Palovaroittimia koskevat vastuut muuttuvat vuoden 2026 alussa
9.10.2025 12:39:44 EEST | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Tiedote
Palovaroittimia koskevat vastuut muuttuvat 1.1.2026 alkaen. Tuolloin palovaroittimien hankinta- ja kunnossapitovelvollisuus siirtyy huoneiston haltijalta rakennuksen omistajalle. Majoitus- ja hoitolaitoksissa vastuu säilyy edelleen toiminnanharjoittajalla. Muutokset koskevat erityisesti asunto-osakeyhtiöitä ja vuokrataloyhtiöitä.

Pelastuslain muutoksen tavoitteena on parantaa palovaroittimia koskevien velvoitteiden toteutumista ja selkeyttää nykyistä sääntelyä. Jatkossa rakennuksen omistaja, esimerkiksi taloyhtiö, vastaa siitä, että asunnoissa on riittävä määrä toimintakuntoisia palovaroittimia. Asukkaan velvollisuutena on ilmoittaa viipymättä rakennuksen omistajalle havaitsemistaan palovaroittimen vioista.
Rakennusten omistajien kannattaa hyödyntää siirtymäaika suunnittelemalla ja toteuttamalla tarvittavat toimenpiteet hyvissä ajoin ennen vuoden 2026 alkua.
Huomioitavaa: Säädösmuutosten yhteydessä ei ole muutettu palovaroittimien laitevaatimuksia eikä laajennettu hankintavelvoitetta esimerkiksi asuinrakennusten yleisiin tiloihin.
Rakennuksen omistajan velvollisuudet
- Varmistaa, että jokaisessa asunnossa on riittävä määrä toimintakuntoisia palovaroittimia, vähintään yksi jokaista alkavaa 60 m² kohden.
- Huolehtia paristojen vaihdosta ja palovaroittimien uusimisesta, kun niiden käyttöikä päättyy tai ne vikaantuvat.
- Ei edellytetä testinapin painamista tai etäluettavuutta, mutta säännöllinen testaus on suositeltavaa.
Asukkaan velvollisuudet
- Ilmoittaa viipymättä vioista rakennuksen omistajalle.
- Suositellaan säännöllistä testaamista.
Avainsanat
Kuvat

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Pohde käynnistää yhteistoimintaneuvottelut talouden tasapainottamiseksi9.6.2026 16:00:05 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus päätti aloittaa koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut muuttuneen taloustilanteen vuoksi. Sopeutustoimien tavoitteena on vähentää henkilöstökuluja arviolta noin 30 miljoonalla eurolla vuonna 2027. Myös sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelma palautetaan uudelleen valmisteltavaksi.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelman luonnos hyväksyttiin – avoin tilaisuus 9.6. kello 175.6.2026 15:04:06 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen tulevaisuuslautakunta hyväksyi lisäkokouksessaan 5.6.2026 sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelman luonnoksen. Lautakunta käsitteli asian uudelleen aiemmassa käsittelyssä tapahtuneen menettelyvirheen takia.
Pohde järjestää infotilaisuuden kahdesta omaishoidon tuen vapaan palvelusetelistä5.6.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde ottaa käyttöön kaksi omaishoidon tuen vapaan palveluseteliä lokakuussa ja järjestää nitä koskevan infotilaisuuden 24.8.2026 etäyhteydellä.
Pohde järjestää infotilaisuuden siivouspalvelun palvelusetelin käyttöönotosta elokuussa5.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde ottaa käyttöön siivouspalvelun palvelusetelin lokakuussa ja järjestää sitä koskevan infotilaisuuden 25.8.2026 etäyhteydellä
Sairaan hyvää taidetta -näyttely avautuu tänään Pikigalleriassa4.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde avaa harvinaisen taidenäyttelyn Pikigalleriassa Oulussa torstaina 4. kesäkuuta. Näyttely tarjoaa kurkistuksen Pohteen merkittävään taidekokoelmaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme