Suomen luonnon ennallistaminen on investointi tulevaisuuteen
9.10.2025 07:00:00 EEST | Suomen ympäristökeskus | Tiedote
Suomen luonto voidaan saada elpymään laajamittaisella ennallistamisella. Suomen ympäristökeskuksen tuore Policy Brief -julkaisu tarjoaa suosituksia kansallisen ennallistamissuunnitelman tueksi.

Kesällä 2024 hyväksytty EU:n luonnon ennallistamisasetus tähtää luontokadon pysäyttämiseen. Suomessa laaditaan parhaillaan kansallista ennallistamissuunnitelmaa, jossa sovitaan ennallistamisen tavoitetasoista ja toimenpiteistä. Suunnitelman on määrä valmistua syksyyn 2026 mennessä.
”Ennallistamissuunnitelmassa rakennetaan tulevaisuuden luontoa. Huolellisesti toteutettu ennallistaminen vahvistaa luonnon lisäksi aluetaloutta, ihmisten hyvinvointia ja kokonaisturvallisuutta”, sanoo yksikönjohtaja Aino Juslén Suomen ympäristökeskuksesta.
Ennallistamisessa on tarkasteltava luontoa kokonaisuutena
Ennallistamisella pyritään riittävän hyvään luonnon tilaan, jossa lajit ja elinympäristöt säilyvät tulevaisuudessa elinkelpoisina. Ennallistamissuunnitelman tavoitteena on tunnistaa kullekin elinympäristölle parhaat ennallistamistoimet.
Juuri julkaistussa Syke Policy Brief –julkaisussa korostetaan, että ennallistamista suunniteltaessa luontoa tulisi tarkastella kokonaisuutena. Näin tunnistetaan ennallistamistoimet, joilla on myönteisiä yhteisvaikutuksia eri elinympäristöissä.
”Esimerkiksi Itämeren ennallistamistavoitteisiin pääseminen vaatii toimenpiteitä metsissä ja pelloilla. Ojitettujen soiden ennallistaminen ja riittävät suojavyöhykkeet hakkuissa vesistöjen varrella auttavat vähentämään vesistökuormitusta", kertoo erityisasiantuntija Aija Kukkala Suomen ympäristökeskuksesta.
Ennallistamista eli luonnon tilan parantamista tehdään paikallisesti. Kokonaisvaltaisella suunnittelulla vältetään myös tilanteet, joissa parannukset yhdessä paikassa johtavat heikentymiseen toisessa. Käytännön toimien toteutuminen varmistetaan riittävän vaikuttavilla ohjauskeinoilla.
Elpyvä luonto vaikuttaa myös talouteen
Elinympäristöjen ennallistaminen tuottaa monenlaisia hyötyjä, muun muassa puhtaampia uimavesiä, laajempia virkistyskalastusmahdollisuuksia ja viihtyisämpiä kaupunkiympäristöjä. Järkevästi ja oikeudenmukaisesti toteutetut ennallistamistoimet ja ohjauskeinot ovat kustannustehokkaita. Ne voivat vaikuttaa myönteisesti myös työllisyyteen eri puolilla Suomea.
”Soiden ennallistaminen työllistää jo nyt paikallisesti koneurakoitsijoita ja suunnittelijoita. Ennallistaminen avaa myös uusia yrittämisen mahdollisuuksia esimerkiksi maaseutu- ja luontomatkailussa”, kertoo erikoistutija Sampo Pihlainen Suomen ympäristökeskuksesta.
Lue Syke Policy Brief: Ennallistamalla luontoa investoidaan tulevaisuuteen (issuu.com)
Policy Brief julkaistaan myös ruotsiksi ja englanniksi viikolla 42.
Tuoretta Policy Briefiä esitellään Pidä kiinni luonnon tulevaisuudesta! -webinaarissa torstaina 9.10. klo 14–15. Tervetuloa mukaan! Lue tapahtumasta lisää Syken sivuilta.
Lisätietoa
Yksikönjohtaja Aino Juslén, Suomen ympäristökeskus, etunimi.sukunimi@syke.fi, 029 525 2301
Erityisasiantuntija Aija Kukkala, Suomen ympäristökeskus, etunimi.sukunimi@syke.fi, 029 525 1244
Erikoistutkija Sampo Pihlainen, Suomen ympäristökeskus, etunimi.sukunimi@syke.fi, 029 525 2225
Viestintäasiantuntija Saara Sivonen, Suomen ympäristökeskus, etunimi.sukunimi@syke.fi, 029 525 1082
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mediapalvelu Suomen ympäristökeskuksessa
Suomen ympäristökeskuksen mediapalvelu välittää tietoa ympäristökeskuksessa tehtävästä tutkimuksesta, auttaa toimittajia löytämään asiantuntijoita haastateltaviksi ja tarjoaa valokuvia median käyttöön.
Yhteydenottoihin vastaavat viestintäasiantuntijat. Palvelemme arkisin klo 9-16.
Suomen ympäristökeskus – Teemme tiedolla toivoa.
Suomen ympäristökeskus
Latokartanonkaari 11
00790 Helsinki
0295 251 000
www.syke.fi/fi
On aika siirtyä yksittäisten ympäristöongelmien ratkaisemisesta koko yhteiskunnan läpileikkaavaan kestävyysmurrokseen. Suomen ympäristökeskus (Syke) vaikuttaa tutkimuksella, tiedolla ja palveluilla kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Suomen ympäristökeskus on valtion tutkimuslaitos, jossa työskentelee noin 700 asiantuntijaa ja tutkijaa Helsingissä, Oulussa, Jyväskylässä ja Joensuussa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ympäristökeskus
Nostot medialle 2.–6.11.2026 | Maankäyttöpaineet Saamenmaalla ja miten muovin kiertotaloutta vauhditetaan seuraavalla hallituskaudella?29.10.2026 12:53:51 EET | Tiedote
Hei! Tässä tiedoksesi meillä Suomen ympäristökeskuksessa ensi viikolla ilmestyviä tiedotteita, uutisia, kampanjoita, blogeja ja uutiskirjeitä. Mukana myös tulevia tapahtumia ja webinaareja. Jakelemme mediakatsauksen torstaisin STT:n kautta. Koosteet löytyvät myös STT-uutishuoneesta, josta voit tilata kaikki Suomen ympäristökeskuksen tiedotteet.
Gypsum could reduce agricultural phosphorus loading around the Baltic Sea region26.10.2026 09:00:00 EET | Press release
Gypsum treatment reduced phosphorus losses from agricultural soils in the GYPREG project trials conducted in different countries. The results support wider use of the method across the Baltic Sea region, but broader implementation requires local research, effective logistics, appropriate regulation and long-term funding.
Gips kunde minska jordbrukets fosforbelastning i stora delar av Östersjöområdet26.10.2026 09:00:00 EET | Pressmeddelande
Gipsbehandling minskade fosforläckaget från åkermark i GYPREG-projektets försök i olika länder. Resultaten stöder en bredare användning av metoden i Östersjöområdet, men ett bredare införande förutsätter lokal forskningskunskap, fungerande logistik, tydlig reglering och långsiktig finansiering.
Kipsi voisi vähentää maatalouden fosforikuormitusta laajasti Itämeren alueella26.10.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Kipsikäsittely vähensi fosforin huuhtoutumista eri maiden peltomaista GYPREG-projektin kokeissa. Tulokset tukevat menetelmän laajempaa hyödyntämistä Itämeren alueella, mutta käyttöönotto edellyttää paikallista tutkimustietoa, toimivaa logistiikkaa, sääntelyä ja pysyvää rahoitusta.
Tutkimus: Energiakriisi lisäsi puunpolttoa ja arjen energiasäästöä omakotitaloissa26.10.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Lähes kaikki sähkölämmitteisten omakotitalojen asukkaat pyrkivät hillitsemään energiakustannuksia talven 2022–2023 energiakriisin aikana. Valtaosa turvautui nopeasti toteutettaviin säästötoimiin, mutta vain harvat investoivat pysyviin energiaratkaisuihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme