Ilona Sorri SDP:n poliittisen valmistelun asiantuntijaksi
SDP:n poliittisen valmistelun asiantuntijaksi on valittu Ilona Sorri. Hän aloittaa tehtävässään tammikuussa 2026.

Sorri on työskennellyt muun muassa SDP:n eduskuntaryhmän EU-asiantuntijana ja tehnyt lisäksi harjoittelun EU-parlamentissa. Hän on toiminut SDP:n ulko- ja turvallisuuspoliittisen työryhmän sihteerinä ja lisäksi hänellä on kokemusta nuorisoliikkeen kansainvälisestä toiminnasta. Sorri on koulutukseltaan eurooppalaisen politiikan kandidaatti ja hän viimeistelee maisteriopintojaan Helsingin yliopistolla.
– Olen innoissani päästessäni valmistelemaan puolueen kansainvälistä politiikkaa ja tekemään tiivistä yhteistyötä globaalin verkostomme kanssa. Kansainvälinen politiikka on entistä keskeisemmässä asemassa, ja elämme aikaa, jossa suhteiden vaaliminen sekä uusien luominen on arvokasta. Sosialidemokraateilla on pitkä historia kansainvälisenä liikkeenä, ja on inspiroivaa päästä jatkamaan tätä työtä, Ilona Sorri tiivistää.
Poliittisen valmistelun asiantuntija vastaa SDP:n kansainväliseen politiikkaan, EU-asioihin sekä puolueen kahdenvälisiin kansainvälisiin suhteisiin liittyvästä asiantuntijavalmistelusta. Työhön liittyy myös jonkin verran kansainvälisiä edustustehtäviä sekä muuta poliittista valmistelua ja kehittämistä.
– Olen iloinen saadessamme Ilonan töihin SDP:n puoluetoimistolle. Ilonan osaamistausta antaa erinomaiset valmiudet hoitaa tehtävää menestyksekkäästi, SDP:n poliittisen valmistelun päällikkö Miia Järvi toteaa.
Yhteyshenkilöt
Miia JärviPoliittisen valmistelun päällikkö
Puh:044 344 1585miia.jarvi@sdp.fiSDP
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
KUTSU MEDIALLE: SDP:n puoluevaltuuston kokous Espoossa 15.11–16.11.20255.11.2025 14:27:09 EET | Kutsu
SDP:n puoluevaltuuston sääntömääräinen syyskokous järjestetään Espoon Dipolissa Aalto-yliopiston päärakennuksessa 15.–16.11.2025.
SDP:n Mikkel Näkkäläjärvi: Ministeri Juuson tulisi katsoa peiliin27.10.2025 14:03:35 EET | Tiedote
Mediassa levinneellä videolla sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso välttelee vastuuta Länsi-Pohjan keskussairaalan toiminnan supistamisesta ja syyttää aluevaltuutettuja riitelystä. Muiden syyttely sijasta ministerin tulisi keskittyä etsimään ratkaisuja hyvinvointialueiden vaikeaan tilanteeseen, sanoo SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi.
Ennakkokutsu medialle: SDP:n puoluevaltuuston kokous Espoossa 15.11.–16.11.20.10.2025 14:45:42 EEST | Kutsu
SDP:n puoluevaltuuston sääntömääräinen syyskokous järjestetään Espoon Dipolissa Aalto-yliopiston päärakennuksessa 15.–16.11.2025.
Antti Lindtman osallistuu Euroopan Sosialidemokraattisen puolueiden kongressiin Amsterdamissa17.10.2025 12:08:33 EEST | Tiedote
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman ja muuta SDP:n johtoa osallistuu Euroopan Sosialidemokraattisen puolueen (ESP) kongressiin 17.–18.10.2025. Kongressin teemana on edistyksellisten voimien liikehdintä Euroopassa ja maailmalla.
SDP:n Nasima Razmyar: Laadukas opetus myös ammatillisessa koulutuksessa on jokaisen nuoren oikeus13.10.2025 13:59:17 EEST | Tiedote
Jokaiselle nuorelle on turvattava laadukas opetus ja riittävä määrä lähiopetusta myös ammatillisessa koulutuksessa, vaatii SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Nasima Razmyar.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme