Wickström: Suomi tarvitsee modernia, inhimillistä ja tehokasta päihdehoitoa
9.10.2025 10:49:33 EEST | Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p. | Tiedote
Suomessa eletään huume-epidemian keskellä. Joka päivä saamme lukea mediasta huumeisiin liittyvistä kuolemantapauksista, väkivallasta ja henkilökohtaisista tragedioista – yhä useammin syynä on laajalle levinnyt synteettinen huume alfa-PVP. RKP:n kansanedustaja Henrik Wickström katsoo, että nyt on lopullisesti aika toimia.

– Emme saa jäädä toimettomiksi pahenevan huumeongelman edessä. Meidän on alettava hoitaa ihmistä, ei tuomita häntä. Toimiva hoito pelastaa ihmishenkiä ja vähentää rikollisuutta, tartuntoja ja syrjäytymistä, Wickström painottaa.
Wickström korostaa tarvetta uudistaa Suomen päihdepolitiikkaa modernimpaan ja inhimillisempään suuntaan. Hänen mukaansa Suomen on uskallettava ajatella uudella tavalla ja toimittava nopeasti, jotta huumeisiin liittyvää kärsimystä ja kuolemia saadaan vähennettyä. Viime vuosina Suomi on ollut yksi Euroopan maista, joissa huumeisiin liittyvä kuolleisuus on korkeinta, erityisesti nuorten keskuudessa.
Wickström esittää kolme kiireellistä toimenpidettä, jotka tulisi ottaa käyttöön mahdollisimman pian: valvotut käyttöhuoneet, korvaushoito uusille synteettisille huumeille sekä hoitoon pääsyn jonojen poistaminen.
– Kyse on hoidon, turvallisuuden ja toivon tarjoamisesta, ei tuomitsemisesta. Kun ihminen hakee apua päihdeongelmaansa, se voi olla hänen ainoa mahdollisuutensa. Silloin byrokratia ja odotusajat eivät saa estää avun saamista. Meidän on varmistettava, että päihdehoito toimii ilman jonoja ja matalalla kynnyksellä. Tukea on annettava heti, kun sitä pyydetään, Wickström korostaa.
Hän nostaa erityisesti esiin valvotut käyttöhuoneet, jotka tarjoavat turvallisen paikan vaikeasti riippuvaisille ihmisille. Niissä voidaan käyttää huumeita valvotusti ja samalla tarjota tukea sekä yhteyden hoitopalveluihin.
– Käyttöhuoneissa ei ole kyse päihteiden hyväksymisestä, vaan ihmishenkien pelastamisesta ja yhteyden luomisesta. Kun kohtaamme ihmiset siellä, missä he ovat, voimme rakentaa luottamusta ja avata tien hoitoon. Meidän on uskallettava nähdä todellisuus sellaisena kuin se on, Wickström sanoo.
Lisäksi Wickström painottaa tarvetta kehittää nopeasti korvaushoitoja uusille synteettisille huumeille, kuten alfa-PVP:lle ja muille stimulanteille.
– Samalla tavoin kuin metadoni on auttanut opioidiriippuvaisia, tarvitsemme nyt vastaavia hoitomuotoja muiden aineiden käyttäjille. Suomen hoitokäytännöt ovat pitkälti rakentuneet opioidiriippuvuuden ympärille, joten niitä on päivitettävä vastaamaan nykytilannetta, Wickström toteaa lopuksi.
Yhteyshenkilöt
Henrik WickströmKansanedustaja
Puh:044 555 3885henrik.wickstrom@riksdagen.fiMuut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.
Heidi Eriksson utses till ny specialmedarbetare för Anna-Maja Henriksson18.9.2026 17:32:58 EEST | Pressmeddelande
PM Heidi Eriksson har utsetts till specialmedarbetare i Europaparlamentariker Anna-Maja Henrikssons stab.
Wickström: Äldre behöver en digigaranti – ingen ska lämnas ensam i digitaliseringen18.9.2026 17:17:41 EEST | Pressmeddelande
Riksdagsledamot Henrik Wickström (SFP) ordnade på riksdagen ett välbesökt seminarium om äldreomsorgens framtid i Finland. Fokus låg på vilka åtgärder Finland behöver vidta för att trygga en god och trygg vardag för äldre. Bland talarna fanns äldreombudsmannen Päivi Topo, direktören för äldreomsorgen Tuula Suominen och vd:n för Folkhälsan Välfärd, Anna Litonius. Hilkka Olkinuora och Gustav Båsk medverkade i en paneldiskussion.
Mahdi: Trygg vård kräver tillräckliga resurser och långsiktiga beslut17.9.2026 16:55:14 EEST | Pressmeddelande
I dag den 17 september uppmärksammas den internationella patientsäkerhetsdagen. För SFP:s vice ordförande Ramieza Mahdi är dagen en viktig påminnelse om att patientsäkerhet inte är en enskild fråga inom vården, utan något som måste genomsyra hela vårdsystemet.
Norrback: Regeringen har försvarat jordbruket i vått och torrt16.9.2026 15:15:57 EEST | Pressmeddelande
I sitt anförande idag under interpellationsdebatten om finländska matens och landsbygdens framtid, inlämnad av Centern, betonade Anders Norrback att det krävs långsiktigt arbete, en fungerande marknad och politik som oberoende av regeringskonstellationer förstår betydelsen av inhemska matproduktioner.
Norrback: Hallitus on seissyt maatalouden rinnalla kaikissa olosuhteissa16.9.2026 15:15:57 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Anders Norrback korosti tänään keskustan jättämästä välikysymyksestä käydyssä keskustelussa, että suomalaisen ruoantuotannon ja maaseudun tulevaisuus edellyttää pitkäjänteistä työtä, toimivia markkinoita sekä politiikkaa, joka tunnistaa kotimaisen ruoantuotannon merkityksen hallituskokoonpanosta riippumatta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme