Aviador Kustannus

Tapani Koiviston muistelmateos koko kansan Irwin Goodmanista – mukana CD-levy

Jaa

Kirja kuvaa viihde-Suomea ajalta, jota ei enää ole, eikä enää koskaan tule. Se tarjoaa kurkistuksen Irwinin maailmaan erityisesti hänen vaikeina 80-luvun alun vuosina, joista ei aiemmin ole kerrottu julkisuuteen.

Kansi: Kari Kortelainen
Kansi: Kari Kortelainen

Tapani Koiviston muistelmateos Halkoja! – Minä ja Irwin on julkaistu Aviadorin kustantamana.

Tapani Koivisto on Sibelius-Akatemiassa klassisen koulutuksen saanut laulaja, joka vuonna 1976 päätti siirtyä tanssilavabändin solistiksi. Siinä roolissa hän tutustui Antti Hammarbergiin, jonka kansa tuntee Irwin Goodmanina. Tässä kirjassa hän kuvaa vuosikymmenten mittaista taivaltaan keikkamuusikkona ja ohjelmatoimistoyrittäjänä sekä pitkäaikaista ystävyyssuhdettaan kansantaiteilija Irwin Goodmaniin.

Kirjan mukana tulee CD-levy, jossa on kirjailijan helmikuussa 1983 Irwinille säveltämiä ja sanoittamia lauluja. Tapani Koivisto on ainoa henkilö, joka on sekä säveltänyt että sanoittanut Irwinille tämän levyttämiä lauluja. Laulut julkaistiin alun perin kasettina, CD-levyversio ilmestyi vuonna 2015.

KOIVISTO, TAPANI : Halkoja! – Minä ja Irwin
464 sivua
ISBN 9789523814295
Ilmestymisaika: Syyskuu 2025

Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt

Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt voi lähettää Jarkko Malille osoitteeseen jarkko@aviador.fi. Haastattelupyynnöt sekä tiedustelut pressikuvista pyydämme esittämään Aviadorin tiedottaja Miksu Väkiparralle.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kansi: Kari Kortelainen
Kansi: Kari Kortelainen
Lataa
Tapani Koiviston kuva © Tapani Koiviston arkisto
Tapani Koiviston kuva © Tapani Koiviston arkisto
Lataa

Linkit

Tietoa julkaisijasta

Aviador Kustannus
Suotie 15
05200 RAJAMÄKI

http://www.aviador.fi

Aviador Kustannus on kotimainen kustantamo, joka julkaisee kauno- ja tietokirjallisuutta. Valikoimiimme kuuluvat niin klassikot kuin nykykirjallisuuskin, musiikkikirjat sekä käännökset vähän huomioiduilta kielialueilta – kotimaista laatuproosaa ja runoutta unohtamatta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aviador Kustannus

Kajaanilaisen Reija Korkatin romaani on kertomus rakkaudesta ja pahuudesta, lapsista ja aikuisista sekä siitä, mitä ihminen voi toiselle tehdä21.11.2025 11:53:11 EET | Tiedote

Reija Korkatin romaani Uni hiekasta on julkaistu Aviadorin kustantamana. Unessa haukansiivet leikkasivat kosteaa, lämmintä ilmaa öisen viljapellon yllä. Siivet juuri ja juuri hipaisivat viljaa. Horisontti oli ukkosenharmaa. Mitään muuta ei näkynyt, ei myyrää tai hiirtä pellolla, ei mitään. Tähkät heilahtivat. Turkistarhaajan tytär rakastuu ensimmäistä kertaa elämässään, kääntyy muslimiksi ja muuttaa sotilaan vaimona kalifaattiin. Sen romahdettua hän joutuu lapsineen pakolaisleirille. Toisaalta ovat lapsuuden kesät, minkkihäkkien rivistöt ja tienvarsien horsmapumpuli, toisaalta hiekka, oleanterit, romahtaneet rakennukset, väkivalta. Mihin kaikkeen ihminen on valmis, kun hän pitkän yksinäisyyden jälkeen saa viimein tuntea olevansa oikein? Reija Korkatti (s. 1987) on kotoisin Kärsämäeltä ja asuu Kajaanissa. Häneltä on aiemmin julkaistu pienoisromaani Rikki nimellä Reija Glad (Robustos 2017). KORKATTI, REIJA : Uni hiekasta 232 sivua ISBN 9789523813748 Ilmestymisaika: Marraskuu 2025 Arvoste

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye