Varhan lisärahoitushakemusta ei hyväksytty
Varsinais-Suomen hyvinvointialue ei saa valtiolta hakemaansa lisärahoitusta. Lisärahoitusta selvittäneen valmisteluryhmän mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut eivät tällä hetkellä Varhan alueella ole vaarantuneet.

Valtioneuvoston päätös Varsinais-Suomen hyvinvointialueen hakemukseen lisärahoituksesta vuodelle 2025 on julkaistu valtioneuvoston verkkosivuilla.
Hyvinvointialueen on turvattava palvelut talouden tasapainottamisen vaatimuksista huolimatta. Lisärahoitusta ei myönnetty, sillä palvelujen ei tällä hetkellä katsottu olevan vaarantuneet.
Lisärahoitusta selvittänyt työryhmä suosittaa, että Varhan on jatkettava palvelujen uudistamista määrätietoisesti ja varmistettava taloutta tasapainottavat toimenpiteet. Lisäksi suosituksessa todetaan, että hyvinvointialueen on varmistettava poliittinen päätöksentekokyky ja toimiva toimielinrakenne. Hyvinvointialueen toimielin- ja organisaatiorakenne on laaja ja moniportainen, mikä hidastaa päätöksentekoa varsinkin monitahoisissa asioissa.
Työryhmä katsoo, että Varhalla on vielä käytettävissään keinoja: palvelurakenteen ja -verkon uudistaminen, palvelujen integraatio sekä asiakasmaksujen korottaminen lainsäädännön sallimalle enimmäistasolle.
– Päätös valtion lisärahoituksesta oli ennakoimamme. Jatkamme Varhassa määrätietoista työtä ja etsimme yhdessä henkilöstön kanssa ratkaisuja siihen, miten voimme entistä tehokkaampaan tapaan tarjota palveluja alueemme asukkaille, sanoo talousjohtaja Ville Rajahalme.
Lähtökohtana lisärahoituksen hakemisessa oli, että lisärahoituksen turvin alijäämät olisi ollut mahdollista kattaa tällä hetkellä voimassa olevan lain vaatimassa ajassa ja palveluja vaarantamatta. Koska lisärahoitusta ei myönnetty, alijäämien kattaminen on jaksotettava useammalle vuodelle.
Työryhmän raportissa nostetaan esiin, että valmistelussa on laki, joka pidentäisi alijäämien kattamisaikaa. Varha arvioi, että se voisi saada lisäaikaa alijäämien kattamiseen, jos laki etenee. Vuoden 2026 talousarviota valmistellaan tässä vaiheessa niin, että alijäämät tulevat katetuksi vuoden 2028 loppuun mennessä.
Hyvinvointialue on vienyt läpi tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmaa vuodesta 2023 alkaen. Ohjelmaa päivitettiin viimeksi syyskuussa 2025. Siinä on asetettu vuodelle 2026 yhteensä lähes 46 miljoonan euron säästöt.
Varha kävi lisärahoituksesta neuvotteluja ministeriöiden kanssa kesän ja syksyn 2025 aikana. Varha haki valtiolta tälle vuodelle lisärahoitusta lakisääteisten peruspalveluiden turvaamiseen. Aluehallitus päätti lisärahoituksen hakemisesta kesäkuussa 2025.
Vuonna 2025 Varha saa valtiolta noin 2,33 miljardin euron rahoituksen. Tämä on asukaskohtaisesti lähellä koko maan keskitasoa. Varhan valtionrahoitus kasvoi edellisvuodesta erityisesti jälkikäteistarkastuksen ja tarvekertoimen vuoksi.
Aiheesta aiemmin
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville RajahalmetalousjohtajaVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:044 9023 305ville.rajahalme@varha.fiVarsinais-Suomen hyvinvointialue
"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha
Kontakt med andra människor är en av de viktigaste stöttepelarna för mental hälsa14.11.2025 14:43:38 EET | Pressmeddelande
Den nationella veckan för mental hälsa uppmärksammas 17–23.11. I det nuvarande diskussionsklimatet om mental hälsa är det bra att emellanåt fokusera på att mental hälsa som bäst kan vara en positiv resurs som kan upprätthållas och ökas. Flera psykiska störningar kunde förebyggas genom agerande vid rätt tid. Man kan ta hand om det egna välbefinnandet genom att hålla fast vid regelbundna rutiner, att prata med närstående människor och att upprätthålla hälsosamma livsvanor.
Yhteys toisiin ihmisiin on yksi tärkeimmistä mielenterveyden tukipilareista14.11.2025 14:43:38 EET | Tiedote
Kansallista mielenterveysviikkoa vietetään 17.–23.11. Vallalla olevassa mielenterveyskeskustelussa olisi syytä välillä keskittyä siihen, että mielenterveys on parhaimmillaan positiivinen voimavara, jota voidaan ylläpitää ja lisätä. Moni mielenterveyshäiriö olisi ehkäistävissä riittävän aikaisilla toimilla. Omaa hyvinvointiaan voi vaalia pitämällä kiinni säännöllisistä rutiineista, juttelemalla läheisten kanssa ja huolehtimalla terveellisistä elintavoista.
I Kustavi ordnas en övning för avtalsbrandkårer den 16.11.2025 – utryckningsfordon och rökutveckling i området14.11.2025 11:48:38 EET | Pressmeddelande
Avtalsbrandkårerna från Kuusisto, Paattinen och Åbo övar söndagen den 16.11.2025 på adressen Heinäalhontie 98, Kustavi.
Kustavissa järjestetään sopimuspalokuntien harjoitus 16.11.2025 – alueella tuolloin hälytysajoneuvoja ja savunmuodostusta14.11.2025 11:48:38 EET | Tiedote
Kuusiston, Paattisen ja Turun sopimuspalokunnat harjoittelevat sunnuntaina 16.11.2025 osoitteessa Heinäalhontie 98, Kustavi.
Mångservicecentralen Toivo erbjuder tillgängliga och trygga lokaler samt effektiva tjänster på ett och samma ställe13.11.2025 11:11:43 EET | Pressmeddelande
Flera olika tjänster för klienter inom missbrukarvården som tidigare funnits på olika håll i Åbo kommer nu att koncentreras till den nya multiservicecentralen Toivo i Tallbacken i Åbo. Lokalerna i Toivo är mer tillgängliga än på de tidigare verksamhetsställena och har fler kundplatser. Många social- och hälsocentraltjänster för kunder som behöver stöd har redan koncentrerats till Tallbacken. Toivo öppnas stegvis under november.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme