Veronika Honkasalo: Kuinka kauan Suomen ulkopoliittinen johto aikoo vaieta suomalaisten vapaaehtoisten tilanteesta?
6.10.2025 13:12:56 EEST | Vasemmistoliitto | Tiedote
Kansanedustaja ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen Veronika Honkasalo kertoo saavansa valtavasti huolestuneita kansalaisviestejä Global Sumud Flotilla -avustuslaivueen suomalaisten vapaaehtoisten tilanteeseen liittyen. Järkytystä on herättänyt myös se, ettei Suomen ulkopoliittinen johto ole kommentoinut millään lailla Israelin kovia toimia avustuslaivuetta ja sen vapaaehtoisia kohtaan.

– On ymmärrettävää, että ulkoministeriön konsuliasioiden yksikkö hoitaa asiaa matalalla julkisella profiililla. Suomen ulkopoliittisen johdon täysi vaikeneminen asiassa antaa kuitenkin pahimmillaan viestin, ettei Suomen kansalaisten turvallisuus ja oikeudenmukainen kohtelu ole sille prioriteetti, silloin kun kyse on Palestiina-solidaarisuudesta, Honkasalo painottaa.
Ruotsin ulkoministeri Maria Malmer Stenergard kommentoi sunnuntaina lyhyesti Guardianin väitteitä Israelin viranomaisten väkivaltaisesta kohtelusta Greta Thunbergia kohtaan. Hän piti väitteitä vakavina ja korosti, että Ruotsi tekee työtä saadakseen kansalaisensa nopeasti kotiin.
– Suomen ulkopoliittinen johto ja Suomen hallitus ei tunnu ymmärtävän, kuinka laajasti Israelin harjoittama kansanmurha järkyttää suomalaista kansalaisyhteiskuntaa. Suomen toimimattomuus koetaan käsittämättömänä. Eurooppalaisten suhtautuminen Israel-Palestiina -konfliktiin ovat laajemmassa muutoksessa. Yhä useampi EU-kansalainen on valmis lakkauttamaan asekaupan Israelin kanssa ja asettamaan maalle pakotteita, Honkasalo toteaa.
Honkasalo on nostanut Global Sumud Flotilla -avustuslaivueen ja sen vapaaehtoisten tilanteen esille myös kasvokkaisissa tapaamisissa ulkoasiainvaliokunnan ja ulkoministeri Valtosen ja tasavallan presidentti Stubbin kanssa.
Yhteyshenkilöt
Veronika Honkasalokansanedustaja
Puh:040 555 9409veronika.honkasalo@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto
Minja Koskela: Oikeistohallitus hyökkää aborttioikeutta vastaan21.9.2026 11:23:38 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela tyrmää Orpon hallituksen esittämän uuden 257 euron suuruisen aborttimaksun, joka koskisi omasta pyynnöstä tehtyjä abortteja.
Minja Koskela: Häkkänen vaarantaa Suomen turvallisuusneuvostokampanjan – Koskelalta kirjallinen kysymys21.9.2026 11:09:34 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Minja Koskelan mukaan ulkoministeri Elina Valtosen ja puolustusministeri Antti Häkkäsen toimet osoittavat, että hallituksen Israel-politiikka on vastuuttomalla tavalla sekaisin. Koskelan mukaan se vaarantaa Suomen turvallisuusneuvostokampanjan.
Vasemmistonaiset: Rasismi tulee Suomelle kalliiksi21.9.2026 10:53:25 EEST | Tiedote
Suomalainen julkinen keskustelu on muuttunut huolestuttavaan suuntaan. Haasteista puhuminen kuuluu normaaliin julkiseen keskusteluun ja avoin keskustelukulttuuri on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Keskustelu on kuitenkin siirtynyt pois yhteiskunnan kipukohdista avoimeen vihapuheeseen. Rasistiset puhetavat ovat siirtyneet politiikan ja julkisen keskustelun valtavirtaan. Kun päättäjät käyttävät ihmisryhmiä halventavaa, epäinhimillistävää tai ulossulkevaa kieltä, he eivät vain kuvaa todellisuutta – he muokkaavat sitä.
Mai Kivelä: Hallitus vaarantaa suomalaisen ruoantuotannon ja viljelijöiden toimeentulon16.9.2026 15:00:00 EEST | Tiedote
Eduskunta keskustelee tänään keskustan välikysymyksestä suomalaisen ruoan ja maaseudun tulevaisuuden vaarantumisesta. Myös vasemmistoliitto esitti epäluottamusta Orpon hallitukselle sen ilmasto- ja ympäristöpoliittisen toimettomuuden vuoksi. Vasemmistoliiton mukaan hallituksen toimettomuus vaarantaa suomalaisen ruoantuotannon sekä viljelijöiden toimeentulon ja tulevaisuuden.
Pia Lohikoski: Taiteen perusopetukseen tarvitaan tasa-arvoraha11.9.2026 08:31:58 EEST | Tiedote
Eduskunnassa käytiin torstaina lähetekeskustelu taiteen perusopetuksen uudistamisesta. Vasemmistoliiton kansanedustaja ja eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsen Pia Lohikoski vaati lakiuudistukseen lisärahoitusta sekä taiteen perusopetukseen tasa-arvorahaa. Tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie suhtautui tasa-arvorahaan positiivisesti ja oli valmis harkitsemaan sitä seuraavaan hallitusohjelmaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme