Vaasaan valmistuu ensi vuonna kolme uutta päiväkotia
8.10.2025 12:24:35 EEST | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote
Vuoden 2026 aikana Vaasaan saadaan kolme uutta päiväkotia. Merikaarron päiväkoti aloittaa toimintansa tammikuussa, Gustavsborg daghem ensi kesänä ja Palosaaren päiväkoti ensi syksynä.

Merikaartoon perustetaan uusi suomenkielinen päiväkoti, jossa on neljä ryhmää. Toiminta uusissa tiloissa alkaa tammikuussa 2026.
- Uuden päiväkodin nimeksi on henkilökunnan ehdotuksen mukaan valittu Merikaarron päiväkoti. Päiväkotiryhmien nimien ehdotetaan liittyvän paikallisiin perinteisiin, kertoo varhaiskasvatusjohtaja Anna Buss.
Uusi päiväkoti koostuu tilaelementeistä, ja se rakennetaan Merikaarron koulun läheisyyteen.
Perinteikäs nimi säilyy
Kasarmialueelle perustetaan uusi ruotsinkielinen päiväkoti, jossa on kahdeksan ryhmää. Toiminnan on tarkoitus alkaa kesällä 2026. Samalla toiminta lakkaa nykyisessä Gustavsborgs daghemissa ja Rådhusgatans daghemissa.
- Kyseisten päiväkotien henkilöstön toiveiden mukaan uusi päiväkoti saa perinteikkään nimen Gustavsborgs daghem. Nimi on peräisin 1800-luvulta kaupungin vanhimmasta päiväkodista, jonka osoite on aiemminkin vaihtunut, Buss kertoo.
Uusien päiväkotien nimistä päätti kasvatus- ja opetuslautakunta kokouksessaan 10.9.2025.
Palosaaren uusi päiväkoti aukeaa syksyllä
Palosaarelle peruskorjataan uusi kaksikielinen päiväkoti entisen Palosaaren koulun tiloihin. Uusi Palosaaren päiväkoti otetaan käyttöön syksyllä 2026. Kaksikielisessä päiväkodissa on tilat seitsemälle lapsiryhmälle.
Uuteen päiväkotiin muuttavat kaikki ryhmät nykyisen Palosaaren päiväkodin tiloista sekä Kaptensgatans daghem ja Vikinga förskolan.
Nykyisen Palosaaren päiväkodin vuonna 1973 rakennettu päiväkotirakennus edellyttäisi lähivuosina mittavaa ja kallista peruskorjausta, joten rakennus on päätetty purkaa ja toiminta siirtää uusiin tiloihin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
varhaiskasvatusjohtaja Anna Buss, puh. 040 610 3233, anna.buss@vaasa.fi
Kuvat

Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Ett nytt familjeevenemang Skördefest ordnas på TaiKon21.9.2026 12:01:00 EEST | Pressmeddelande
Lördag 26.9 fylls TaiKon med glädje, kreativitet och samvaro då familjeevenemanget Skördefest för första gången ordnas i huset.
Uusi Sadonkorjuu-perhetapahtuma järjestetään TaiKonilla21.9.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Lauantaina 26.9. TaiKon täyttyy ilosta, luovuudesta ja yhdessäolosta, kun talossa järjestetään ensimmäistä kertaa Sadonkorjuu-perhetapahtuma.
Unga behöver arbetsgivare som ger dem en chans i arbetslivet21.9.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Många unga har motivation och kunnande, men behöver en första möjlighet att visa vad de kan. Med sysselsättningssedeln för unga kan arbetsgivare i Österbottens sysselsättningsområde få ekonomiskt stöd för att anställa en arbetslös ung person i åldern 18–29 år. Fler arbetsgivare uppmuntras nu att ta vara på möjligheten.
Nuoret tarvitsevat työnantajia, jotka antavat heille mahdollisuuden työelämässä21.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Monella nuorella on motivaatiota ja osaamista, mutta he tarvitsevat ensimmäisen mahdollisuuden näyttää osaamisensa. Nuorten työllistymissetelillä Pohjanmaan työllisyysalueen työnantajat voivat saada taloudellista tukea työttömän 18–29-vuotiaan nuoren palkkaamiseen. Työnantajia kannustetaan nyt tarttumaan tilaisuuteen.
Metviksparken utvecklas: intill naturstigen byggs ett uteklassrum18.9.2026 14:09:58 EEST | Pressmeddelande
I samband med naturstigen vid Metviken byggs just nu ett uteklassrum som ska vara tillgängligt och i gemensam användning och som i framtiden kan utnyttjas till exempel vid undervisningen av skolgrupper. Medan byggarbetena pågår är naturstigen huvudsakligen i användning, men en del av den är tillfälligt avstängd. Avsikten är att uteklassrummet ska stå klart senast i november.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme