Nykytaiteen kärkinimi Sarah Lucas Kiasmassa: Purevan humoristisia teoksia neljältä vuosikymmeneltä
8.10.2025 09:17:00 EEST | KIASMA | Tiedote
Laaja yksityisnäyttely brittiläisen nykytaiteen kärkinimeltä nähdään vihdoin Pohjoismaissa. Sarah Lucasin PALJAS KATSE avautuu Kiasmassa 10.10.2025.

Sarah Lucas (s. 1962, Lontoo) on yksi kansainvälisesti merkittävimmistä nykytaiteilijoista. Hänen taiteensa tunnetaan röyhkeästä ja provosoivasta huumorista. Kiasmassa avautuva näyttely esittelee kattavasti hänen tähänastista uraansa ja teoksiaan 1990-luvulta tähän päivään. Mukana on veistoksia, valokuvia ja installaatioita, joita on aiemmin nähty kansainvälistä huomiota saaneissa näyttelyissä. Nyt Lucasin laaja yksityisnäyttely nähdään ensi kertaa Pohjoismaissa.
Lucas käyttää teostensa materiaalina arkisia esineitä, kuten huonekaluja, elintarvikkeita, savukkeita ja sukkahousuja. Niistä hän rakentaa asetelmia, joissa katsoja voi hahmottaa ihmiskehon – hauraan, haluavan, huvittavan ja eroottisen.
Lucas havainnollistaa taiteessaan yhteiskuntamme piileviä oletuksia sukupuolesta, seksuaalisuudesta ja valtasuhteista. Hän tekee näkyväksi tapoja, joilla katsomme kehoja, ja tarkastelee luokan esittämistä sekä taiteen ja yhteiskuntaluokan välistä suhdetta.
Yhteiskunnallisesti polttavat aiheet ja arjen havainnot lomittuvat teoksissa toisiinsa. Leikillinen kielenkäyttö on Lucasille ominaista.
“There’s a slippage in humour that I like. It can affect and even change existing meanings. Slant them in another direction. It shows things up. Also, if humour is working, it provokes an emotional response. Not always laughter.” – Sarah Lucas, Apollo, September 2023
Sarah Lucas opiskeli Goldsmiths Collegessa. Hän tuli tunnetuksi 1980-luvun lopulla, ja usein hänen nimensä liitetään Young British Artists -ryhmään yhdessä muun muassa Damien Hirstin, Tracey Eminin ja Gary Humen kanssa. Heidän tapansa käyttää materiaaleja ja tehdä taidetta uudisti britannialaista taidekenttää merkittävästi 1990-luvulla.
“Kun muutin 1990-luvun lopulla Lontooseen, kuvataide oli kiinteä osa kokonaiskulttuuria ja Sarah Lucas sen ytimessä. Hän toimi sillanrakentajana taiteen ja populaarikulttuurin välillä ja avasi ovia monille. Tunne siitä, että kuka tahansa voi tehdä mitä tahansa, oli vahvasti läsnä”, kertoo Kiasman intendentti Anna Mustonen.
Vuosien saatossa Lucasin teoksia on esitetty muun muassa Pekingin Red Brick -taidemuseossa, Lontoon Freud-museossa, Los Angelesin Hammer-museossa ja New Yorkin New Museumissa. Lontoon Tate Britainissa oli esillä Lucasin laaja näyttely 2023–24. Vuonna 2015 Venetsian biennaalin Britannian paviljongissa oli esillä Lucasin näyttely, josta myös nähdään teoksia Kiasmassa.
PALJAS KATSE -näyttelyn ovat kuratoineet Patrik Nyberg ja Max Hannus Kiasmasta.
Sarah Lucas
PALJAS KATSE
10.10.2025–8.3.2026
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoa medialle:
Anna Mustonen, intendentti, 0294 500 543, anna.mustonen@kiasma.fi
Patrik Nyberg, kuraattori, 0294 500 541, patrik.nyberg@kiasma.fi
Max Hannus, kuraattori, 0294 500 641, max.hannus@kiasma.fi
Kiasman viestintä:
Kiira Koskela, tiedottaja, 050 4786 861, kiira.koskela@kiasma.fi
Piia Laita, viestintäpäällikkö, 0294 500 507, piia.laita@kiasma.fi
Kuvat
Linkit
Nykytaiteen museo Kiasma
Mannerheiminaukio 2
00100 Helsinki
Kansallisgalleria on kuvataiteen valtakunnallinen museo. Se ylläpitää kolmea Suomen tunnetuimmista museoista, jotka ovat Ateneumin taidemuseo, Nykytaiteen museo Kiasma ja Sinebrychoffin taidemuseo. Lisäksi se hallinnoi kansallista taidekokoelmaa sekä siihen liittyvää arkistoa, rakentaa kulttuuriperintöä ja edistää taiteellista sivistystä. kansallisgalleria.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta KIASMA
På Edith Karlsons utställning hjälper sagokänslan oss att greppa verkligheten16.4.2026 08:33:00 EEST | Pressmeddelande
På skulptören Edith Karlsons utställning möter besökaren fyra meter höga jättar, ett skelett som bildar en båge över salen och en armé som rider mot sitt oundvikliga öde. Fåglar och andra djur blickar tyst tillbaka på oss. Sjöjungfrur som vilar sig vid en källa har stigit upp ur vattnet för att vittna om vad människan har gjort mot havet och jorden. Utställningen öppnar på Kiasma fredagen den 17 april 2026.
Edith Karlsonin näyttelyssä sadunomaisuus auttaa hahmottamaan nykytodellisuutta16.4.2026 08:33:00 EEST | Tiedote
Kuvanveistäjä Edith Karlsonin näyttelyssä kävijä kohtaa nelimetrisiä jättiläisiä, jättimäisen luurangon ja kohti vääjäämätöntä kohtaloaan ratsastavan armeijan. Linnut ja muut eläimet tuijottavat hiljaisina vastaan. Kaivon äärellä lepäilevät merenneidot ovat nousseet vedestä todistamaan, mitä ihminen on merelle ja maalle tehnyt. Näyttely avautuu Kiasmassa huomenna perjantaina 17.4.2026.
Edith Karlson’s exhibition uses fairy tale imagery to make sense of contemporary reality16.4.2026 08:33:00 EEST | Press release
Sculptor Edith Karlson’s exhibition confronts visitors with four-metre giants, a skeleton arching across the hall, and an entire army riding toward its inevitable fate – while birds watch on silently. By a well, mermaids rise from the water to witness the consequences of human destruction on sea and land. The exhibition opens at Kiasma on Friday, 17 April 2026.
Inbjudan till medier: Förhandsvisning av Edith Karlsons utställning Gryning 16.4.20261.4.2026 09:37:00 EEST | Pressinbjudan
Skulptören Edith Karlson skapar på Kiasma en värld som befolkas inte bara av människor och djur utan även av mytiska varelser. Varmt välkommen till en förhandsvisning av utställningen torsdagen den 16 april 2026. Vänligen anmäl dig på: kiira.koskela@kiasma.fi
Kutsu medialle: Tervetuloa tutustumaan Edith Karlsonin Sarastus-näyttelyyn 16.4.20261.4.2026 09:37:00 EEST | Kutsu
Kuvanveistäjä Edith Karlson luo Kiasmaan maailman, jota kansoittavat ihmisten ja eläinten lisäksi myyttiset olennot. Tervetuloa tutustumaan näyttelyyn ennakkoon torstaina 16.4.2026. Ilmoittauduthan: kiira.koskela@kiasma.fi
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

