S-ryhmän tammi–syyskuun myynti kasvoi edellisvuodesta
S-ryhmään kuuluvien alueosuuskauppojen, SOK:n ja niiden tytäryhtiöiden veroton vähittäismyynti tammi–syyskuussa 2025 oli 10 761,8 miljoonaa euroa. Myynti kasvoi 1,2 prosenttia edellisvuodesta. Marketkaupan ohella kauppa kävi vilkkaasti etenkin S-ryhmän hotelleissa ja ravintoloissa.

S-ryhmän marketkaupan veroton vähittäismyynti oli tammi–syyskuussa 8 140,6 miljoonaa euroa. Kasvua edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna oli 2,7 prosenttia.
– Marketkaupassa myynnin kehitys on ollut tasaisen vahvaa koko vuoden. Päivittäistavarakaupassa myyntimme on arviomme mukaan kehittynyt tammi–syyskuussa edelleen alan muuta markkinaa paremmin, SOK:n pääjohtaja Hannu Krook toteaa.
Suotuisat säät vauhdittivat päivittäistavarakaupan myyntiä kolmannella vuosineljänneksellä. Erityisesti heinäkuun hellejakso lisäsi kesäisten tuotteiden, kuten juomien, jäätelöiden ja grillaustuotteiden kysyntää. Myyntiä piristivät myös arjen alkaminen ja syyskauden käynnistyminen – esimerkiksi hedelmien ja vihannesten menekki oli vahvaa.
Sään vaikutus näkyi myös käyttötavarakaupassa: viileän alkukesän jälkeen kesävaatteiden ja ilmanviilennyslaitteiden kysyntä kasvoi kolmannella kvartaalilla. Kuluttajat tekivät kuitenkin edelleen ostopäätöksiä harkiten ja suosivat edullisia vaihtoehtoja.
Erikoiskaupassa jatkui Sokos.fi-verkkokaupan hyvä kehitys
S-ryhmän erikoiskaupan myynti oli tammi–syyskuussa 187,5 miljoonaa euroa. Edellisvuoden tasosta myynti jäi 2,7 prosenttia. Koko vuoden vahvalla kasvu-uralla olleen Sokos.fi-verkkokaupan myynnin hyvä kehitys jatkui vuoden kolmannella kvartaalilla.
Myös syyskuun 3+1 Päivää -kampanja onnistui Sokoksissa ja Emotion-ketjussa hyvin, ja sen myynti nousi ennätystasolle. Kauppa kävi yleistä kehitystä vahvemmin muun muassa kodin tuoteryhmissä, ja naisten ja miesten muodin kysyntä piristyi. Muodin valikoimaa kasvatti verkkokauppaan laajentunut yhteistyö ruotsalaisen Åhlens-tavaratalon kanssa.
Liikennekaupan vakaa kehitys jatkui – sähkölatauksen ja autopesujen kysyntä erityisen vahvaa
S-ryhmän liikennekaupan kokonaismyynti oli tammi–syyskuussa 1 474,2 miljoonaa euroa. Polttonesteiden maailmanmarkkinahintojen laskun vuoksi euromääräinen myynti jäi edellisvuoden tasosta 5,7 prosenttia.
Kesän aikana tieliikennemäärät nousivat jopa pandemiaa edeltävää tasoa korkeammiksi, mikä näkyi ABC-ketjun palveluiden vilkkaana kysyntänä kolmannella vuosineljänneksellä. Erityisen voimakkaasti kasvoi autopesujen ja sähkölatausten myynti. Onnistunut kesäkausi vauhditti myös ABC-liikennemyymälöiden sisäkauppaa. Asiakkaiden suosiossa on etenkin ABC Ravintoloiden noutopöytä, jonka laajennettu konsepti on saanut erinomaisen vastaanoton.
Matkailu- ja ravitsemiskaupan kehitys suotuisaa sekä hotelleissa että ravintoloissa
S-ryhmän matkailu- ja ravitsemiskaupan tammi–syyskuun myynti kasvoi edellisvuoden tasosta 2,6 prosenttia ja oli yhteensä 617,8 miljoonaa euroa. Kesän hellekausi siivitti ravintoloiden myynnin mainioon vireeseen vuoden kolmannella kvartaalilla. Kauppa kävi vilkkaasti etenkin kahviloissa, nopean syömisen ravintoloissa sekä viihderavintoloissa.
Myynnin kehitys oli vahvaa myös matkailukaupassa. S-ryhmän hotelleissa yöpymiset kasvoivat muuta markkinaa paremmin sekä kotimaisten että kansainvälisten asiakkaiden keskuudessa. Erityisen voimakkaasti ovat kasvaneet kansainvälisten matkailijoiden yöpymiset, yli 20 % edellisvuodesta.
Alueosuuskauppojen, SOK:n ja niiden tytäryhtiöiden veroton vähittäismyynti 1–9/2025
| Liiketoiminta-alue | Myynti (milj. €) | Muutos 1–9/2024 (%) |
| Marketkauppa* | 8 140,6 | +2,7 |
| Liikennekauppa | 1 474,2 | -5,7 |
| Matkailu- ja ravitsemiskauppa | 617,8 | +2,6 |
| Erikoiskauppa | 187,5 | -2,7 |
| Muut | 341,6 | -0,5 |
| S-ryhmä yhteensä | 10 761,8 | +1,2 |
Marketkauppa sisältää S-ryhmän päivittäistavarakaupan ja Prisman käyttötavarakaupan.
*Lukuun sisältyy myynti Virossa.
**Liiketoiminta-alueen aiempi nimi oli tavaratalo- ja erikoisliikekauppa
Yhteyshenkilöt
Pääjohtaja Hannu Krook, SOK, p. 010 76 80200, hannu.krook (at) sok.fi
Johtaja, CFO, Jorma Vehviläinen, SOK, p. 010 76 80608, jorma.vehvilainen (at) sok.fi
SOK:n viestintä
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja vuonna 2024 investoimme Suomeen lähes miljardi euroa.
#parempipaikkaelää
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
ABC-ketju vastaa kuljetusalan tarpeisiin – tankkaus- ja latauspisteitä myös raskaalle ammattiliikenteelle vuoden 2026 aikana4.12.2025 08:30:00 EET | Tiedote
ABC-ketju laajentaa polttoneste- ja latausliiketoimintaansa raskaan ammattiliikenteen tarpeisiin. Ketju haluaa vahvistaa asemaansa valtakunnallisesti kattavana liikennepalveluiden tarjoajana sekä sähköisen liikenteen edistäjänä.
SOK:n hallitus vuodelle 2026 on valittu3.12.2025 11:38:50 EET | Tiedote
Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan hallintoneuvosto on valinnut SOK:n hallituksen vuodelle 2026. Hallituksen kokoonpanoon tuli yksi henkilövaihdos.
Suomalainen menestysresepti -ohjelman finalistit on valittu – nämä ruokainnovaatiot kilpailevat voitosta2.12.2025 21:00:00 EET | Tiedote
Suomalaisen menestysresepti -kilpailun seitsemännen tuotantokauden voitosta, ykköslanseerauksesta ja paikasta suomalaisten ruokapöydissä kilpailee kuusi toinen toistaan innovatiivisempaa reseptiä.
Itsenäisyyspäivän alla ostoskoreihin kirivät kotimaiset tuotteet1.12.2025 08:02:00 EET | Tiedote
S-ryhmän myyntidatan valossa kotimaisten tuotteiden kysyntä korostuu vuoden varrella erityisesti juhlapyhissä eikä tuleva itsenäisyyspäivä ole niiden joukossa poikkeus. Itsenäisyyspäivän alla kotimaisten tuotteiden myynti kasvaa S-ryhmän ruokakaupoissa merkittävästi.
Joulu näkyy vahvasti suomalaisten ostoskäyttäytymisessä – S-ryhmän kaupoista ostetaan vuosittain miljoonia kiloja jouluruokia27.11.2025 07:20:00 EET | Tiedote
Joulusesonki näkyy kaupoissa paitsi myyntimäärissä myös valikoiman laajuudessa. S-ryhmän kaupoissa on tarjolla jopa tuhansia erilaisia joulutuotteita ja jouluruokia ostetaan vuosittain miljoonia kiloja. Tämä kertoo paitsi kuluttajien jouluintoudesta myös sesongin merkittävästä roolista ruokakaupan tarjonnassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme