuheluun.
Kimmo Pohjosen, Mikko Heleniuksen ja Tuomas Norvion Hallowed Lungs – Pyhät keuhkot -konsertti kuullaan Musiikkitalossa 3. tammikuuta 2026. Konsertti jatkaa esiintyjäkolmikon yhteistyötä, joka alkoi vuonna 2017 kantaesitetyn Ultra Organ -teoksen parissa. Hallowed Lungs yhdistää haitarin, urut, sähkövirran ja ilman monumentaaliseen vuoropuheluun.

– Musiikkitalon urut ovat lyhyessä ajassa lunastaneet paikkansa yhtenä Euroopan kiinnostavimmista konsertti-instrumenteista. Kevään ohjelma näyttää jälleen, kuinka monipuolinen tämä soitin on: se voi olla yhtä hyvin sooloresitaalin tähti, kuoromusiikin tukipilari kuin elokuvakonsertin orkesteri”, sanoo Musiikkitalon Urut ry:n taiteellinen johtaja Jan Lehtola.

Kolme resitaalia – nuoret virtuoosit valokeilassa

Kevään resitaalien sarjan avaa uudenvuodenpäivänä australialainen, Pariisin Oratoire du Louvre -kirkon urkuri Sarah Kim ohjelmalla, jossa urkuohjelmiston helmet saavat seuraansa rakastettuja klassikoita unohtamatta maistiaisia oman aikamme musiikista. Kimin sovituksissa Bartókin, Ravelin ja de Fallan orkesteriteokset saavat Musiikkitalon urkujen väripaletilla sävytetyn asun. 

Helmikuussa suomalaisen urkutaiteen kosmopoliitti Pétur Sakari tuo Musiikkitaloon Pariisin Notre Damen tunnelmaa ja päättää konserttinsa improvisaatioon.

Huhtikuussa lavalle nousee kansainvälisissä urkukilpailuissa menestynyt kylmäpäinen virtuoosi Aleksanteri Wallius, jonka ohjelmassa kohtaavat Sibelius, Liszt ja uudempi suomalainen urkumusiikki.

Kolme kuorokonserttia – pyhää, kirkasta ja monumentaalista

Kuorokonserttien sarjan aloittaa maaliskuussa poikakuoro Cantores Minores, joka yhdessä Musiikkitalon urkujen kanssa tulkitsee Widorin ja Viernen messut sekä Faurén mestariteoksen Cantique de Jean Racine. Widor ja Vierne kirjoittivat messuihinsa osuuden peräti kaksille uruille, ja niiden ääreen Musiikkitalolla istahtavat Pirkkalan seurakunnan kanttori, urkutaiteilija Liisa Aaltola ja Kallion seurakunnan urkuri Olli Pyylampi.

Huhtikuussa kuullaan kuoromaailman kansainväliseen eliittiin lukeutuvaa Latvian radion kuoroa, joka juhlistaa 80 vuotta täyttävää latvialaista säveltäjää Pēteris Vasksia musiikilla, joka säteilee rauhaa ja mielen kirkkautta.

Urkujen kevään kuorokonsertit huipentuvat kesäkuussa pääkaupunkiseudun kuoroista kootun suurkuoron ja Sibelius-Akatemian laulunopiskelijoiden solistikaartin tulkitsemaan Mozartin rakastetuimpaan kirkkomusiikkiteokseen Requiemiin. Urkuri Tomi Satomaan sovituksessa Musiikkitalon urut pääsevät loistamaan orkesterin roolissa.

Kolme erikoistuotantoa – urkujen uudet ulottuvuudet

Tammikuussa Kimmo Pohjosen, Mikko Heleniuksen ja Tuomas Norvion Hallowed Lungs yhdistää haitarin, urut, sähkövirran ja ilman monumentaaliseen vuoropuheluun. Teoksessa soitinten historia – urkujen pyhyys ja haitarin maallisuus – ei muodosta ristiriitaa vaan jännitteen ja tuo mukanaan toiveen puhtaasta ilmasta ja unelman rauhasta.

Tammikuussa Musiikkitalossa urkujen pohjaton sointiaarrearkku tarjoaa myös unohtumattoman elokuvaelämyksen koko perheen kinokonsertissa, kun Tampereen elokuvajuhlien jokavuotinen vetonaula Esa Toivola improvisoi urkusäestyksen mm. Charles Chaplinin mykkäelokuviin. 

Maaliskuussa Bach-urkumaraton sukeltaa syvälle barokin mestarin tuotantoon: Suomen eturivin urkurit, Sibelius-Akatemian urkuopettajat, esittävät kahdeksassa konsertissa valtaosan säveltäjän urkuteoksista. 

Liput ja lisätietoja konserteista: 

https://musiikkitalonurut.fi/tulevat-tapahtumat/

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Urkuri Esa Toivolan suuren suosion saavuttaneista urkuimprovisaatiolla höystetyistä elokuvista päästään nauttimaan nyt ensi kertaa Musiikkitalossa.
Koko perheen kinokonsertissa 17. tammikuuta Toivola säestää Charlie Chaplinin ja Ohukaisen & Paksukaisen mykkäelokuvia.
Urkuri Esa Toivolan suuren suosion saavuttaneista urkuimprovisaatiolla höystetyistä elokuvista päästään nauttimaan nyt ensi kertaa Musiikkitalossa.
Koko perheen kinokonsertissa 17. tammikuuta Toivola säestää Charlie Chaplinin ja Ohukaisen & Paksukaisen mykkäelokuvia.
Lataa
Musiikkitalon urut ovat lunastaneet lupauksensa laajaan musiikkityylikirjoon taipuvana instrumenttina, ja 28. maaliskuuta uruilla on viimeinkin perusteellisen Bach-testiajon aika! Johann Sebastian Bachin urkumusiikki täyttää suuren konserttisalin kahdeksassa konsertissa, joissa kuullaan valtaosa Bachin urkutuotannosta Sibelius-Akatemian urkujensoiton lehtorien ja opettajien tulkitsemana.
Musiikkitalon urut ovat lunastaneet lupauksensa laajaan musiikkityylikirjoon taipuvana instrumenttina, ja 28. maaliskuuta uruilla on viimeinkin perusteellisen Bach-testiajon aika! Johann Sebastian Bachin urkumusiikki täyttää suuren konserttisalin kahdeksassa konsertissa, joissa kuullaan valtaosa Bachin urkutuotannosta Sibelius-Akatemian urkujensoiton lehtorien ja opettajien tulkitsemana.
Lataa
Urkuri Sarah Kim vie kuulijat vuoden 2026 ensimmäisenä päivänä uruilla uuteen vuoteen. Australiassa varttunut Pariisin Oratoire du Louvre -kirkon urkuri Sarah Kim säkenöi konsertissa, jossa urkuohjelmiston helmet saavat seuraansa rakastettuja klassikoita unohtamatta maistiaisia meidän aikamme musiikista.
Urkuri Sarah Kim vie kuulijat vuoden 2026 ensimmäisenä päivänä uruilla uuteen vuoteen. Australiassa varttunut Pariisin Oratoire du Louvre -kirkon urkuri Sarah Kim säkenöi konsertissa, jossa urkuohjelmiston helmet saavat seuraansa rakastettuja klassikoita unohtamatta maistiaisia meidän aikamme musiikista.
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy

Tytti Metsä & Hyypiöt -yhtyeen kepeän iskelmällinen popsingle Vanha suola pulppuaa alitajunnan tummista vesistä13.3.2026 10:30:02 EET | Tiedote

Tytti Metsä & Hyypiöt -yhtyeen tänään 13. maaliskuuta julkaistava uusi single Vanha suola soljuu 1950-luvun iskelmän tunnelmissa, modernilla pop-otteella raikastettuna. Tytti Metsän puhdas ääni soi iloa ja vie ajatonta melodiaa vaivattomasti rumpali Janne Haaviston ja basistin ja pedal steel -kitaristin tontteja hoitavan Miikka Paatelaisen soiton komppaamana. Kepeyden alla kuplii kuitenkin jotakin painavaa. Vanha suola on Tytti Metsä & Hyypiöt -yhtyeen kolmas single 3.4.2026 ilmestyvältä Yhteistä rytmii -levyltä.

Tero-Petri & Korvaamattomat tanssii paholaisen kanssa – uusi single Himo tanssittaa mua on viettelevä aikuisten satu5.3.2026 12:12:12 EET | Tiedote

Tero-Petri & Korvaamattomat julkaisee 6.3. singlen Himo tanssittaa mua. Tänä vuonna ilmestyvän albumin toinen single syventää yhtyeen uudistunutta ilmaisua: romuluisempi ja teatterimaisempi soundi rakentuu entistä vahvemmin Tero-Petri Suovasen laulun ja tarinankerronnan varaan. Kappaleen yllä leijuu ruoste ja sahanpuru. Se kutsuu tanssimaan pimeille kujille viettien riivaamana. Biisiin tehty ilahduttavan ja pelottavan omintakeinen video on ensinäytössä ja kappale ennakkokuuntelussa jo tänään Soundi-lehden sivuilla.

Inginmaan uusi albumi Yhdeksän elämää on läpileikkaus tulkitsijan menneisyyteen ja ovi tulevaan26.2.2026 09:40:53 EET | Tiedote

Anna Inginmaan odotettu uusi albumi Yhdeksän elämää ilmestyy huomenna perjantaina 27. helmikuuta. Muusikko Maritta Kuulan sanoittaman voimakappaleen Ring Ring video on tänään ensinäytössä Soundi-lehden sivuilla. Levyltä on julkaistu kolme singleä: voodoo-iskelmä Lemmenmalja, irti päästämisen hetkestä kertova Älä soita ja kirjailija Rosa Liksomin sanoittama Kuolleen naisen kengät, kaikki ajattomia popkappaleita, joiden tekijänä ja tulkitsijana Inginmaa on omimmillaan. Yhdeksän elämää ei ole Inginmaalle vain projekti muiden joukossa, vaan pitkään kytenyt unelma, uudistuminen ja vapautuminen.

Lisäys Helsinki Lit 2026 -ohjelmaan: brittiläinen historioitsija Antony Beevor kohtaa Sirpa Kähkösen19.2.2026 12:00:00 EET | Tiedote

Helsinki Lit täydentää vuoden 2026 ohjelmistoaan vielä yhdellä kansainvälisellä kirjailijanimellä: perjantaina 22. toukokuuta Kulttuuritalolle mukaan tulee Antony Beevor, joka on yksi Ison-Britannian palkituimmista tietokirjailijoista. Beevoria haastattelee Finlandia-palkittu kirjailija Sirpa Kähkönen. Helsinki Litin päiväkohtaiset ja kahden päivän liput ovat myynnissä Lippu.fi:ssä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye