Työttömyysturvamenot kasvoivat vuonna 2024 – Itä-Suomessa eniten etuuksien saajia
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi).
Vuonna 2024 työttömyysturvaa maksettiin yhteensä 4 miljardia euroa, mikä oli 5 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Ansioturvan menot kasvoivat selvästi, mutta perusturvan menot vähenivät. Tiedot käyvät ilmi Kelan tuoreesta työttömyysturvatilastosta.
Työttömyyskassat ja Kela maksoivat vuonna 2024 työttömyysturvaa yhteensä 4 000 miljoonaa euroa. Työttömyyskassojen eli ansioturvan osuus tästä oli 2 088 miljoonaa euroa ja Kelan eli perusturvan osuus 1 912 miljoonaa euroa.
Työttömyysturvamenot kasvoivat 5 prosenttia vuoteen 2023 verrattuna. Ansioturvassa menojen kasvu oli 10,6 prosenttia, kun taas perusturvassa menot vähenivät prosentin. Reaalisesti työttömyysturvan menot kasvoivat 3,1 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Korvattujen päivien määrä lisääntyi ansioturvassa 7,5 prosenttia ja perusturvassa 4,5 prosenttia.
Vuoden 2024 lopussa työttömyysetuuksien saajia oli yhteensä 334 068 henkilöä, mikä oli 9,9 prosenttia Suomen 17–64-vuotiaasta väestöstä. Määrä oli 6 305 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin.
Ansiopäivärahan saajia oli 122 512, mikä oli 6 636 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Vuoden 2024 lopussa peruspäivärahan saajia oli 33 760. Saajien määrä väheni 1 453 henkilöllä vuoden takaisesta. Vuoden 2024 lopussa työmarkkinatuen saajia oli 176 133, mikä oli 14 542 enemmän kuin vuotta aiemmin.
Vuonna 2024 työttömyysturvaan tuli useita lakimuutoksia. Esimerkiksi työttömyysturvan 300 euron kuukausittainen suojaosa sekä työmarkkinatuen, peruspäivärahan ja liikkuvuusavustuksen lapsikorotukset poistuivat 1.4.2024 alkaen.
- Vaikka viime vuoden lopussa ansioturvan saajia oli vähemmän ja perusturvan saajia enemmän kuin edellisen vuoden lopussa, koko vuoden 2024 aikana sekä ansioturvan että perusturvan saajia oli enemmän kuin edellisenä vuonna, toteaa Kelan erikoistutkija Laura Peutere.
- Vain ansioturvan menot kasvoivat edelliseen vuoteen verrattuna, kun taas perusturvan vähenivät. Työttömyysturvan leikkaukset voivat näkyä luvuissa monin eri tavoin. Perusturvan määrä on ansioturvaa pienempi, joten esimerkiksi työttömyysturvan suojaosan ja lapsikorotuksen poistot voivat näkyä perusturvan etuusmenoissa selkeämmin kuin ansioturvassa, Peutere sanoo.
Työttömyysetuuksien saajien osuus vaihteli merkittävästi kunnittain. Yleisintä etuuksien saaminen oli Itä-Suomessa. Juuassa 18,1 prosenttia väestöstä sai työttömyysetuuksia, kun taas Luodossa osuus oli vain 2,5 prosenttia.

Vuorotteluvapaajärjestelmän päättyminen näkyi saajamäärän kasvuna
Vuorotteluvapaajärjestelmä lakkautettiin 1.8.2024 alkaen, eli vuorotteluvapaa oli mahdollista aloittaa viimeistään 31.7.2024.
Yhteensä vuoden 2024 aikana vuorottelukorvauksen saajia oli 8 382, mikä oli 64 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Saajista suurin osa, 5 630 henkilöä, oli naisia. Eniten vuorottelukorvauksen saajia oli 55–59-vuotiassa.
Vuorottelukorvauksia maksettiin 50 miljoonaa euroa, mikä oli 97 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
Lisätietoa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiLaura PeutereerikoistutkijaKela
Puh:050 464 0327laura.peutere@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
I oktober betalade en patient i genomsnitt 37 euro för ett läkarbesök inom valfrihetsförsöket13.11.2025 09:30:00 EET | Pressmeddelande
I oktober användes möjligheten till valfrihet mest i Mellersta Finlands välfärdsområde. Den vanligaste orsaken till läkarbesöken var sjukdomar i rörelseorganen.
Asiakas maksoi valinnanvapauskokeilun lääkärikäynnistä lokakuussa keskimäärin 37 euroa13.11.2025 09:30:00 EET | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Lokakuussa kokeilua hyödynnettiin eniten Keski-Suomen hyvinvointialueella. Yleisin syy hakeutua vastaanotolle olivat tuki- ja liikuntaelinten sairaudet.
Bostadsbidraget för pensionstagare justeras med två års mellanrum – skicka justeringsansökan i tid12.11.2025 10:09:15 EET | Pressmeddelande
De regelbundna justeringarna av bostadsbidraget för pensionstagare vid årsskiftet kan fördröja handläggningen av ansökningarna. Utbetalningen av bostadsbidraget avbryts inte om ansökan har lämnats in till FPA i tid.
Eläkkeensaajan asumistuki tarkistetaan kahden vuoden välein – lähetä tarkistushakemus ajallaan12.11.2025 10:09:15 EET | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi). Vuoden vaihteessa tehtävät eläkkeensaajan asumistuen määräaikaistarkistukset voivat hidastaa hakemusten käsittelyä. Asumistuen maksaminen ei keskeydy, jos hakemus on toimitettu Kelaan ajoissa.
Housing allowance for pensioners reviewed every two years – file the application for review in time12.11.2025 10:09:15 EET | Press release
The periodic reviews of the housing allowance for pensioners at year-end may cause delays in the processing of applications. The payment of the housing allowance is not interrupted if the application is submitted to Kela in time.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme