Kysely: Digitalisaatio ja tekoäly uudistavat työelämää – osaamisen ylläpitäminen työelämän murroskohdissa ja nuorten työllistyminen haasteena
10.10.2025 07:45:00 EEST | Turun kauppakamari | Tiedote
Yli 250 henkilöä työllistävistä yrityksistä kaksi kolmannesta kertoo työn tuottavuuden parantuneen ja puolet hallintoon menevästä ajasta vähentyneen digitalisaation, automatisaation ja tekoälyn myötä. Tämä selviää kauppakamarien elokuussa toteuttamasta valtakunnallisesta osaajakyselystä, johon osallistui 93 yritystä Varsinais-Suomesta.

Yrityksiltä kysyttiin, miten digitalisaatio, automatisaatio ja tekoälyn kehitys ovat vaikuttaneet yritysten henkilöstötarpeisiin. Lähes puolet (48 %) varsinaissuomalaisista kyselyyn vastanneista kertoo työn tuottavuuden parantuneen ja liki neljännes (23 %) yrityksistä katsoo hallintoon menevän ajan vähentyneen. Kaikista kyselyyn vastanneista yrityksistä 22 prosenttia on voinut vähentää suorittavaa työtä (Varsinais-Suomessa luku on 18 %) ja hieman päälle 10 prosenttia (Varsinais-Suomessa luku on 13 %) asiantuntijatyötä. Näiden molempien osalta kehitystä on tapahtunut viime vuoteen verrattuna.
Varsinaissuomalaisista vastaajista yli 30 prosenttia, ja valtakunnallisestikin yli neljäsosa, on sitä mieltä, että digihankkeet ovat lähinnä työllistäneet. Lisäksi neljännes varsinaissuomalaisista yritysvastaajista katsoo, ettei digitalisaatio, automatisaatio tai tekoälyn kehitys ole vaikuttanut henkilöstötarpeisiin.
Sekä pitkäaikaistyöttömien että nuorten alle 25-vuotiaiden työttömien määrän on uutisoitu kasvaneen viimeisen vuoden aikana merkittävästi. Hallituksen työllistymisseteli vähintään kuusi kuukautta työttöminä olleille ja erityisesti heikossa työmarkkina-asemassa oleville nuorille on yksi apu nuorten työllistämiseksi. On myös pohdittu, syökö tekoälyn kehitys erityisesti lähtötason työpaikkoja.
“Vaikka tekoäly mahdollistaa yrityksissä toiminnan tehostamista sekä luo uusia toimintatapoja ja toimenkuvia, pitäisi kuitenkin varmistua, että nuorille on tarjolla lähtötason työpaikkoja, jotka toimivat ponnahduslautana työelämään”, muistuttaa Turun kauppakamarin osaamisasioiden asiantuntija Satu Lindén.
Kyselyssä tiedusteltiin, onko yritys ottanut töihin alueen oppilaitoksesta tai korkeakoulusta hiljattain valmistuneita nuoria viimeisen kahden vuoden sisällä. Vastanneista varsinaissuomalaisista yrityksistä noin 40 prosenttia kertoo ottaneensa valmistuneita töihin ammatillisesta koulutuksesta ja kolmannes korkeakoulusta, 37 prosenttia puolestaan ei. Lisäksi kysyttiin, onko yritys ottanut nuoria viimeisen vuoden sisällä työharjoitteluun tai kesätöihin.
“Ilahduttavasti 77 prosenttia varsinaissuomalaisista yrityksistä on ottanut nuoria harjoitteluun tai kesätöihin, mutta silti yli viidesosa vastanneista ei ole tarjonnut harjoittelu- tai kesätyöpaikkoja”, Lindén sanoo.
Nuorten ja työttömien tilanne herättää huolta
Haastavan taloustilanteen, korkean ja pitkittyvän työttömyyden sekä nopean teknologisen kehityksen aikana on tärkeää, että valmistuvat nuoret pääsevät nopeasti kiinni työelämään syventämään osaamistaan. Koulutusjärjestelmän tulisi tukea sitä, että valmistuvilla on hyvät valmiudet osaamisen jatkuvaan ylläpitämiseen ja oppimaan oppimisen.
Vastaajista 84 prosenttia on tyytyväisiä korkeakoulusta valmistuneiden kykyyn oppia uutta ja sietää muutosta. Vain noin 16 prosenttia oli tyytymätön tähän osaamisen osa-alueeseen. Vastaavasti ammattiin valmistuneiden kykyyn oppia uutta ja sietää muutosta oli kyselyssä vähintään jokseenkin tyytyväisiä 75 prosenttia. Tyytymättömiä oli vastaajista neljännes.
Kyselyn perusteella yrityksillä on hyvät käytänteet osaamisen kehittämiseen ja henkilöstön osaaminen vastaa teknologian kehityksen tuomiin tarpeisiin. Tämä ei kuitenkaan suojaa työelämän murroskohdissa. Myös työttömyyden aikaan ihmisillä tulisi olla mahdollista päivittää osaamistaan ketterästi vastaamaan teknologian muuttuviin osaamistarpeisiin. Jatkuvan oppimisen tarjonnan tulisikin sisältää erilaisia pika- ja täsmäkoulutuksia työelämän ja yksilöiden muuttuvat tarpeet huomioiden.
”Teknologian kehitys tarjoaa mahdollisuuksia yritysten tuottavuuden kasvulle. Osaamisen on kuitenkin pysyttävä muutoksessa mukana – mieluiten kehittyä sen edellä. Tämä haastaa niin tutkinto- kuin täydennyskoulutusten tarjoajia, samoin kuin yritysten sisäisiä osaamisen kehittämisen keinoja ja johtamista”, toteaa Turun kauppakamarin osaamisasioiden asiantuntija Satu Lindén.
Kauppakamarien osaajakysely tehtiin 18.−22.8.2025, ja siihen vastasi 1035 yritystä eri toimialoilta eri puolilta Suomea. Kyselyn aineisto on kerätty sähköpostitse kauppakamarien jäsenyrityksiltä. Kyselyyn on voinut vastata yhden kerran jäsenyritystä kohden.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Satu LindénAsiantuntija, osaamisasiatTurun kauppakamari
Puh:041 530 3000satu.linden@kauppakamari.fiKuvat

Turun kauppakamari on Varsinais-Suomen alueella elinkeinoelämän edunvalvojana, kouluttajana ja asiantuntijana toimiva organisaatio. Kauppakamari on linkki yritysten ja julkisten päättäjien välillä, ja sen toiminta perustuu kauppakamarilakiin ja vapaaehtoiseen jäsenyyteen. Turun kauppakamari on perustettu vuonna 1917, ja se on yksi Pohjoismaiden suurimmista kauppakamareista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun kauppakamari
Elomatic Oy:lle ICT-teko-tunnustus5.3.2026 11:00:00 EET | Tiedote
Turun kauppakamarin ICT-teko-tunnustus myönnettiin tänä vuonna Elomatic Oy:lle. Elomatic on turkulaistaustainen kansainvälisesti toimiva suunnittelu- ja konsultointiyritys. ICT-valiokunnan myöntämä tunnustus jaettiin alan seminaarissa 5. maaliskuuta.
Kysely: Tekoäly löi läpi Varsinais-Suomessa5.3.2026 00:01:00 EET | Tiedote
Tekoälyn käyttö on Varsinais-Suomen yrityksissä ehtinyt vuoden aikana lisääntyä merkittävästi. 75 prosenttia yrityksistä arvioi valmiutensa tekoälyn käyttöön liiketoiminnassaan olevan vähintään kohtalainen. Erittäin hyväksi arvioi kyvykkyytensä olevan 7,1 prosenttia yrityksistä, mikä on yli puolet korkeampi luku kuin vuosi sitten.
Raija-Leena Söderholm on kauppakamareiden Vuoden kouluttaja12.2.2026 12:20:36 EET | Tiedote
Kauppakamareiden valtakunnallinen koulutuspooli on valinnut Raija-Leena Söderholmin Vuoden kouluttajaksi 2026. Valinnassa korostuivat hänen vahva asiantuntijuutensa, käytännönläheinen otteensa sekä kyky tehdä hallitustyön teemoista innostavia ja helpommin omaksuttavia. Tunnustus jaettiin Turussa HHJ-kurssipäivän päätteeksi 11.2.2026.
Kysely: Nuorten työllistyminen huolestuttaa – yritykset varovaisia rekrytoinneissa26.1.2026 07:08:00 EET | Tiedote
Kauppakamarien tekemän kyselyn mukaan yritysten nuorten palkkausaikeet pysyvät viime vuoteen nähden lähes ennallaan. Vain noin kuusi prosenttia Turun kauppakamarin jäsenyrityksistä suunnittelee lisäävänsä nuorten rekrytointia, kun taas kymmenen prosenttia aikoo palkata heitä jopa aiempaa vähemmän. Jopa 26 prosenttia vastanneista kertoi, ettei aio tarjota nuorille lainkaan kesätyö-, harjoittelu- tai tuettua työpaikkaa tänä vuonna.
Kauppakamarien kysely: Alkuvuosi näyttää yrityksissä lupaavalta22.1.2026 07:06:00 EET | Tiedote
Kauppakamarien tammikuun alussa toteuttamasta talouskyselystä selviää, että yritysten odotukset tulevasta kasvusta vahvistuivat syksystä erityisesti liikevaihdon, tilauskantojen ja viennin osalta. Lähes 85 prosenttia vastaajista odottaa liikevaihtonsa kasvavan tai pysyvän ennallaan myös Varsinais-Suomessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme