Vihreiden Harjanne: Suomi on eurooppalainen banaanivaltio, jonka talousahdingosta ei päästä ulos ilman vihreää tuottavuutta
Vihreiden kansanedustaja Atte Harjanne totesi teollisuuspoliittista selontekoa käsitelleessä ryhmäpuheessaan, että Suomi tarvitsee kipeästi vihreää tuottavuutta, laveampaa elinkeinorakennetta sekä vahvempia sisämarkkinoita.

Embargo, kunnes puhe on pidetty. Puhuttu versio pitää.
Harjanteen mukaan Suomen nihkeän taloustilanteen yksi keskeinen vaikutin on heikosti kehittynyt työn tuottavuus. Harjanne myös huomautti, että Suomi on EU:n mittakaavassa jo eräänlainen banaanivaltio, sillä Suomi on Euroopan häntäpäässä talouden resurssituottavuudessa.
– Täällä siis käytetään paljon luonnonvaroja suhteessa tuotettuun arvoon. Suomen luonnonvarojen liikakäytöstä huomautti vastikään myös Euroopan ympäristökeskus EEA raportissaan. Nousuun pitää saada siis sekä työn tuottavuus että kykymme käyttää kallisarvoisia raaka-aineita paremmin, Harjanne huomautti.
– Kierrätysmateriaalien käyttöä on vauhditettava neitseelliseen sijaan. Tämä edellyttää tehottoman ja haitallisen yritystukisykkyrän purkamista ja ympäristöhaittojen rohkeampaa verotusta. Se edellyttää myös koulutukseen, tutkimukseen ja osaamiseen panostamista, ja reilua ja toimivaa kilpailua, Harjanne totesi.
Harjanne nosti puheessaan esiin Suomen elinkeinorakenteen, jota hän kuvasi liian kapeaksi. Harjanteen mukaan monipuolinen rakenne olisi iskunkestävämpi ja kasvulähtöisempi, ja palveluiden ja erityisesti digitaalisten palveluiden mahdollisuuksiin tulisi herätä myös teollisuuspolitiikan osana.
– Lisäksi Suomessa ei edelleenkään tunnisteta esimerkiksi luovien alojen merkitystä kestävän talouskasvun, yhteiskunnan kestävän uudistumisen ja kilpailukyvyn edistäjänä. Ei, vaikka luovat alat ovat kansainvälisten tutkimusten mukaan nopeimmin kasvava toimiala. Koulutuksen ja tutkimuksen ohella on siis panostettava myös kulttuuriin, Harjanne kritisoi.
Harjanne myös muistutti eurooppalaisten sisämarkkinoiden merkityksestä. Harjanteen mukaan Euroopan Unionin teollisuuspolitiikka on Suomen tärkein teollisuuspolitiikan areena, jonka pohjana pitää olla sisämarkkinoiden vahvistaminen. Se on kaikkein keskeisin asia EU:n kilpailukyvyn parantamisessa, ja se on erityisesti vientivetoisen Suomen kannalta kriittistä, Harjanne totesi.
– Meillä on tapana syyttää EU:ta liiallisesta sääntelystä, mutta suurimmat kaupan esteet EU:n sisällä ovat jäsenvaltioiden tekosia - emmekä itsekään ole syyttömiä. Yhteensä nämä esteet vastaavat vaikutuksiltaan merkittäviä sisäisiä tulleja - kansainvälisen valuuttarahaston arvion mukaan jopa kymmenien prosenttien edestä, Harjanne huomautti.
– Sisämarkkinoiden vahvistaminen edellyttää paitsi kaupan esteiden purkua, myös laadukasta ja tiedepohjaista ilmasto- ja luontoohjausta. Ja kun tukia ja EU-rahaa jaetaan, se pitää tehdä osaamisen ja laadun perusteella. Jos peli on reilua, Suomi ja suomalaiset yritykset pärjäävät, Harjanne päätti.
Yhteyshenkilöt
Atte HarjanneKansanedustaja
Puh:040 591 5565atte.harjanne@eduskunta.fiIida TaniPoliittinen avustaja, viestinnän suunnittelija (Vihreä eduskuntaryhmä)
Puh:+358 50 520 1210iida.tani@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Tynkkynen: EU-maat vesittivät 2040-päästötavoitteen juuri YK:n ilmastokokouksen alla5.11.2025 11:14:09 EET | Tiedote
EU-maat pääsivät vihdoin sopuun vuoden 2040 päästötavoitteesta. Valitettavasti jarrumaat onnistuivat vesittämään tavoitetta ja lykkäämään ratkaisevia ilmastotoimia, pahoittelee vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen.
Vihreiden Pitko: Hallituksen ilmastotoimettomuus jarruttaa vihreää siirtymän investointeja – SSAB:n päätös on hälytysmerkki5.11.2025 11:03:46 EET | Tiedote
SSAB on ilmoittanut luopuvansa suunnitelmasta rakentaa Raaheen uusi miljardi-investoinnin fossiilivapaa terästehdas. Päätös on vakava muistutus siitä, että vihreän siirtymän investoinnit eivät etene Suomessa riittävällä vauhdilla. Vihreiden varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Jenni Pitko kritisoi Orpon hallitusta ilmastopolitiikan toimettomuudesta.
Vihreiden Tiina Elo: Hallituksen laadittava kansallinen luonnonvarasopimus rajoittamaan luonnonvarojen ylikulutusta4.11.2025 13:47:20 EET | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Tiina Elo vaatii hallitusta laatimaan kansallisen luonnonvarasopimuksen, jolla rajoitettaisiin luonnonvarojen ylikulutusta ja turvattaisiin kestävän kehityksen tavoitteet.
Entinen ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen: Hallituksen lahja 30-vuotiaalle Suomen ympäristökeskukselle on massiiviset yt-neuvottelut3.11.2025 16:08:29 EET | Tiedote
Suomen ympäristökeskus Syke täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Orpon hallituksen lahja sille on miljoonaleikkaus, joka pakottaa henkilöstön vähentämiseen. Vihreiden kansanedustaja Krista Mikkosen mukaan päätös on käsittämätön ajassa, jossa luontokato ja ilmastokriisi etenevät vauhdilla.
Sofia Virta: Hallitus leikkaa lapsuudesta – tämä on aikamme häpeä3.11.2025 14:00:38 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtajan Sofia Virran mukaan hallitus tekee tietoisia päätöksiä lisätä lapsiperheköyhyyttä, säästää lasten kustannuksella ja lähettää laskun tulevaisuuteeen. Tänään julkaistun Pelastakaa Lapset ry:n Lapsen ääni -kyselytutkimuksen mukaan perheiden väliset tuloerot heijastuvat yhä selvemmin lasten arkeen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme