Fingridin sähköjärjestelmävisio 2040: Suomi kohti kilpailukykyistä ja sähköistynyttä tulevaisuutta
Fingrid on julkaissut sähköjärjestelmävision sähköistyneelle ja kilpailukykyiselle Suomelle vuonna 2040. Visio osoittaa, että Suomella on kaikki edellytykset houkutella sähköintensiivistä teollisuutta ja saada merkittävä määrä uusia investointeja sähkön kulutukseen ja tuotantoon. Kasvun mahdollistamiseksi tarvitaan vahvistuksia kantaverkkoon ja uusia keinoja sen tehokkaaseen hyödyntämiseen yhdessä asiakkaiden kanssa, sekä investoinnit mahdollistavaa vakaata ja ennakoitavaa toimintaympäristöä. Esittelemme sähköjärjestelmävision tuloksia webinaarissa 23.10.

Sähköjärjestelmävision tavoitteena on tukea sähköjärjestelmän ennakoivaa kehittämistä kohti puhdasta, varmaa ja Euroopan kilpailukykyisintä sähköjärjestelmää. Visio tarkastelee Suomen sähköjärjestelmän kehitystä vuoteen 2040 neljän eri skenaarion kautta. Skenaarioissa kasvava asiakaskysyntä nostaa sähkön siirtotarvetta jopa moninkertaiseksi nykyisestä, mikä vaatii merkittäviä vahvistuksia kantaverkkoon aiemmin julkistetun seuraavan kymmenen vuoden kehittämissuunnitelman lisäksi. Korkeimmissa kasvuskenaarioissa vahvistustarpeet kasvavat tuhansiin kilometreihin.
Verkon vahvistusten lisäksi kantaverkon tehokas hyödyntäminen on keskeistä korkeimpien kasvuskenaarioiden toteutumiseksi. Tämä edellyttää investointien oikeaa sijoittumista sekä joustojen hyödyntämistä niin tehotasapainon kuin siirtotarpeiden hallinnassa. Fingrid korostaa tarvetta kannusteille, kuten joustaville liitynnöille, jotka tukevat kantaverkon tehokasta käyttöä.
Suomen kasvuskenaarioiden toteutuminen edellyttää myös kilpailukykyistä sähkön hintaa ja hyvää saatavuutta. Uusiutuvan energian, erityisesti maatuulivoiman, lisäyspotentiaali tukee investointeja ja hintatason pysymistä kilpailukykyisenä. Lisäksi tarvitaan investointeja joustokykyyn sekä tuotanto- että kulutuspuolella tehotasapainon ylläpitämiseksi. Tämän lisäksi muiden tekijöiden, kuten rahoituksen, luvituksen sekä vakaan ja ennustettavan taloudellisen sekä poliittisen ympäristön, tulee tukea kasvua.
Tervetuloa webinaariin 23.10.
Järjestämme sidosryhmäwebinaarin sähköjärjestelmävision lopputuloksista torstaina 23.10. klo 9:00–11:00. Tilaisuudessa esittelemme visiotyön skenaariot ja niiden vaikutukset kantaverkon kehittämiseen sekä muut keskeiset havainnot. Webinaari tarjoaa mahdollisuuden keskusteluun Fingridin asiantuntijoiden kanssa ja pyydämme myös antamaan avointa palautetta visiotyöstä. Ilmoittaudu mukaan alla olevan linkin kautta. Teams-linkki webinaariin toimitetaan ilmoittautuneille.
Ilmoittaudu tilaisuuteen tästä >
Lisätiedot:
Jussi Närhi, erikoisasiantuntija, Fingrid Oyj, puh. 040 846 8948
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@fingrid.fi
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle kustannustehokkaasti varman sähkön ja muovaamme tulevaisuuden puhdasta ja markkinaehtoista sähköjärjestelmää.
Fingrid välittää. Varmasti.
www.fingrid.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fingrid Oyj
Webinaari markkinavalvonnasta reservimarkkinoilla11.11.2025 09:35:31 EET | Tiedote
Fingrid järjestää 4.12 klo 13.00-14.00 webinaarin REMIT-asetuksesta ja markkinavalvonnasta reservimarkkinoilla. Webinaari on tarkoitettu reservimarkkinatoimijoille ja muille asiasta kiinnostuneille asiantuntijoille.
Webinar on Market Surveillance in Reserve Markets11.11.2025 09:35:31 EET | Press release
Fingrid will organize a webinar on the REMIT Regulation and market surveillance in reserve markets on December 4th from 13:00 to 14:00. The webinar is intended for reserve market participants and other interested experts.
Markkinaoikeus palautti Olkiluoto 3:n järjestelmäsuojan maksuperusteiden käsittelyn Energiavirastolle7.11.2025 15:50:21 EET | Tiedote
Markkinaoikeus on tänään 7.11.2025 antanut ratkaisunsa Olkiluoto 3:n järjestelmäsuojaan liittyviä maksujen määräytymisperusteita koskevassa asiassa. Markkinaoikeus on kumonnut Energiaviraston päätöksen ja palauttanut asian Energiaviraston käsiteltäväksi.
Fingrid pyrkii vähentämään mFRR-aktivointien vaihtelua ottamalla käyttöön kuolleen alueen mFRR-säätötarpeen määrityksessä6.11.2025 12:54:27 EET | Tiedote
Suomen mFRR-säätötarpeen määrityksessä otetaan 6.11. käyttöön mFRR-säätöpyyntöjen muutoksia vähentävä liukuva kuollut alue. Uudella toiminnallisuudella pyritään vastaamaan reservitoimijoilta saatuun palautteeseen koskien toimijoiden mFRR-aktivointien kasvanutta vaihtelua.
Taajuusohjatun häiriöreservin rajoitusten käyttöönotto staattisille reservikohteille6.11.2025 11:00:00 EET | Tiedote
Pohjoismaiset kantaverkkoyhtiöt Energinet, Fingrid, Statnett ja Svenska kraftnät ottavat käyttöön rajoitukset staattisen reservin määrälle FCR-D-ylössäätötuotteen hankinnoissa syyskuussa 2026. Käyttöönotto ei aiheuta merkittäviä muutoksia suomalaisten reservitoimittajien käytäntöihin tai operatiiviseen toimintaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme