Diakin soveltava tutkimus tähtää eriarvoistumiskehityksen katkaisemiseen
Diakonia-ammattikorkeakoulussa tehtävä soveltava tutkimus on paitsi tutkittua tietoa myös tekoja, jotka rakentavat parempaa yhteiskuntaa.

Ammattikorkeakoulujen soveltavan tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa paitsi tutkittua tietoa myös ratkaisuja erilaisiin ongelmiin. Diakin tutkimus- ja kehittämistoiminta tähtää eriarvoistumiskehityksen katkaisemiseen ja tuottaa tutkittua tietoa sovellettavaksi sote-, kirkon ja tulkkauksen aloille.
– Diakin tutkimustoiminnan tavoite kokonaisuudessaan on auttaa kaikkia työelämän tasoja kentän ammattilaisista päättäjiin asti tekemään parempia, tutkittuun tietoon perustuvia päätöksiä, kiteyttää Diakin tutkimus- ja kehittämispäällikkö Reija Paananen Dialogi-mediassa.
Dataa vaikuttavuuden edistämiseksi
Diakin kehittämät työkalut, kuten ZekkiPro ja Huono-osaisuus Suomessa -karttapalvelu, tarjoavat konkreettisia työkaluja hyvinvoinnin seuraamiseen ja päätöksenteon kohdentamiseen. ZekkiPro mahdollistaa yksilön tai väestöryhmän hyvinvoinnin muutosten seuraamisen ja organisaation toiminnan vaikuttavuuden todentamisen. Karttapalvelu puolestaan tarjoaa päättäjille alueellista dataa huono-osaisuudesta, mikä voi auttaa erilaisten toimenpiteiden kohdentamisessa.
Oululainen Byströmin Ohjaamo on ottanut ZekkiPron käyttöönsä kaikille ammattilaisilleen. Etsivä nuorisotyöntekijä Riikka Tuovila kertoo, että työkalun avulla keskustelut nuorten kanssa syvenevät ja palvelutarpeet hahmottuvat selkeämmin.
– Kartoituksen jälleen on ollut helpompaa suunnitella sitä, mitä palveluja nuori todella juuri sillä hetkellä tarvitsee ja mihin asioihin muutosta hänen kanssaan lähdetään hakemaan.
ZekkiPro tarjoaa dataa päätöksenteon tueksi. Esimerkiksi Ohjaamolla on havaittu perhetaustan ja -olosuhteiden merkitys nuorten hyvinvointiin.
Parhaimmillaan hyvinvointidata näkyisi päätöksissä, tässä tapauksessa esimerkiksi suurempina satsauksina ennaltaehkäisevään perhetyöhön.
Vastavoima eriarvoistumiselle
Diakin tutkimusohjelmissa käsitellään myös yhteiskunnallisesti herkkiä ja usein vaiettuja aiheita, kuten uskontoa, hengellisyyttä ja kuolemaa. Yhteistyössä Turun yliopiston kanssa toteutettava SOWREL-hanke tutkii uskontojen ja kulttuurien merkitystä sosiaalityössä ja tarjoaa työntekijöille välineitä katsomusasioiden käsittelyyn.
– Katsomus voi olla voimavara, jos siitä osataan keskustella rakentavasti, tutkimus- ja kehittämispäällikkö Heidi Zitting muistuttaa.
Zittingille Diakin tutkimuksen yksi tärkeä tehtävä on toimia rohkeana vastavoimana yhteiskunnassa.
– Yhteiskunnassa, joka tuntuu toimivan niin, että hyvinvointi kasautuu ja huono-osaisuus kasautuu, korkeakoulumme haastaa avoimesti ja rohkeasti eriarvoistumiseen johtavaa kehitystä, Zitting sanoo.
Dialogin teemanumero Tutkimusta yhteiskunnan hyväksi tutustuttaa ammattikorkeakoulujen soveltavaan tutkimukseen: siihen, miten yhteiskunnan haasteisiin etsitään tutkimuksen avulla ratkaisuja. Teemanumerossa tutustutaan Diakin tutkimus- ja kehittämisohjelmiin, sote-, kirkon ja tulkkauksen alan ajankohtaisiin tutkimuksiin sekä soveltavan tutkimuksen arkeen.
Dialogi on Diakonia-ammattikorkeakoulun verkkomedia, joka tekee näkyväksi Diakin asiantuntemusta, vahvuusalueita ja tuloksia.
Yhteyshenkilöt
Aura VuorenrinneViestintä- ja markkinointipäällikköDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:040 509 2577aura.vuorenrinne@diak.fiHelka Repoviestinnän asiantuntijaDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:050 597 5008helka.repo@diak.fiDiakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Diak on sosiaali-, terveys-, kirkon ja tulkkausalaan keskittynyt kohtaamisen korkeakoulu. Osaamisemme kohdistuu sinne, missä on eriarvoisuutta, köyhyyttä, yksinäisyyttä ja yhteiskunnan ulkopuolisuutta. Teemme sosiaalista innovointia ihmisen puolella. Olemme ihmisyyden asiantuntijoita, joita ajaa halu rakentaa oikeudenmukaisempaa maailmaa kaikille. Teemme tuloksellisesti jatkuvaa kehitystyötä, jotta maailma olisi kaikille hyvä. Uskomme ihmiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Naisten aika on täällä2.12.2025 09:15:30 EET | Tiedote
Pääkaupunkiseudulla toimiva Naisten aika –hanke edistää nuorten romaninaisten työllistymistä ja kouluttautumista.
Diak ja SPR Turvatalo aloittavat yhteistyön TRT-koulutuksessa – tavoitteena vahvistaa ammattilaisten traumatyön taitoja28.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) ja Suomen Punaisen Ristin (SPR) Turvatalotoiminta aloittavat tiiviin yhteistyön Teaching Recovery Techniques (TRT) -menetelmäkoulutuksen toteuttamisessa. Aiemmin SPR:n vetämää koulutusta tarjotaan jatkossa Diakin kautta, mikä laajentaa mahdollisuuksia kouluttaa uusia TRT-ohjaajia eri puolille Suomea.
Diakin maine kumppaneiden silmissä edelleen vahva27.11.2025 07:50:00 EET | Tiedote
Diakin maine kumppaneiden keskuudessa on syksyllä 2025 toteutetun Luottamus & Maine -tutkimuksen mukaan hyvällä tasolla. Tutkimus toteutettiin T-median toimesta syyskuussa 2025, ja siihen vastasi 45 Diakin keskeisten sidosryhmien edustajaa, kuten hyvinvointialueiden, sote-alan yritysten ja järjestöjen, oppilaitosten sekä viranomaisten edustajia.
Diak liittyy mukaan edistämään ammatillisia tohtoritutkintoja – mukana jo 13 ammattikorkeakoulua18.11.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) on liittynyt ryhmään, joka edistää ammatillisen tohtoritutkinnon käynnistämistä Suomessa. Diakin myötä tohtoripilotin valmistelussa on nyt mukana jo 13 suomalaista ammattikorkeakoulua. Tämä vahvistaa entisestään ammattikorkeakoulukentän yhteistä tahtotilaa kehittää työelämälähtöistä jatkokoulutusta ja vastata suomalaisen yhteiskunnan ja elinkeinoelämän muuttuviin osaamistarpeisiin.
Varhaiskasvatuksen sosionomit kehittävät työelämää14.11.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Varhaiskasvatuksen uusi ammattiryhmä, sosionomit, tuovat uudenlaista osaamista varhaiskasvatukseen. Työelämälähtöisyys näkyy sosionomeilla jo opinnoissa. Diakonia-ammattikorkeakoulun tuore julkaisu esittelee varhaiskasvatuksen sosionomikoulutuksen opiskelijoiden ja työelämän yhteiskehittämisen tuloksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme