Essi Kuokkasen maalaukset tihkuvat tunteita ja ajatuksia, joita on vaikea ilmaista
8.10.2025 09:52:00 EEST | KIASMA | Tiedote
Kaikki meistä kaipaavat aika ajoin pitelyä ja kannattelua, joskus ovia sulkeutuu ja toisinaan omat unelmat jäävät saavuttamatta.
Essi Kuokkasen maalaukset ja piirustukset ovat pohdiskeluja siitä, mikä on ihmisen osa ja suhde muihin elämänmuotoihin. Hänen näyttelynsä Pilvenpitelijä avautuu Kiasmassa 10.10.2025.

Essi Kuokkanen antaa teoksissaan sisimmässä myllertäville tunteille ja kokemuksille kuvallisen muodon: epävarmuus saa kätkeytymään kovan kuoren sisään, ja toista ihmistä voi olla toisinaan vaikea nähdä, vähän niin kuin läpikuultavaa kummitusta. Hämähäkit verkkoineen muistuttavat ajan vääjäämättömästä kulusta. Hellyttävän pinnan alla piilee usein surumielisyyttä ja yksinäisyyttä.
Näyttelyssä monen teoksen teemoja ovat kasvu ja muodonmuutos. Faabelien tapaan Kuokkanen käsittelee ihmisenä olemista usein rinnastamalla ihmisen muihin elämänmuotoihin. Koira on hänen teoksissaan toistuva hahmo, eläin joka elää ihmismaailman sääntöjen ja tapojen keskellä, halusi tai ei. Uudemmissa teoksissa esiintyy paljon lintuja, jotka Kuokkanen näkee vapaiksi elämään omilla säännöillään, irti ihmismaailman verkoista.
Vanhimmat näyttelyn teoksista ovat vuodelta 2018, tuoreimmat tältä vuodelta.
”Jotkin aiheet ja hahmot ovat sellaisia, joihin huomaan palaavani uudestaan ja uudestaan. Yhdessä maalaukset rakentavat omaa keskinäistä maailmaansa, jossa ristiriitaiset tunteet ja tarkoitukset ovat olemassa yhtä aikaa. Teoksista löytyy yhtymäkohtia elettyyn ympäristöön ja taidehistoriaan, mutta tututkin asiat näyttäytyvät maalausten sisällä usein vääristyneinä. Maalaus voikin välittää jonkin erityislaatuisen ja yksilöllisen kokemuksen olemassaolosta ja kaiken meitä ympäröivän ihmeellisyydestä ja outoudesta”, Kuokkanen sanoo.
Pilvenpitelijä-näyttelyn ovat kuratoineet Max Hannus ja Piia Oksanen Kiasmasta.
Mediassa sanottua:
”Essi Kuokkanen (s.1991) on ehdottomasti yksi Suomen kiinnostavimpia nuoria taidemaalareita.” (Sanna Lipponen, Helsingin Sanomat, 20.8.2022)
”…Kuokkasen vahva ja omaleimainen kädenjälki näkyy niin suuremmissa heleän värikkäissä maalauksissa kuin pikkuruisissa mustavalkoisissa lyijykynä- ja hiilipiirustuksissa.” (Viivi Poutiainen, Taidemedia Edit, 23.6.2020)
Taiteilijan biografia
Essi Kuokkanen (s. 1991, Pieksämäki) asuu ja työskentelee Helsingissä. Hänen teoksiaan on esitetty soolo- ja ryhmänäyttelyissä muun muassa Turun Taidemuseossa, kulttuuritalo Korundissa Rovaniemen taidemuseossa, Espoon modernin taiteen museossa EMMAssa ja Galerie Anhavassa. Kiasmassa Kuokkasen teoksia nähtiin osana nykytaiteen suurnäyttely ARS22:ta. Hänen teoksiaan on muun muassa Kansallisgallerian, Valtion taideteostoimikunnan, Saastamoisen säätiön, Turun taidemuseon ja Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmissa. Vuonna 2019 hänelle myönnettiin Suomen Taideyhdistyksen Dukaattipalkinto.
Essi Kuokkanen
Pilvenpitelijä
10.10.2025–22.2.2026
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoa medialle:
Max Hannus, kuraattori, 0294 500 641, max.hannus@kiasma.fi
Piia Oksanen, kuraattori, 0294 500 538, piia.oksanen@kiasma.fi
Kiasman viestintä:
Kiira Koskela, tiedottaja, 050 4786 861, kiira.koskela@kiasma.fi
Piia Laita, viestintäpäällikkö, 0294 500 507, piia.laita@kiasma.fi
Kuvat

Linkit
Nykytaiteen museo Kiasma
Mannerheiminaukio 2
00100 Helsinki
Kansallisgalleria on kuvataiteen valtakunnallinen museo. Se ylläpitää kolmea Suomen tunnetuimmista museoista, jotka ovat Ateneumin taidemuseo, Nykytaiteen museo Kiasma ja Sinebrychoffin taidemuseo. Lisäksi se hallinnoi kansallista taidekokoelmaa sekä siihen liittyvää arkistoa, rakentaa kulttuuriperintöä ja edistää taiteellista sivistystä. kansallisgalleria.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta KIASMA
Inbjudan till journalister: Välkommen att bekanta er med utställningen En dröm i fyra färger torsdagen den 26 februari 2026 på Kiasma5.2.2026 09:21:26 EET | Pressinbjudan
Man kan se utställningen som om den var en dröm: den består av fragment och förunderliga möten. En dröm i fyra färger fortsätter på Kiasmas serie av samlingsutställningar, som visar växlande smakprov ur Finlands Nationalgalleris samling på 43 000 verk.
Kutsu medialle: Tervetuloa Kiasmaan katsomaan Nelivärinen uni -näyttelyä ennakkoon to 26.2.20265.2.2026 09:21:26 EET | Kutsu
Tosi ja kuviteltu sekoittuvat näyttelyssä, joka avautuu kävijälle katkelmina ja ihmeellisinä kohtaamisina. Nelivärinen uni jatkaa Kiasman kokoelmanäyttelyiden sarjaa, jossa esitellään vaihtuvia otoksia Kansallisgallerian 43 000 teoksen kokoelmasta.
Media Invitation: Welcome to the press preview of the Exhibition A Dream in Four Colours at Kiasma on Thursday, 26 February 20265.2.2026 09:21:26 EET | Press invitation
The exhibition can be experienced as one might observe a dream – through fragmentary, wondrous encounters. A Dream in Four Colours continues Kiasma’s series of collection exhibitions, which presents curated selections from the Finnish National Gallery's collection of approximately 43,000 works.
Ett av samtidskonstens toppnamn, Sarah Lucas, på Kiasma: Bitande humoristiska verk från fyra årtionden8.10.2025 09:17:00 EEST | Pressmeddelande
En omfattande separatutställning av den brittiska samtidskonstens toppnamn ses äntligen i Norden. Sarah Lucas utställning NAKEN BLICK öppnar på Kiasma 10.10.2025.
Nykytaiteen kärkinimi Sarah Lucas Kiasmassa: Purevan humoristisia teoksia neljältä vuosikymmeneltä8.10.2025 09:17:00 EEST | Tiedote
Laaja yksityisnäyttely brittiläisen nykytaiteen kärkinimeltä nähdään vihdoin Pohjoismaissa. Sarah Lucasin PALJAS KATSE avautuu Kiasmassa 10.10.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme