Marketta Pyysalon uutuusromaani Kopaalihuone tutkii paljastumisen pelkoa
Kirjailija Marketta Pyysalon uusi romaani Kopaalihuone vie lukijan rajalle – paikkaan, jossa sielu joutuu läpivalaistuksi ja persoonan aitous punnitaan. Kirja on heti arvosteluvapaa.

Elsa ja Tom ovat pariskunta. He ovat lähteneet intohimoiselle kesälomamatkalle, mutta rajalla he juuttuvat tullin turvatarkastusjonoon. Kun jono pysähtyy, Elsan mielessä alkaa toisenlainen matka – matka sisäänpäin, kohti kysymyksiä vilpittömyydestä ja minuuden aitoudesta.
”Mietin kirjoittaessani paljon rajoja, kieltä ja kielen synnyttämää toiseutta, paljastumisen pelkoa. Näitä peilaan kirjassa mytologioiden, historian, biologian ja uskomusten kautta”, kertoo Pyysalo.
Elsa vaeltaa sekä muistoissaan että kulttuurihistorian väärennetyissä huoneissa. Vähitellen hänelle valkenee, että hän on kulkemassa vääjäämättömästi kohti rajaa, jossa jokaisen sielu joutuu läpivalaistuksi.
”Kirjassa jonottaminen vertautuu siihen hetkeen, kun päätös syntyy. Se on liike kohti väistämätöntä", Pyysalo sanoo.
Kopaalihuone tarkastelee aitouden tematiikkaa: kuka on aito minä? Kysymys ei ole helppo, sillä ihminen on Pyysalon mukaan aina mysteeri myös itselleen.
”Kirja kuvaa vieraantumisen kokemusta muista, mutta myös omasta itsestä. Kaikkihan me esitämme jotain roolia, ja se menee ihan hyvin – kunnes alkaa tarkkailla itseään liikaa.”
Kopaalihuone on heti arvosteluvapaa.
Kirjailijasta
Marketta Pyysalo (s. 1976) on tamperelainen kirjailija, kulttuurisuunnittelija ja kääntäjä. Hänen esikoisromaaninsa Kehrääjä (2021) ihastutti mytologiaan uppoutuvalla monologillaan. Pyysalo on julkaissut myös useita lastenkirjoja.
Lisätiedot, haastattelupyynnöt ja arvostelukappaleet: silja.massa@teos.fi, +358 40 708 1323
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Silja MassaTeos-kustantamo
Puh:+358 40 708 1323silja.massa@teos.fiwww.teos.fiKuvat
Linkit
Vuonna 2003 perustettu Teos julkaisee laadukasta suomenkielistä kirjallisuutta romaaneista tietokirjoihin ja runoista lastenkirjoihin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Teos-kustantamo
Monika Fagerholmille Finlandia-palkinto romaanista Eristystila / Kapinoivia naisia27.11.2025 20:32:00 EET | Tiedote
Monika Fagerholmin romaani Eristystila / Kapinoivia naisia on voittanut vuoden 2025 kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Voittajateoksen valitsija, muusikko Maija Vilkkumaa, kehuu kirjaa syvälliseksi ja upeaksi romaaniksi kirjoittamisesta, yhteiskunnallisista liikkeistä, feminismistä ja perheestä.
Tomi Kontiolle Finlandia-palkinto lastenkirjasta Koira nimeltään Kissa hyvästelee ystävän27.11.2025 20:30:00 EET | Tiedote
Tomi Kontio on voittanut vuoden 2025 lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon kirjallaan Koira nimeltään Kissa hyvästelee ystävän. Voittajateoksen valitsijan, urheilija Mustafe Muusen mukaan kirja on mestarinäyte siitä, miten suurista ja vaikeista asioista voidaan puhua lempeästi.
Jantso Jokelinin Sveitsiä käsittelevä esseeteos Aikavuoret on Vuoden matkakirja 202526.11.2025 17:00:00 EET | Tiedote
Aikavuoret on Mondo-lehden toimituksesta koostuvan raadin mukaan sivistynyt ja viihdyttävä kirja, josta välittyy perehtyneisyys ja laaja taustatyö. "Tämän teoksen jälkeen Sveitsiä katsoo uusin silmin."
Silja Hiidenheimon muistostipendi 2025 runoilija Anni Mäentielle22.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Teos-kustantamon jakaman kustantaja Silja Hiidenheimon muistostipendin saa tänä vuonna runoilija Anni Mäentie runokokoelmastaan Söpöliini ja minä. Raati kehuu teosta tarkaksi, kekseliääksi ja hallituksi. Palkinnon arvo on 2000 euroa.
Huippukokki Jouni Toivanen opastaa loihtimaan tutuista kotiruoista entistäkin parempia12.11.2025 10:31:58 EET | Tiedote
Miten valmistetaan täydellinen makaronilaatikko, savulohi tai suklaakakku? Jouni Toivasen juuri ilmestynyt Lempiruokaa-keittokirja on todellinen kotikokin aarreaitta, klassikkoja esittelevä klassikko itsekin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


