Vasemmistoliitto

Minja Koskela: Elina Valtosen on ryhdyttävä toimiin ja otettava kantaa suomalaisaktivistien puolesta

6.10.2025 14:31:15 EEST | Vasemmistoliitto | Tiedote

Jaa

Global Movement to Gaza -aktivistiliikkeen Suomen jaosto kertoi eilen olevansa huolissaan pidätettyjen suomalaisaktivistien tilanteesta. Heidän mukaansa pidätetyiltä on evätty muun muassa välttämättömiä lääkkeitä ja puhdas vesi, eikä heillä ole ollut mahdollisuutta pitää yhteyttä kotiin. Lisäksi heidän oikeuttaan tavata asianajajia on rajoitettu merkittävästi.

Kansanedustaja Minja Koskela
Kuva: Elisa Salomäki

– Ihmettelen kovasti sitä, ettei Suomen ulkopoliittinen johto ole kommentoinut suomalaisten aktivistien tilannetta millään tavalla, Koskela sanoo.

Mediatietojen mukaan mukaan ruotsalaisaktivisteja ollaan vapauttamassa tänään. Avustuslaivueen ruotsalaisaktivistien oikeusavustaja on kertonut aikovansa valittaa YK:lle siitä, miten Israel on kohdellut kiinni ottamiaan aktivisteja. Myös Ruotsin ulkoministeri Maria Malmer Stenergard on kommentoinut pitävänsä väitteitä Israelin viranomaisten väkivaltaisesta kohtelusta Greta  Thunbergia kohtaan vakavina ja hän korosti,että Ruotsi tekee työtä saadakseen kansalaisensa nopeasti kotiin.  

– Samaan aikaan emme tiedä suomalaisten aktivistien tilanteesta juuri mitään.Ulkoministeri Elina Valtonen – odotamme toimia myös Suomen ulkoministeriöltä sekä ministerin kannanottoa suomalaisten aktivistien puolesta. Se on vähintä, mitä tässä tilanteessa voidaan tehdä, Koskela painottaa.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto

Pia Lohikoski: Hallituksen työllisyyspolitiikka menee ympyrää22.9.2026 09:43:25 EEST | Tiedote

Hallituksen uudet työllisyystoimet sisältävät vakavan ristiriidan: hallitus lupaa lisätä joustavuutta ja vahvistaa työllisyyspalveluja, vaikka todellisuudessa se yrittää korjata ongelmia, joita sen omat aiemmat leikkaukset ja päätökset ovat pahentaneet. Vasemmistoliiton kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Lohikoski on erityisen huolissaan pitkäaikaistyöttömien palveluiden sysäämisestä järjestöille tilanteessa, jossa niiden resursseja on leikattu historiallisella tavalla.

Vasemmistonaiset: Rasismi tulee Suomelle kalliiksi21.9.2026 10:53:25 EEST | Tiedote

Suomalainen julkinen keskustelu on muuttunut huolestuttavaan suuntaan. Haasteista puhuminen kuuluu normaaliin julkiseen keskusteluun ja avoin keskustelukulttuuri on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Keskustelu on kuitenkin siirtynyt pois yhteiskunnan kipukohdista avoimeen vihapuheeseen. Rasistiset puhetavat ovat siirtyneet politiikan ja julkisen keskustelun valtavirtaan. Kun päättäjät käyttävät ihmisryhmiä halventavaa, epäinhimillistävää tai ulossulkevaa kieltä, he eivät vain kuvaa todellisuutta – he muokkaavat sitä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye