Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Hernesaaren kaavaratkaisun

Jaa

Valtuusto kokoontui 8. lokakuuta ja hyväksyi Hernesaaren uuden asemakaavan sekä asemakaavan muutoksen. Valtuusto päätti kokouksessa myös Vuosaarenlahden pienvenesataman kaavasta.

Kuvassa näkyy Hernesaaren alue ilmasta.
Ilmakuva Hernesaaren alueesta. Helsingin kaupunki / Suomen ilmakuva

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Hernesaaren asemakaavan ja asemakaavan muutoksen. Kaava koskee Hernesaarta, Eiran eteläosaa ja vesialuetta. Alue on suunniteltu 7 100 asukkaalle ja 3 000 työpaikalle. Alueen monipuoliset palvelut hajautetaan elävöittämään korttelialueita siten, että matkailu- ja vapaa-ajan palvelut tukeutuvat ranta-alueisiin.

Hernesaaren itärantaan tulee Merisataman jatkeeksi rantapuistoa, jossa on uimaranta, lähiliikuntapalveluita ja vesiurheilukeskus. Risteilysatama tukee alueen kehittymistä vetovoimaiseksi merellisten matkailu- ja vapaa-ajanpalveluiden keskittymäksi. Cafe Birgitan ja Löylyn yhteyteen on tulossa vierasvenesatamaa.  

Alue on suunniteltu autoriippumattomaksi ja vähäautoisena tiiviin kaupunkirakenteen alueena, jossa liikenne tukeutuu pääosin kävelyyn, pyöräilyyn ja raidejoukkoliikenteeseen. Alueen autopaikkojen enimmäismäärää on rajattu. 

Hernesaaren kaavaratkaisu oli valtuustossa käsittelyssä uudelleen, koska valtuuston vuonna 2021 hyväksymä kaava kumottiin korkeimmassa hallinto-oikeudessa vuonna 2022.

Vuosaarenlahden pienvenesatama laajenee

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Vuosaarenlahden pienvenesataman asemakaavan ja asemakaavan muutoksen. Kaava koskee Vuosaaren tavarasataman ja Uutelan virkistysalueen välissä sijaitsevaa Vuosaarenlahden pienvenesatamaa, osaa Ruusuniemestä ja ympäröiviä vesialueita.

Kaavaratkaisu mahdollistaa pienvenesataman laajennuksen. Tavoitteena on lisätä alueen talvisäilytys- ja laituripaikkoja sekä mahdollistaa alueen merellisten palvelujen kehittyminen.

Kaupunginvaltuusto käsitteli kokouksessa lisäksi valtuutettujen jättämiä aloitteita. Aloitekäsittelyyn liittyvä keskustelun voi katsoa tallenteesta Helsinki-kanavalla.

Kaikki kaupunginvaltuuston päätökset ja mahdolliset äänestykset löytyvät päätöstiedotteesta. Päätöstiedote julkaistaan kaupunginvaltuuston asiakirjat -sivulla.

Helsingin kaupunginvaltuusto viettää tänä vuonna 150-vuotisjuhlavuotta. Seuraa juhlavuoden tapahtumia osoitteessa Hel.fi/valtuusto150.

Maisa Hopeakunnas
Viestintäasiantuntija
Helsingin kaupunginkanslia
P. 040 509 64 10
maisa.hopeakunnas@hel.fi

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

EMBARGO 2.12.2025 klo 15.00: Kaupunkipolitiikan arviointineuvoston ensimmäinen raportti: Kelpoisia varhaiskasvatuksen opettajia on keskimäärin enemmän parempiosaisilla alueilla2.12.2025 15:00:00 EET | Tiedote

Kaupunkipolitiikan arviointineuvoston ensimmäinen raportti pureutuu koulutuksen segregaatioon pääkaupunkiseudulla ja nostaa esiin kunnille kriittisiä kysymyksiä: varhaiskasvatuksen alueellisesta eriytymisestä, segregaation torjumisen keinoista sekä siitä miten dataa ja tietoa hyödynnetään kaupunkien päätöksenteossa. Raportin mukaan parempiosaisten alueiden päiväkodeissa työskentelee keskimäärin enemmän kelpoisia opettajia. Samankaltaisten alueiden sisäinen vaihtelu on kuitenkin suurta.

EMBARGO 2.12.2025 kl. 15.00 // KORRIGERING // Första rapporten från rådet för utvärdering av stadspolitiken: I genomsnitt finns det fler behöriga lärare inom småbarnspedagogiken i bättre ställda områden2.12.2025 14:38:43 EET | Pressmeddelande

KORRIGERING // Pressmeddelandet har korrigerats genomgående för terminologins del kl. 14.40. Bland annat har felaktig terminologi som "kvalificerade förskollärare" ersatts med den korrekta termen "behöriga lärare inom småbarnspedagogiken". Rådet för utvärdering av stadspolitiken granskar i sin första rapport den pedagogiska segregationen i huvudstadsregionen och ställer kritiska frågor till kommunerna: om regional differentiering inom småbarnspedagogiken, sätt att motverka segregation och hur data och information används i beslutsfattandet i de berörda städerna. Enligt rapporten har daghem i bättre ställda områden i genomsnitt fler behöriga lärare. Det finns dock stora variationer inom liknande områden.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye