Kirjallisuuden Nobel-palkinto 2025 Lászlo Krasznahorkaille
Unkarilaisen kirjallisuuden kiintotähti palkittiin visionäärisestä tuotannostaan. Teos julkaisee keväällä Krasznahorkailta kolmannen suomennoksen.

Kirjallisuuden Nobel-palkinto on myönnetty unkarilaiselle László Krasznahorkaille.
Palkintolautakunnan mukaan Nobel myönnetään Krasznahorkaille ”vaikuttavasta ja visionäärisestä tuotannosta, joka apokalyptisen kauhun keskellä vahvistaa taiteen voiman.”
Vuonna 1954 syntynyt Krasznahorkai on yksi unkarilaisen nykykirjallisuuden merkittävimpiä nimiä. Hän sai vuonna 2015 arvostetun Man Booker International -palkinnon, ja hänen teoksiinsa perustuvat Béla Tarrin elokuvat ovat nousseet kulttimaineeseen.
”László Krasznahorkai on ollut toistuvasti esillä Nobel-veikkauksissa. Olemme valtavan iloisia ja ylpeitä, että voitto osui hänen kohdalleen”, sanoo Teoksen kustantaja Päivi Koivisto.
”Toivomme, että mahdollisimman moni suomalaislukija löytää Krasznahorkain filosofisten ja runollisten romaanien pariin. Hänen kielensä on vaativaa mutta palkitsevaa. Vaikka hänen tuotantoaan kuvataan usein apokalyptiseksi, teoksissa on myös hiljaista huumoria ja toivoa”, Koivisto jatkaa.
Teos on julkaissut suomeksi Krasznahorkain kaksi romaania, Saatanatango ja Vastarinnan melankolia, jotka molemmat on suomentanut Minnamari Pitkänen. Keväällä 2026 Teos julkaisee häneltä kolmannen suomennoksen, romaanin Seiōbo tuolla alhaalla (Seiōbo járt odalent, suom. Minnamari Pitkänen). Se on meditatiivinen episodiromaani kauneudesta ja pyhän kokemuksesta.
Krasznahorkain romaanit ilmestyvät Teoksen korkeatasoiseen käännöskirjallisuuteen keskittyvässä Baabel-sarjassa.
Lisätiedot, arvostelukappaleet ja suomentajan haastattelupyynnöt: silja.massa@teos.fi, +358 40 708 1323
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Silja MassaTeos-kustantamo
Puh:+358 40 708 1323silja.massa@teos.fiwww.teos.fiKuvat
Linkit
Vuonna 2003 perustettu Teos julkaisee laadukasta suomenkielistä kirjallisuutta romaaneista tietokirjoihin ja runoista lastenkirjoihin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Teos-kustantamo
Monika Fagerholmille Finlandia-palkinto romaanista Eristystila / Kapinoivia naisia27.11.2025 20:32:00 EET | Tiedote
Monika Fagerholmin romaani Eristystila / Kapinoivia naisia on voittanut vuoden 2025 kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Voittajateoksen valitsija, muusikko Maija Vilkkumaa, kehuu kirjaa syvälliseksi ja upeaksi romaaniksi kirjoittamisesta, yhteiskunnallisista liikkeistä, feminismistä ja perheestä.
Tomi Kontiolle Finlandia-palkinto lastenkirjasta Koira nimeltään Kissa hyvästelee ystävän27.11.2025 20:30:00 EET | Tiedote
Tomi Kontio on voittanut vuoden 2025 lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon kirjallaan Koira nimeltään Kissa hyvästelee ystävän. Voittajateoksen valitsijan, urheilija Mustafe Muusen mukaan kirja on mestarinäyte siitä, miten suurista ja vaikeista asioista voidaan puhua lempeästi.
Jantso Jokelinin Sveitsiä käsittelevä esseeteos Aikavuoret on Vuoden matkakirja 202526.11.2025 17:00:00 EET | Tiedote
Aikavuoret on Mondo-lehden toimituksesta koostuvan raadin mukaan sivistynyt ja viihdyttävä kirja, josta välittyy perehtyneisyys ja laaja taustatyö. "Tämän teoksen jälkeen Sveitsiä katsoo uusin silmin."
Silja Hiidenheimon muistostipendi 2025 runoilija Anni Mäentielle22.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Teos-kustantamon jakaman kustantaja Silja Hiidenheimon muistostipendin saa tänä vuonna runoilija Anni Mäentie runokokoelmastaan Söpöliini ja minä. Raati kehuu teosta tarkaksi, kekseliääksi ja hallituksi. Palkinnon arvo on 2000 euroa.
Huippukokki Jouni Toivanen opastaa loihtimaan tutuista kotiruoista entistäkin parempia12.11.2025 10:31:58 EET | Tiedote
Miten valmistetaan täydellinen makaronilaatikko, savulohi tai suklaakakku? Jouni Toivasen juuri ilmestynyt Lempiruokaa-keittokirja on todellinen kotikokin aarreaitta, klassikkoja esittelevä klassikko itsekin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


