Wihurin rahasto jakoi 16,1 miljoonaa euroa – JYU:ssa suurin summa aivoterveyden tutkimukseen
Jenny ja Antti Wihurin rahasto tukee tieteen, taiteen ja yhteiskunnallisen toiminnan aloja. Jyväskylän yliopistoon rahaston apurahaa myönnettiin yhteensä 570 500 euroa, joista 100 000 euroa myönnettiin Eero Haapalan ja hänen työryhmänsä hankkeen tutkimukseen. Yhteensä yliopistossa apurahansaajia oli 20.

Jenny ja Antti Wihurin rahasto jakoi tänä vuonna ennätyssumman 16,1 miljoonaa euroa tieteen (63 %), taiteen (18 %) ja yhteiskunnallisen toiminnan (19 %) aloille apurahoina, palkintoina ja muuna tukena. Tänä vuonna apurahaa myönnettiin 344 yksityishenkilölle tai työryhmälle ja 116 yhteisölle. Jyväskylän yliopistossa apurahansaajia oli 20 ja näiden apurahojen yhteenlaskettu summa oli 570 500 euroa.
Liikuntalääketieteen yliopistonlehtori Eero Haapalan ja hänen työryhmänsä hankkeelle myönnettiin 100 000 euron apuraha. Hankkeessa “Exploring the Role of Life´s Essentials in Brain Health from Childhood to Adulthood" tuotetaan uutta tietoa lasten ja nuorten aivojen hyvinvointia tukevista tekijöistä. Lisäksi tutkitaan, miten varhaisella elintapainterventiolla voidaan tukea aivojen terveyttä lapsuudesta varhaisaikuisuuteen. Tutkimustulokset tarjoavat arvokasta tietoa käytännön toimenpiteille ja terveyspolitiikalle, tukien lasten ja nuorten oppimista ja aivoterveyttä Suomessa.
” Sydänterveys kulkee käsi kädessä aivoterveyden kanssa. Sydänterveys vaikuttaa aivoterveyteen esimerkiksi biologisten, psykososiaalisten ja elintapatekijöiden kautta. Nyt pääsemme tutkimaan laajasti millainen merkitys esimerkiksi kohonneella verenpaineella tai kolesterolilla, ja elintavoilla, kuten liikunnalla ja ravitsemuksella, on lasten ja nuorten aivoterveyden kehittymisessä”, Eero Haapala kertoo.
Apurahojen avulla voidaan muun muassa toteuttaa eri tieteenalojen tutkimusta ja taiteellista työtä, käynnistää hankkeita tai järjestää tapahtumia. Apurahoja myönnetään myös väitöskirjatyöhön, post doc -tutkimukseen tai taiteelliseen työskentelyyn. Jyväskylän yliopistossa kokopäiväisiä apurahoja myönnettiin 18 tutkijalle niin väitöskirjatyöhön kuin muuhun tutkimukseen sekä kahdelle yhteisölle tapahtumien järjestämiseen liittyviin kuluihin.
Liite: Lista apurahansaajista JYU:ssa.
Yhteyshenkilöt
Liisa Harjulaviestintäpäällikkö
Puh:040 805 4403viestinta@jyu.fiLiitteet
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Yhteistyöllä lisää liikettä - Keski-Suomen kunnat ja tutkijat kehittivät liikkumisohjelmia yhteistyössä4.12.2025 14:59:46 EET | Tiedote
Keski-Suomen kunnat ja liikuntatieteellisen tiedekunnan tutkijat ovat yhdessä kehittäneet liikkumisohjelmia ja kokeiluja, joilla edistetään kuntalaisten liikkumista. LIIKE-hankkeen loppuseminaarissa 2.12. koottiin yhteen tuloksia ja julkaistiin työkirja, joka tukee kuntia liikkumisohjelmien kehittämistyössä jatkossa.
Väitös: Avain onnistuneeseen draamatyöskentelyyn on oppilasta arvostavassa kohtaamisessa4.12.2025 07:58:00 EET | Tiedote
Draamakasvatuksella on tutkitusti osoitettu olevan lukuisia hyötyjä oppimiselle ja oppilaan kasvulle. FM Enni Junttila perehtyi väitöstutkimuksessaan siihen, miten näitä hyötyjä saavutetaan ja mikä on opettajan rooli niiden saavuttamisessa.
Charlotte Maddinson tuo suomalaista osaamista Euroopan komission Nature Credits tiekartan työryhmään4.12.2025 07:05:00 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopiston väitöskirjatutkija Charlotte Maddinson on valittu yhdeksi Euroopan unionin 140 asiantuntijasta, jotka osallistuvat Euroopan komission Nature Credits -työryhmään. Työryhmän tehtävänä on kehittää luontoarvomarkkinoita ja edistää kestävää ja kilpailukykyistä taloutta, joka on sopusoinnussa luonnon kanssa.
Onko kevyempi aina kovempi? - Kehonkoostumuksen yhteydet huippukestävyysurheilijoiden suorituskykyyn4.12.2025 06:30:00 EET | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen mukaan rasvaprosentin pieneneminen voi parantaa suorituskykyä kestävyysjuoksussa ja maastohiihdossa. Naisurheilijoilla tehokkaampi tapa kehonkoostumuksen optimointiin on kuitenkin painonpudotuksen sijaan rasvakudoksen muuttaminen lihaskudokseksi. Tutkija ja hiihtäjä Oona Kettunen korostaa, että painon ja kehonkoostumuksen optimointiin liittyvien riskien vuoksi niitä tulee harjoittaa vasta huippu-urheiluvaiheessa aikuisiässä.
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun uusi yrittäjyyden professori Mikko Rönkkö haluaa panostaa opetuksen laatuun ja tekoälyn hyödyntämiseen opetuksessa ja tutkimuksessa3.12.2025 13:15:24 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa syyskuussa yrittäjyyden professorina aloittanut Mikko Rönkkö haluaa haastaa itsensä opettajana ja opettamisen kehittämisessä. Tutkimuksen puolella hän on keskittynyt määrälliseen yrittäjyystutkimukseen. Tekoälyä monipuolisesti opetuksessaan ja tutkimuksessaan hyödyntävällä Rönköllä on myös vankkaa kokemusta yrittäjyydestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme