Meripuiston syyspäivää vietetään 13.10.
Kokkolan kaupunki on saanut mittavan lahjoituksen 70-vuotisjuhlavuottaan viettävältä Ahola Groupilta. Lahjoitusvaroilla on hankittu uusia välineitä Meripuiston leikkipaikalle.
Leikkipaikan uudet välineet vihitään virallisesti käyttöön maanantaina 13. lokakuuta klo 13.30. Iltapäivän aikana Meripuistossa on leikkimielisiä kilpailuja perheen pienimmille, laiteohjauksia sekä musiikkiesityksiä. Paikalla on myös moninkertainen Suomen Vahvin mies Mika Törrö, jota saa haastaa leikkiin ja suorituksiin uudella leikkipaikalla.
”Ahola Group toivoi juhlavuosilahjoituksensa kohdistamista kaupungin lapsiin, nuoriin ja lapsiperheisiin. Perheyrityksenä meille on tärkeää kannustaa perheitä yhteisiin aktiviteetteihin ja yhdessäoloon. Haluamme myös edistää lasten ja nuorten mahdollisuuksia liikuntaan ja leikkeihin. Siksi on ilo vihkiä laitteet käyttöön näin syyslomaviikon aluksi”, kertoo konsernijohtaja Ida Saavalainen Ahola Groupilta.
”Olemme erittäin iloisia lahjoituksesta”, toteaa kaupunginjohtaja Stina Mattila. ”Kaupunginhallitus vastaanotti lahjoituksen kesäkuussa. Kaupunkiympäristö-toimialan esityksestä lahjoitusvarat käytettiin Meripuistoon, jossa sijaitsee yksi kaupungin suosituimmista leikkipaikoista. Laadukkaat leikkivälineet ilahduttavat lapsia ja perheitä sekä täydentävät Meripuiston aluetta. Lahjoituksen turvin puistoon on saatu uusi tukkilaiskeinu, karuselli ja elektroninen leikkiväline.”
Maanantain tapahtumaan on vapaa pääsy. Alueella on rajoitetusti pysäköintitilaa, joten kaupunkilaisia kannustetaan tulemaan paikalle jalkaisin tai pyörällä. Leikkipaikka ja puiston grillit ovat vapaassa käytössä, ja paikalle on varattu polttopuita. Lisäksi Ahola Group järjestää tilaisuudessa tarjoilua ja jakaa heijastimia. Tapahtuma alkaa klo 12 ja päättyy klo 15.
Media on tervetullut paikalle seuraamaan päivää. Lisätietoja antaa kaupunginjohtajan sihteeri Sonja Remell, puh 040 8065013, sonja.remell@kokkola.fi sekä Ahola Groupin markkinointijohtaja Jimmy Ahola, puh 020 7475 259, jimmy.ahola@aholagroup.com
Yhteyshenkilöt
Sonja RemellKaupunginjohtajan sihteeri
Puh:040 806 5013sonja.remell@kokkola.fiTietoja julkaisijasta
Kokkola. Meillä on laajempi horisontti
Kokkolan kaupunki on Keski-Pohjanmaan kaksikielinen maakuntakeskus, jossa asukkaita on noin 48.000. Kokkolan elinkeinoelämän veturi on kansainvälisestikin merkittävä kemianteollisuuden keskittymä, jota täydentävät Suomen suurin raideliikenne- ja panamaxsatama sekä monipuolinen yritystoimijoiden verkosto. Myös monipuoliset tapahtumat, matkailu ja loma-asuminen tuovat kaupunkiin kävijöitä.
Kuningas Kustaa II Aadolf perusti Kokkolan kaupungin 400 vuotta sitten Pohjanlahden rannalle. Meri on tuonut mukanaan vahvat kaupan ja logistiikan perinteet merenkulusta ja laivanrakennuksesta teollisuuteen ja sivistykseen. Sijainti meren ja lentoyhteyksien äärellä, pääradan ja E8-tien varrella varmistaa niin ihmisten, tavaroiden kuin ideoidenkin liikkuvuuden.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokkolan kaupunki
Stadsdirektör Stina Mattila deltar i självständighetsdagens festmottagning4.12.2025 14:16:39 EET | Pressmeddelande
Stadsdirektör Stina Mattila och hennes make deltar i republikens presidents självständighetsmottagning lördagen den 6 december. I år är temat för självständighetsdagens festmottagning Utbildning och bildning som byggstenar i det finländska samhället. Bland de inbjudna gästerna ser vi särskilt yrkesverksamma inom utbildning, till exempel meriterade lärare på olika utbildningsnivåer. Från Karleby stadsorganisation har även Tiina Vitka, speciallärare vid Kokkolan suomalainen lukio, och Harri Kangasniemi, rektor för Piispanmäen koulu, fått inbjudan till mottagningen. President Alexander Stubb besökte Karleby i början av september. Då deltog han i festligheterna i samband med Karleby Hamns 200-årsjubileum och bekantade sig med nya skolan och daghemmet i Biskopsbacken. Presidenten träffade också Karlebybor under ett evenemang för allmänheten som ordnades på Salutorget. Fredagen den 5 december deltar stadsdirektören i den traditionella självständighetsfesten som ordnas av Björneborgs brigad o
Kaupunginjohtaja Stina Mattila osallistuu itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle4.12.2025 14:16:39 EET | Tiedote
Kaupunginjohtaja Stina Mattila puolisoineen osallistuu Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle lauantaina 6. joulukuuta. Linnan juhlien teemana on tänä vuonna Koulutus ja sivistys suomalaisen yhteiskunnan rakentajana. Kutsuvieraiden joukossa nähdään erityisesti opetusalan ammattilaisia, kuten ansioituneita opettajia eri koulutusasteilta. Kokkolan kaupunkiorganisaatiosta kutsun ovat saaneet myös Kokkolan suomalaisen lukion erityisopettaja Tiina Vitka ja Piispanmäen koulun rehtori Harri Kangasniemi puolisoineen. Presidentti Alexander Stubb vieraili Kokkolassa syyskuun alussa, jolloin hän osallistui Kokkolan Sataman 200-vuotisjuhlallisuuksiin ja tutustui Piispanmäen kouluun ja päiväkotiin. Presidentti tapasi kokkolalaisia myös Kauppatorilla järjestetyssä yleisötilaisuudessa. Perjantaina 5.12. kaupunginjohtaja osallistuu perinteiseen Porin prikaatin ja Säkylän kunnan järjestämään itsenäisyyden juhlaan.
BIOLOGISKA ӏ FENOMEN Ur Jenny och Antti Wihuris stiftelses samling Karleby – Kajana – Riihimäki – Rovaniemi4.12.2025 09:00:00 EET | Pressmeddelande
Fri publicering 4.12.2025 Utställningen Biologiska ӏ Fenomen, som öppnar på K.H.Renlunds museum den 5.12, granskar de dynamiska relationerna mellan natur och människa, vetenskap och konst och hur de avspeglas i varandra. Utställningen riktar blicken mot vårt känsliga ekosystem och livets kretslopp – det som kan ses med blotta ögat och det som endast kan observeras genom mikroskop eller teleskop. Den mänskligt formade miljön återgår utan kontinuerlig skötsel till naturen, men återställs den någonsin till sitt ursprungliga tillstånd – och är det ens nödvändigt? Och vad händer med de naturfenomen som sker bortom människans påverkan?
BIOLOGISIA ӏ ILMIÖITÄ Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmasta4.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Julkaisuvapaa 4.12.2025 K.H.Renlundin museossa 5.12. avautuva näyttely Biologisia ӏ Ilmiöitä tarkastelee luonnon ja ihmisen, tieteen ja taiteen välisiä dynaamisia, myös toisiaan peilaavia suhteita. Näyttely luo katseen meitä ympäröivään herkkään ekosysteemiin ja elämän kiertokulkuun, sen ihmissilmin nähtävään ja toisaalta vain mikroskoopilla tai kaukoputkella havaittavaan todellisuuteen. Ihmisen muokkaama ympäristö palautuu hoitamattomana takaisin luontoon, mutta toipuuko mikään koskaan enää alkutilaansa, ja onko se tarpeellista? Entä ne luonnonilmiöt, jotka tapahtuvat ihmisen vaikutuspiirin ulkopuolella?
Ett diskussionsmöte om vägärenden som gäller Plogvägen och Korpvägen27.11.2025 09:12:32 EET | Pressmeddelande
Stadsstrukturnämnden i Karleby ordnar ett diskussionsmöte om vägärenden som gäller Plogvägen och Korpvägen 9.12.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme