Laura Meriluoto: Hallituksen politiikka lisää eriarvoisuutta ja turvattomuutta
7.10.2025 14:45:00 EEST | Vasemmistoliitto | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Laura Meriluoto nosti tänään eduskunnassa esiin, kuinka hallituksen politiikka on lisännyt eriarvoisuutta ja sitä kautta vähentänyt yhteiskunnallista luottamusta ja turvallisuutta. Meriluoto piti vasemmistoliiton ryhmäpuheen keskustelussa hallituksen selonteosta sisäisestä turvallisuudesta.

Meriluoto korosti, että kaikkialla Suomessa jokaisen on voitava luottaa siihen, että apua on aina saatavilla ja rikoksen uhrit saavat oikeutta. Turvallisuus ei Meriluodon mukaan kuitenkaan synny pelkästään viranomaisten resursseista ja toimivaltuuksista.
– Eriarvoisuuden vähentäminen ja syrjäytymisen ehkäisy ovat keskeisiä tapoja lisätä yhteiskunnan turvallisuutta. Ikävä kyllä Orpo-Purran hallituksen politiikka lisää eriarvoisuutta, Meriluoto sanoi.
Meriluoto muistutti, että kun toimeentulo horjuu ja tulevaisuus huolettaa, horjuu myös perusturvallisuus ja luottamus yhteiskuntaan.
– Kun sosiaaliturvaleikkaukset sysäävät 31 000 lasta köyhyyteen, ei perheitä lohduta, että poliiseja lisätään, viranomaisten toimivaltuuksia lisätään tai rangaistuksia kovennetaan, Meriluoto sanoi.
Meriluoto moitti, että vaikka selonteko käsittelee ääriliikkeitä, ei niiden polttoaineena toimivaa rasismia juuri tekstissä mainita. Vaikka polarisaation kasvu ohimennen mainitaan, ei edellisestä selonteosta poiketen myöskään viharikoksia käsitellä selonteossa.
– Yhteiskunnassa arkipäiväistyvä rasismi vaikuttaa liian monen Suomessa elävän jokapäiväiseen turvallisuudentunteeseen, Meriluoto muistutti.
– Turvallisuus vaatii sitä, että jokainen pidetään mukana, jokaisen osallisuudesta huolehditaan ja että mitään ryhmää ei suljeta ulkopuolelle, hän korosti.
Yhteyshenkilöt
Laura Meriluotokansanedustaja
Puh:044 266 6120laura.meriluoto@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto
Minja Koskela: Oikeistohallitus hyökkää aborttioikeutta vastaan21.9.2026 11:23:38 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela tyrmää Orpon hallituksen esittämän uuden 257 euron suuruisen aborttimaksun, joka koskisi omasta pyynnöstä tehtyjä abortteja.
Minja Koskela: Häkkänen vaarantaa Suomen turvallisuusneuvostokampanjan – Koskelalta kirjallinen kysymys21.9.2026 11:09:34 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Minja Koskelan mukaan ulkoministeri Elina Valtosen ja puolustusministeri Antti Häkkäsen toimet osoittavat, että hallituksen Israel-politiikka on vastuuttomalla tavalla sekaisin. Koskelan mukaan se vaarantaa Suomen turvallisuusneuvostokampanjan.
Vasemmistonaiset: Rasismi tulee Suomelle kalliiksi21.9.2026 10:53:25 EEST | Tiedote
Suomalainen julkinen keskustelu on muuttunut huolestuttavaan suuntaan. Haasteista puhuminen kuuluu normaaliin julkiseen keskusteluun ja avoin keskustelukulttuuri on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Keskustelu on kuitenkin siirtynyt pois yhteiskunnan kipukohdista avoimeen vihapuheeseen. Rasistiset puhetavat ovat siirtyneet politiikan ja julkisen keskustelun valtavirtaan. Kun päättäjät käyttävät ihmisryhmiä halventavaa, epäinhimillistävää tai ulossulkevaa kieltä, he eivät vain kuvaa todellisuutta – he muokkaavat sitä.
Mai Kivelä: Hallitus vaarantaa suomalaisen ruoantuotannon ja viljelijöiden toimeentulon16.9.2026 15:00:00 EEST | Tiedote
Eduskunta keskustelee tänään keskustan välikysymyksestä suomalaisen ruoan ja maaseudun tulevaisuuden vaarantumisesta. Myös vasemmistoliitto esitti epäluottamusta Orpon hallitukselle sen ilmasto- ja ympäristöpoliittisen toimettomuuden vuoksi. Vasemmistoliiton mukaan hallituksen toimettomuus vaarantaa suomalaisen ruoantuotannon sekä viljelijöiden toimeentulon ja tulevaisuuden.
Pia Lohikoski: Taiteen perusopetukseen tarvitaan tasa-arvoraha11.9.2026 08:31:58 EEST | Tiedote
Eduskunnassa käytiin torstaina lähetekeskustelu taiteen perusopetuksen uudistamisesta. Vasemmistoliiton kansanedustaja ja eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsen Pia Lohikoski vaati lakiuudistukseen lisärahoitusta sekä taiteen perusopetukseen tasa-arvorahaa. Tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie suhtautui tasa-arvorahaan positiivisesti ja oli valmis harkitsemaan sitä seuraavaan hallitusohjelmaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme