Suomen kahdeksanneksi suurin Vikingloton päävoitto paljastui voittajalle huoltoasemalla
Kierroksella 39/2025 osui Vikingloton yli neljän miljoonan euron päävoitto Suomeen. Kyseessä oli pelin historian kahdeksanneksi suurin Suomeen osunut voitto. Onnekkaalle voittajalle miljoonavoitto paljastui paikan päällä voittopelin myyntipaikassa

4 156 065 euron arvoinen pelattiin Vantaan Koivukylän Nesteellä.
- Voiton jälkeisenä torstaina kävin huoltoasemalla ja siellä alettiin puhumaan, että sellainen voitto oli tullut. Siinä kassalla totesin, että mä en ole edes tarkistanut omia kuponkejani. Pyysin kassaa tulostamaan voittonumerot, katsoin niitä ja sitten totesin, että voi hemmetti, tässä on tutut numerot, voittaja kertasi ainutlaatuista hetkeään Veikkauksen onnittelupuhelun alussa.
Lopullinen varmistus miljoonavoitolle paljastui Veikkauksen sovelluksesta.
- Aloin nauramaan, menin pöytään istumaan ja kaivoin puhelimesta esiin Veikkauksen apin. Tutun henkilökunnan kanssa sitä ihmeteltiin ja totta se oli.
Vikinglottoa voittaja kertoo pelaavansa satunnaisesti. Numerot olivat kuitenkin hyvin tarkkaan valittuja ja merkityksellisiä vakionumeroita.
- Joukosta löytyy esimerkiksi omia vanhoja pelinumeroita ja sitten siellä oli myös 35 eli Jarmo Myllyksen pelinumero.
Voittorahoille oli jo mietittynä käyttökohteita.
- Todennäköisesti asuntoa ja uutta autoa alan katselemaan. Nykyinen auto ei taida mennä enää katsastuksesta läpi.
Ihan kaikkeen ei voittaja kuitenkaan usko voittorahojen riittävän.
- En näillä rahoilla vielä lähde sitä unelma-autoa ostamaan, mutta jos Eurojackpotista päävoitto napsahtaa, niin sitten kyllä tiedän jo, minkä auton ostan. Suomessa ajaminen sillä olisi hankalaa, mutta silti ostoslistalle menisi ruotsalaisen Koenigseggin valmistama superauto, voittaja kertoo seuraavista haaveistaan.
Vantaan Koivukylän Nesteellä järjestetään voiton kunniaksi kahvitus keskiviikkona 8.10. klo 9.00 alkaen.
- Pitää pohtia, jos itsekin lähtisin käymään voittokahveilla Koivukylän Nesteellä, voittaja paljastaa puhelun lopuksi.
|
Vikingloton suurimmat suomalaisvoitot |
|||
|
Sija |
Voitto, euroa |
Paikkakunta |
Ajankohta |
|
1. |
15 880 400,20 |
Helsinki |
|
|
2. |
9 480 858,50 |
Lahti (5 osuuden porukka) |
|
|
3. |
7 781 517,10 |
Helsinki |
kierros 46/2012 |
|
4. |
7 495 551,80 |
Suomussalmi |
kierros 21/2015 |
|
5. |
6 545 224,10 |
Oulu |
|
|
6. |
4 573 752,00 |
Lahti |
kierros 14/2010 |
|
7. |
4 470 733 |
Lappeenranta |
|
|
8. |
4 156 065 |
Vantaa |
|
|
9. |
4 121 499,30 |
Espoo |
|
|
10. |
3 308 745,80 |
Helsinki |
|
|
11. |
3 000 000 |
10 osuuden porukka eri puolilta Suomea |
|
|
12. |
2 695 400,60 |
Reisjärvi |
kierros 45/2015 |
|
13. |
2 695 400,60 |
Kuopio |
kierros 45/2015 |
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma, ke-to: klo 8–21
ti: klo 8–22
pe: klo 8–23
la: klo 9–12 ja klo 20–22
su: klo 10–15
www.veikkaus.fi/yritys
Kuvat

Linkit
Veikkaus on jokaisen suomalaisen peliyhtiö. Pyrimme jatkuvasti paremmaksi joka mittarilla. Intohimonamme on parempi pelaaminen, jotta pelaajamme viihtyisivät joka solullaan. Toimintaamme ohjaavat arvot – välittäminen, yhdessä tekeminen ja rohkeus – ja vastuullisuus on keskeinen osa pelaajakokemuksen kehittämistä ja päivittäistä toimintaamme. Tavoitteemme on olla arvostettu ja menestyvä kansainvälinen rahapelialan toimija.
PAREMMAN PELIN PUOLESTA – VEIKKAUS
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Loton potti kohoaa yhdeksään miljoonaan euroon - Jokerista miljoonavoitto jakoon6.12.2025 22:49:42 EET | Tiedote
Loton lauantai-illan arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten ensi viikolla potti nousee yhdeksään miljoonaan euroon. Jokerista osui lauantaina miljoonan euron täysosuma pienelle paikkakunnalle Kanta-Hämeeseen.
Eurojackpotin päävoitto Saksaan – Suomeen suurvoittoja5.12.2025 22:34:54 EET | Tiedote
Eurojackpotin perjantain arvonnassa (kierros 49/2025) löytyi yksi täysosuma, jolla 10 miljoonan euron potti matkasi Saksaan. Lahteen osui 569 615 euron porukkavoitto.
Veikkaus ja Liiga pitkään jatkosopimukseen5.12.2025 10:00:23 EET | Tiedote
Jääkiekon SM-liiga Oy ja Veikkaus ovat sopineet pitkäkestoisen yhteistyönsä jatkosta. Merkittävä yhteistyösopimus on viisivuotinen ja ulottuu muuttuvaan suomalaiseen rahapelijärjestelmään.
Vikinglotosta Vantaalle yli 500 000 euron voitto3.12.2025 21:58:01 EET | Tiedote
Vikinglotossa ei löytynyt täysosumaa, joten ensi viikolla potissa on noin 15 miljoonaa euroa. Vantaan Ruskeasannan St1-asemalla pelattuun riviin osui 500 000 euron voitto.
Salibandyn kielletystä vedonlyönnistä rangaistuksia – Veikkaus ei tee tutkintapyyntöä poliisille3.12.2025 13:28:09 EET | Tiedote
Salibandyliiton Kilpailu- ja kurinpitoryhmä (KKR) on tiedottanut tänään keskiviikkona 3.12. kiellettyyn vedonlyöntiin liittyvistä sanktioista. Määräaikaisia kilpailukieltoja määrättiin pelaajille ja toimihenkilöille yhteensä 80 kappaletta. Niiden mitta on noin kahdesta kuukaudesta noin seitsemään kuukauteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme