Minja Koskela: Valtion asuntorahasto säilytettävä itsenäisenä rahastona
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskelan mielestä Valtion asuntorahasto (VAR) on säilytettävä itsenäisenä rahastona. Koskelan mukaan hallitus tekee virheen sulauttaessaan sen valtion budjettiin ja vetäytyessään kohtuuhintaisen asumisen edistämisestä.

Eduskunta keskustelee tänään hallituksen esityksestä, jolla VAR lakkautettaisiin. Koskela on jättänyt talousarvioaloitteen VAR:in lakkauttamisen perumiseksi.
– Valtion asuntorahaston tehtävä on ollut edistää perustuslain edellyttämää kaikkien oikeutta asuntoon. Yhdessä muiden asuntotuotantoon ja sosiaaliturvaan kohdistuneiden leikkausten kanssa suunta on nyt todella huolestuttava, Koskela sanoo.
Eduskunnan oikeusasiamies tyrmäsi hallituksen esitysluonnoksen lausuntokierroksella. Oikeusasiamies lausui, ettei enää ole selvää, miten perustuslaissa turvattua oikeutta asuntoon edistetään, jos VAR lakkautetaan. Samaan aikaan asunnottomuus on lähtenyt Suomessa kasvuun ensimmäistä kertaa pitkään aikaan.
– Hallitus ei tunnista kohtuuhintaisen asumisen turvaamisen merkitystä yhteiskunnassa. Sen holtiton luotto markkinoihin tällaisessa perusoikeusasiassa on vastuutonta, Koskela sanoo.
Perusoikeuksien edistämisen lisäksi VAR on ollut merkittävä suhdannepoliittinen työkalu. Rakennusala on tällä hetkellä syvässä ahdingossa. Kohtuuhintaisesta asuntotuotannosta vetäytyminen on yksi hallituksen isoista talouskasvua hidastavista ja työttömyyttä syventävistä virheistä.
– VAR on säilytettävä suhdannepoliittisena työkaluna, jolla voidaan tukea rakennusalaa taantumassa ja hillitä työttömyyden kasvua. Hyvä väline käytännössä menetetään, jos VAR nyt häivytetään osaksi budjettitaloutta, Koskela sanoo.
Yhteyshenkilöt
Minja Koskelakansanedustaja, vasemmistoliiton puheenjohtaja
Puh:050 549 9632minja.koskela@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto
Timo Furuholm: Potkulaki ei lisää työllisyyttä vaan ainoastaan heikentää työntekijöiden asemaa4.11.2025 14:13:25 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Timo Furuholm on huolissaan siitä, että hallitus tuo eduskuntaan jälleen kerran esityksen, joka ainoastaan heikentää työntekijöiden asemaa. Tällä kertaa kyse on henkilöperusteisen irtisanomisen helpottamisesta – toisin sanoen työsuhdeturvan purkamisesta. Eduskunta alkaa tänään käsitellä Orpon hallituksen esitystä, jonka myötä irtisanomiselle ei tarvittaisi enää painavaa syytä.
Mai Kivelä: Hallitus vie Suomea väärään suuntaan Agenda 2030 -tavoitteiden osalta4.11.2025 13:48:43 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Mai Kivelän mukaan hallitus vie Suomea väärään suuntaan köyhyyden poistamisen ja ilmasto- ja ympäristökestävyyden saavuttamisessa eli YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030 -tavoitteissa. Kivelä pitää vasemmistoliiton eduskuntaryhmän ryhmäpuheen eduskunnassa tänään.
Minja Koskela: Oikeistohallituksen potkulaki vie suomalaista työelämää täysin väärään suuntaan4.11.2025 12:12:47 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo irtisanomissuojan heikentämisen vievän suomalaisen työelämän kehitystä väärään suuntaan. Eduskunta käy tänään lähetekeskustelun niin sanotusta potkulaista, jonka myötä irtisanomiselle ei tarvittaisi enää painavaa syytä.
Laura Meriluoto: Potkulaki johtaa syrjinnän lisääntymiseen työelämässä4.11.2025 10:42:49 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Laura Meriluoto varoittaa irtisanomissuojan heikentämisen johtavan syrjinnän lisääntymiseen työelämässä. Eduskunta alkaa tänään käsitellä Orpon hallituksen esitystä, jonka myötä irtisanomiselle ei tarvittaisi enää painavaa syytä.
Pia Lohikoski: Oikeusministeri sai tärkeän muistutuksen29.10.2025 09:57:19 EET | Tiedote
Oikeuskansleri Janne Salminen antoi tiistaina ratkaisun useisiin kanteluihin, joissa moitittiin oikeusministeri Leena Meren kommentteja eduskunnan hyväksymästä eheytyshoitojen kieltoa koskevasta kansalaisaloitteesta. Eduskunnan selkeästä kannasta huolimatta Meri torjui mediassa asian edistämisen tällä vaalikaudella. Itsekin oikeuskanslerille kannellut vasemmistoliiton kansanedustaja Pia Lohikoski pitää oikeuskanslerin huomioita tärkeänä muistutuksena kansalaisaloitteiden merkityksestä, eduskunnan asemasta ylimpänä valtioelimenä ja hallituksen roolista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme