Väitöstutkimus paljastaa jännitteen suomalaisessa historiakulttuurissa

Epävakaat ajat saavat yhteisöt tyypillisesti kääntymään myyttisen menneisyyden puoleen. Näin on käynyt myös Suomessa, jossa 2020-luvun kriisit ovat lisänneet historiapuheen määrää niin mediassa kuin politiikan huipulla.

– Koronapandemian aikaan taistelu virusta vastaan näyttäytyi vieraan vihollisen karkottamisena. Ukrainan sodan alettua rinnastus talvisotaan oli välitön, ja suomalaisen yhteiskunnan militarisoituminen alkoi ammentaa voimaa soturikansan myytistä. Suomesta tuli niin mielikuvissa kuin todellisuudessakin lännen ja Naton etuvartio, kuvaa väitöskirjatutkija Aleksi Marti.

– Tällaiset kerrontatavat pohjautuvat suljettuun Suomen historian kertomustyyppiin, jonka juuret ovat Yrjö Koskisen 1880-luvulla kirjoittamassa Suomen kansan historiassa. Koskisen käsityksissä Suomi oli etnisesti ja kielellisesti yhtenäinen kansa, joka selviytyy yksin ylitsepääsemättömistä koettelemuksista. Sen sijaan myytti Suomesta ikiaikaisena lännen etuvartiona on uudempaa kerrostumaa ja vakiintunut käyttöön vasta 1920-luvulla.

Avoin kertomus on moninainen, suljettu perustuu ahtaaseen suomalaisuuden määrittelyyn

FM Aleksi Marti luo väitöskirjassaan mallin avoimesta ja suljetusta Suomen historian kertomustyypistä ja tarkastelee sen kautta, miten historiaa kerrotaan kouluopetuksessa ja Kansallismuseon näyttelyssä 2020-luvulla.

Avoin kertomus on moninäkökulmainen tapa hahmottaa Suomen historiaa. Eräänlaisena varhaisena esimerkkinä tästä on Zacharias Topeliuksen 1870-luvulla kirjoittama Maamme kirja, jossa Topelius esitti Suomen kansakunnan ja historian kielellisesti sekä etnisesti moninaiseksi.

Avoin kertomustyyppi saa tukea myös nykyisestä historiatieteestä, jossa ei enää oleteta suomalaisuuden paikantuvan mihinkään myyttiseen alkupisteeseen.

Suljettu kertomus taas perustuu kansallisessa muistissa syvälle juurtuneisiin juonirakenteisiin eli kerronnallisiin malliskeemoihin. Ihmiset omaksuvat malliskeemat kuullessaan toistuvasti samankaltaisia tarinoita esimerkiksi vanhempien muistelukerronnassa, kouluopetuksessa ja median uutisvirrassa. Nuorena omaksutuista malliskeemoista tulee osa ajattelun tiedostamattomia rakenteita ja ne vaikuttavat siihen, miten ihmiset hahmottavat niin menneisyyttä kuin nykyisyyttäkin. Siksi historiakäsitykset muuttuvat hitaasti.

Tyypillisiä malliskeemoja ovat esimerkiksi käsitykset Suomesta yhtenäiskulttuurina ja Suomen historiasta ainaisena vieraan vihollisen karkottamisena. Tällaiset kertomukset ovat tunteellisesti vetoavia, mutta myös yksinkertaistavia ja ulossulkevia eivätkä kestä tarkempaa tieteellistä katsetta.

Suomen historia on virallisesti avoin mutta ihmisten mielissä usein suljettu

Marti osoittaa, että historian opetussuunnitelmat ja Kansallismuseon ohjausasiakirjat esittävät Suomen historian avoimena, mutta käytännön tasolla ja ihmisten historiakäsityksissä se ilmenee usein suljettuna.

– Jännite vallitsee siis sen välillä, millaisia kansallisia kertomuksia virallisessa historiakulttuurissa tavoitellaan, millaisia kertomuksia lopulta tuotetaan ja miten ne vastaanotetaan.

Martin mukaan avoin kertomus on tietoteoreettisesti kestävämpi tapa kertoa Suomen historiaa, ja se olisi siksi syytä ottaa historiakeskustelun lähtökohdaksi laajemminkin.

– Avoin kertomus ei ole tyhjentävä totuus menneisyydestä, mutta se on kuitenkin paremmin argumentoitavissa kuin suljettu kertomus. Se ei hae oikeutustaan väestön enemmistön kerrontaperinteestä vaan historiatieteestä.

Koulujen opetussuunnitelmat ovat valtion historiapolitiikkaa

Marti muistuttaa, että koulujen opetussuunnitelmat ja museoiden ohjausasiakirjat eivät ole välttämättä akateemisen historiantutkimuksen suora jatke, vaan osa valtion historiapolitiikan välineistöä. Siten ne voivat myös muuttua poliittisten suhdanteiden mukaan.

Maailmalla on tuoreita esimerkkejä siitä, että koulujen historianopetus voi kulkea myös eri suuntaan kuin akateeminen tutkimus. Näin on käynyt Venäjän ja monien Itä-Euroopan valtioiden ohella esimerkiksi Tanskassa ja Belgiassa. Niissä on suljettuun kertomukseen tukeutumalla pyritty vastaamaan huoleen kansallisen identiteetin katoamisesta.

– Samalla kansallisen yhteisön ulkopuolelle on suljettu merkittävä osa väestöstä. Todellinen demokratia edellyttäisi kuitenkin avointa kertomusta, joka voisi ottaa lähtökohtaisesti kaikki mukaan.

Aleksi Martin väitöstutkimus Suomen historia avoimena ja suljettuna kertomuksena tarkastetaan Helsingin yliopistossa 10. lokakuuta.