HAM Helsingin taidemuseon uudeksi sijainniksi ehdotetaan Olympiarantaa
HAM-tilahanketyöryhmä esittää Helsingin taidemuseo HAMin uudeksi sijainniksi Makasiinirannan Olympiaterminaalia ja Satamataloa. Muita tilaselvityksen loppusuoralla vertailtuja vaihtoehtoja olivat maanalainen uudisrakennus Makasiinipuistossa ja Töölönlahden sokeritehtaan tilat.

Kesällä 2023 asetetun HAM-tilahanketyöryhmän tavoitteena oli pohtia, millaisessa sijainnissa HAM-säätiölle (HAM Helsingin taidemuseosäätiö sr) asetetut tavoitteet toteutuisivat parhaiten ja millaisessa sijainnissa HAM vahvistaisi parhaiten Helsingin kaupungin kokonaisetua. Työryhmä luovutti esityksensä kansliapäällikölle Jukka-Pekka Ujulalle 7. lokakuuta.
– HAMin kokonaisvaltainen kehittäminen museosäätiön tavoitteiden mukaisesti edellyttää olosuhteita, joissa kunnianhimoinen, kansainvälisen tason museotoiminta on mahdollista. Nykyisissä Tennispalatsin vuokratiloissa kehittämismahdollisuudet ovat varsin rajallisia, joten työryhmänä tarkastelimme uusia sijaintivaihtoehtoja ja selvitimme kaupungin tahtotilan sijainnin osalta. Lisäksi työryhmä on selvittänyt rakennushankkeen toteuttamismallia, investointitasoa ja toteutusaikataulua, toteaa työryhmää vetänyt Helsingin kulttuurijohtaja Mari Männistö.
HAM-tilahanketyöryhmä tarkasteli museon sijainniksi useita kohteita eri puolilta kaupunkia. Yhdeksän kohdetta valikoitui laatuvertailuun, jonka perusteella tilahanketyöryhmä valitsi keväällä 2024 kaksi kohdetta jatkoselvitystä varten: Olympiarannan (Olympiaterminaalin ja Satamatalon rakennukset) Makasiinirannassa sekä Töölön sokeritehtaan Töölönlahdella Suomen kansallisoopperan ja -baletin läheisyydessä. Näistä kohteista Olympiaranta nähtiin edistävän Töölön sokeritehdasta monipuolisemmin kaupungin tavoitteita.
Vuoden 2024 lopulla esiin nousi uusi sijaintivaihtoehto: yksityisen tahon ehdotus Makasiinipuistoon, Oodin ja Musiikkitalon väliin, pääosin maan alle sijoittuvasta uudisrakennuksesta. Kevään 2025 aikana Makasiinipuistosta työstettiin Olympiarannan ja Töölön sokeritehtaan tavoin museon tilaohjelman huomioiva viitesuunnitelma ja alustavat kustannuslaskelmat.
Selvitysten perusteella Olympiaranta ja Makasiinipuisto todettiin molemmat vahvoiksi vaihtoehdoiksi ja sijainneiltaan hyviksi. Niitä keskenään tarkasteltaessa keskeisiksi näkökulmiksi nousivat HAMin toiminnan kehittäminen, kaupunkikehittäminen sekä konsernitalous.
– Työryhmä on ottanut hyvin huomioon eri näkökulmat. Museotoiminnan näkökulmasta molemmat sijainnit ovat erinomaisen soveltuvia ja loisivat positiivista kehitystä alueilleen. Makasiinipuiston potentiaali nähtiin vahvana, mutta Olympiarantaa puoltavat argumentit ovat kaupunkikehittämisen ja konsernitalouden näkökulmasta kokonaisuudessa vieläkin vahvempia, painottaa kansliapäällikkö Ujula.
– On valtavan arvokasta, että Helsinki panostaa taiteeseen ja HAMin uudistumiseen. Tulevissa tiloissa voisimme tarjota uudelle tasolle nousevat, kansainvälisen luokan taidepalvelut, joista sekä helsinkiläiset että kaupungissa vierailijat voivat nauttia. Museon näkökulmasta tarkastelussa oli useita hyviä vaihtoehtoja, joista Olympiaranta, lähellä tulevaa Arkkitehtuuri- ja designmuseota, on hyvin inspiroiva. Taidemuseon näkökulmasta Makasiinipuiston ehdotuksessa erityisen vahvaa oli siihen sisältyvä ainutlaatuinen yhteistyö suomalaisten taidekeräilijöiden ja -säätiöiden kanssa. Toivomme, että voisimme jatkaa heidän kanssaan yhteistyöneuvotteluja myös Olympiarantaa ajatellen, toteaa HAMin museonjohtaja ja tilahanketyöryhmän jäsen Arja Miller.
HAM-tilahanketyöryhmä suosittaa selvitysten perusteella sekä laajan asiantuntijatyön ja poikkihallinnollisen keskustelun pohjalta, että HAMin tulevaksi sijainniksi edistetään Olympiarantaa.
HAM vahvistaa tulevaa Makasiinirannan kulttuurikeskittymää
Tilahanketyöryhmän tavoitteena oli etsiä HAMille uutta sijaintia ja tiloja, jotka edistävät museon ja kaupungin tavoitteita monipuolisesti. Tavoitteena oli muun muassa vahvistaa taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta kaupunkilaisille ja erilaisille yleisöille, mahdollistaa HAMille säätiön tavoitteiden mukaisen omarahoituksen monipuolistaminen sekä tuoda alueen kehittämiseen lisäarvoa.
– Tulevassa HAMissa on mahdollista esittää entistäkin kunnianhimoisempia näyttelyjä sekä tarjota yleisölle nykyaikainen ja kokonaisvaltainen museokokemus ravintola- ja muine palveluineen. Tavoitteena on myös pystyä esittämään Helsingin kaupungin taidekokoelmaa huomattavasti entistä laajemmin. Lisäksi julkisella taiteella voisi olla nykyistä vahvempi rooli taidemuseota ympäröivän kaupunkitilan elävöittämisessä, sanoo Miller.
Uuden sijainnin ja tilojen tulee tukea myös Helsingin strategisia ja kaupunkikehityksellisiä tavoitteita, kuten keskustan elinvoimaisuuden ja merellisyyden kehittämistä. Uudessa sijainnissa HAM ja HAMin järjestämä Helsinki Biennaali pystyisivät edistämään entistä paremmin Helsingin tunnettuutta ja vetovoimaisuutta kansainvälisenä taidekaupunkina.
Olympiarannassa museo sijoittuisi myös kulttuurihistoriallisiin, merkityksiä ja tarinoita kantaviin rakennuksiin, jotka uudisrakentamiseen yhdistämällä olisivat HAMille tunnistettavat ja vahvistaisivat sen brändiä. Uusi kiinnostava sijainti ja tilat mahdollistaisivat myös monipuolisen omarahoituksen kehittämisen.
HAM jatkaa toistaiseksi toimintaansa Tennispalatsissa hyvässä yhteistyössä nykyisen vuokranantajansa kanssa. Äskettäin julkaistu vuoden 2026 näyttelyohjelma tuo esiin kansainvälisiä huippunimiä sekä suomalaisen taiteen klassikoita ja nykytaiteilijoita.
– Tennispalatsissa on luvassa rikasta ja vaikuttavaa näyttelytoimintaa vielä vuosien ajan. Esimerkiksi ensi vuonna avaamme entistä laajemman Tove Jansson -gallerian ja uudenlaisten näyttelykonseptien näyttämön, Uuden taiteen tilan, sekä kehitämme taidekokoelmamme esittelytiloja, muistuttaa Miller.
Seuraavaksi kaupunki arvioi, miten hankkeen edistäminen jatkuu osana kaupungin investointisuunnitelmia.
HAMin sijoittuminen Olympiarantaan on huomioitu valmisteilla olevassa Makasiinirannan asemakaavan muutoksessa, ja Satamatalon ja Olympiaterminaalin väliin on sijoitettu mahdollisuus lisärakentamiselle. Tämänhetkisen arvion mukaan rakentaminen alueella voisi alkaa aikaisintaan vuonna 2033 ja museo olisi valmis aikaisintaan vuonna 2035.
Pressmeddelandet publiceras på svenska på www.hel.fi/sv
Press release in English will be published on www.hel.fi/en
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mari MännistöKulttuurijohtajaHelsingin kaupunki
Puh:0400 539900mari.mannisto@hel.fiJukka-Pekka UjulaKansliapäällikkö
Puh:09 310 36050jukka-pekka.ujula@hel.fiArja MillerMuseonjohtajaHAM Helsingin taidemuseo
Puh:050 336 1980arja.miller@hamhelsinki.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
EMBARGO 2.12.2025 klo 15.00: Kaupunkipolitiikan arviointineuvoston ensimmäinen raportti: Kelpoisia varhaiskasvatuksen opettajia on keskimäärin enemmän parempiosaisilla alueilla2.12.2025 15:00:00 EET | Tiedote
Kaupunkipolitiikan arviointineuvoston ensimmäinen raportti pureutuu koulutuksen segregaatioon pääkaupunkiseudulla ja nostaa esiin kunnille kriittisiä kysymyksiä: varhaiskasvatuksen alueellisesta eriytymisestä, segregaation torjumisen keinoista sekä siitä miten dataa ja tietoa hyödynnetään kaupunkien päätöksenteossa. Raportin mukaan parempiosaisten alueiden päiväkodeissa työskentelee keskimäärin enemmän kelpoisia opettajia. Samankaltaisten alueiden sisäinen vaihtelu on kuitenkin suurta.
EMBARGO 2.12.2025 kl. 15.00 // KORRIGERING // Första rapporten från rådet för utvärdering av stadspolitiken: I genomsnitt finns det fler behöriga lärare inom småbarnspedagogiken i bättre ställda områden2.12.2025 14:38:43 EET | Pressmeddelande
KORRIGERING // Pressmeddelandet har korrigerats genomgående för terminologins del kl. 14.40. Bland annat har felaktig terminologi som "kvalificerade förskollärare" ersatts med den korrekta termen "behöriga lärare inom småbarnspedagogiken". Rådet för utvärdering av stadspolitiken granskar i sin första rapport den pedagogiska segregationen i huvudstadsregionen och ställer kritiska frågor till kommunerna: om regional differentiering inom småbarnspedagogiken, sätt att motverka segregation och hur data och information används i beslutsfattandet i de berörda städerna. Enligt rapporten har daghem i bättre ställda områden i genomsnitt fler behöriga lärare. Det finns dock stora variationer inom liknande områden.
Satamatunnelin kaavaratkaisu etenee valtuustoon1.12.2025 17:50:05 EET | Tiedote
Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 1. joulukuuta esittää valtuustolle satamatunnelin asemakaavan hyväksymistä. Kaavaratkaisu mahdollistaa satamaliikenteen käyttöön tulevan tunnelin rakentamisen Jätkäsaaren ja Länsiväylän välille.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi Helsingin kaupungin talousarvion vuodelle 202626.11.2025 21:30:50 EET | Tiedote
Kaupunginvaltuusto käsitteli 26. marraskuuta Helsingin kaupungin talousarviota 2026. Asialistalla oli myös muun muassa Mäkelänkadun jatkeen asemakaava ja asemakaavan muutos sekä M400-metrojunien hankesuunnitelma.
Sosioekonominen eriytyminen näkyy myös helsinkiläisten sosiaalisessa hyvinvoinnissa25.11.2025 11:57:42 EET | Tiedote
Helsinkiläisten aikuisten sosiaalinen hyvinvointi on vahvaa. Yksilöiden ja asuinalueiden sosioekonomisen aseman mukaan esiintyy kuitenkin selviä eroja esimerkiksi yksinäisyyden kokemisessa ja avun saamisessa. Sosiaalisen hyvinvoinnin tukeminen on tärkeää osana segregaation vastaisia toimia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme