THE-ranking 2026: Jyväskylän yliopisto säilytti paikkansa maailman huippuyliopistojen listalla
Jyväskylän yliopisto sijoittui välille 401-500 tutkimuspainotteisia yliopistoja vertailevalla Times Higher Education World University Rankings (THE) -listalla.

Kaikkiaan vertailuun oli otettu mukaan 2 191 maailman huippuyliopistoa 115 maasta. Suomalaisia yliopistoja mukana oli yhdeksän, joista Jyväskylän yliopiston sijoitus oli 7.
Yliopiston sijoitus oli sama kuin viime vuoden listauksessa. Vertailussa lasketaan tarkka sijoitus ainoastaan 200 parhaalle yliopistolle. Maailman parhaiksi yliopistoiksi tässä vertailussa arvioitiin brittiläinen Oxfordin yliopisto sekä yhdysvaltalaiset MIT ja Princeton.
Vertailun arviointikriteereissä painoarvo on 60-prosenttisesti tutkimuksessa, sen volyymissä, rahoituksessa, tieteellisten julkaisujen vaikuttavuudessa ja yliopiston maineessa globaalissa tiedeyhteisössä. Jyväskylän yliopisto sai parhaat sijoitukset osioissa tutkimusympäristö ja tutkimuksen laatu.
Kaikkiaan tulosindikaattoreita on 18, ja ne mittaavat tutkimuksen lisäksi opetusta, kansainvälisyyttä sekä yritysyhteistyötä ja innovaatioita.
Yhteyshenkilöt
Liisa Harjulaviestintäpäällikkö
Puh:040 805 4403viestinta@jyu.fiJyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
QS Sustainability 2026: JYU paransi sijoitustaan vastuullisuusarvioinnissa19.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopisto sijoittui kansainvälisessä yliopistojen yhteiskunnallista vaikuttavuutta, kestävyyttä ja vastuullisuutta mittaavassa arvioinnissa sijalle 296. Sijoitus parani viime vuodesta, jolloin se oli 310. Mukana oli kaikkiaan 2 002 yliopistoa yli sadasta maasta. Suomesta mukana oli 12 yliopistoa.
Riitta ja Jorma J. Takasen säätiö sekä Jyväskylän yliopisto yhteistyöhön tutkimusinnovaatioiden kaupallistamiseksi18.11.2025 13:01:35 EET | Tiedote
Riitta ja Jorma J. Takasen säätiö sr ja Jyväskylän yliopisto ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka tavoitteena on tukea tutkimustoiminnasta syntyneiden innovaatioiden kaupallistamista.
Global Ranking of Academic Subjects 2025: Kahdeksan JYU:n tieteenalaa mukana maailman parhaiden joukossa18.11.2025 12:05:00 EET | Tiedote
Tiistaina 18.11.2025 julkaistussa Shanghai Rankingin eri tieteenalojen kansainvälisessä yliopistovertailussa (Global Ranking of Academic Subjects) Jyväskylän yliopisto sijoittui sadan parhaan joukkoon kahdessa tieteenalaluokassa.
Miten turvaamme ikääntyvien hoivan tulevaisuudessa? Huippututkimusyksikön tulokset julki 21.11.2025 Tiedekulmassa18.11.2025 10:05:39 EET | Tiedote
Vanhuspalveluiden saatavuus on heikentynyt merkittävästi viimeisen kymmenen vuoden aikana, ja digitalisoituva yhteiskunta uhkaa jättää ikääntyneet katveeseen. Näistä ja muista hoivan ajankohtaisista kysymyksistä keskustellaan Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikön päätösseminaarissa 21.11.2025 klo 13–15 Helsingin yliopiston Tiedekulmassa. Tilaisuudessa esitellään keskeisimmät tutkimustulokset. Seminaarin juontaa toimittaja Tiina Merikanto, ja tilaisuutta voi seurata myös etänä.
Elomatic ja Jyväskylän yliopisto solmivat kumppanuuden: pääpaino turvallisuusteknologiassa18.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Konsultointi- ja suunnitteluyritys Elomatic ja Jyväskylän yliopisto aloittavat tiiviin yhteistyön, jonka tavoitteena on vahvistaa osaamista, edistää tiedonvaihtoa ja kasvattaa Jyväskylän alueen elinvoimaa. Kumppanuus keskittyy muun muassa turvallisuusteknologian osaamisen (CBRNE) kehittämiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme