Mikki Kauste oli hajottaa Egotripin käytöksellään: ”Olin aivan ultraraskas ihminen”
Perjantain Vain elämää -jaksossa vietetään Egotrippi-yhtyeen solisti Mikki Kausteen päivää. Jaksossa Mikki kertoo muun muassa yhtyeen haastavista hetkistä.

Egotrippi perustettiin vuonna 1993, ja Mikki Kauste on ollut yhtyeen laulaja alusta asti. Mikki tutustui Knipiin teini-ikäisenä, ja he päättivät alkaa tehdä musiikkia yhdessä. Muutaman musiikillisen mutkan kautta syntyi Egotrippi.
– Egotrippi on ennen kaikkea ystäväyhteisö. Tykkäämme tehdä asioita yhdessä. Se, mitä teemme nykyään on työtä. Meillä on aika mutkattomat välit toisiimme. Emme ota itseämme tai toisiamme niin vakavasti. Kaikki asiat eivät ole maailman vakavimpia juttuja. Tällä hetkellä se on kivaa tekemistä, Mikki kuvailee yhtyeen dynamiikkaa.
Johannes Brotherus haluaa tietää, mikä on Egotripin pitkän iän salaisuus. Mikin mukaan asioiden puhuminen on äärimmäisen tärkeää.
– Oman sisäisen maailman päivittäminen muille jää usein tekemättä. On ollut muutaman kerran hilkulla, että suurin piirtein laitamme toisiamme turpaan, kävelty eri suuntiin emmekä olisi enää koskaan nähneet. Niitä hetkiä tulee väistämättä, kun on nuoresta asti yhdessä tekemässä jossain kollektiivissa. Ihmiset kasvavat erillään, eikä aina ehdi päivittää ystävyyssuhdetta. Välillä tulee tilanteita, ettemme ole samalla aaltopituudella kaikkien asioiden kanssa. Ystävyyssuhteetkin tarvitsevat päivittämistä – aivan kuin parisuhteetkin.
Johannes puhuu hänen ja KUUMAA-yhtyetovereidensa sopimuksesta, etteivät he anna menestyksen tuoda mukanaan liikaa vakavuutta. He haluavat pitää oman tekemisensä hauskana ja leikkisänä, vaikka asiat ympärillä muuttuvatkin rakenteellisesti vakavammiksi.
Mikki myöntää olleensa muusikkoystäviensä keskuudessa se, joka aiheutti ongelmia.
– Olen syypää siihen, miksi bändillä meni tosi huonosti yhdessä vaiheessa. Olin aivan överivakava. Olin nuorena ihan hyvällä tavalla vitsaileva luonne. Sitten teini-iän jossain vaiheessa tapahtui jotain – 18–19-vuotiaana ylivakavoiduin. Miten voisin suhtautua kevyesti maailmaan, kun se näyttää näin raskaalta? Siitä hetkestä alkaen elin monta vuotta todella raskaan henkisen ajanjakson. Se ei tehnyt hyvää ystävyyssuhteille. Olin aivan ultraraskas ihminen, jolla oli koko ajan koko maailman paino harteillaan.
Muusikko muistuttaa, että henkinen kasvu on tärkeää.
– Ettei ota kaikkea liian vakavasti. Ymmärtää yhteiskunnallisia asioita ja ottaa ne vakavasti, mutta muistaa, että saa olla myös kevyitä hetkiä. Tasapainon löytäminen oli vaikeaa. Nyt olen paremmassa tilassa kuin ikinä. Uskallan nauraa.
Vain elämää nähdään Nelosella perjantaisin klo 20. Ruutu+-tilaajat voivat katsoa seuraavan perjantain jakson viikkoa etukäteen.
Ohjelman kuvia voit ladata täältä.
Vain elämää -kauden jaksojärjestys:
5.9. Saapuminen Satulinnaan
12.9. Käärijän päivä
19.9. Jonna Tervomaan päivä
26.9. Pelle Miljoonan päivä
3.10. VIIVIn päivä
10.10. Lauri Haavin päivä
17.10. Mikki Kausteen päivä
24.10. Vestan päivä
31.10. Johannes Brotheruksen päivä
7.11. Kunniavieras Remu Aaltosen päivä
14.11. Kunniavieras Pepe Willbergin päivä
21.11. Kunniavieras Marion Rungin päivä
28.11. MIELI-päivä
5.12. Kaikki biisit 1/2
12.12. Kaikki biisit 2/2
19.12. Joulusikermä (kooste aikaisemmilta kausilta)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antero AlhonenViestinnän asiantuntija, Nelonen Media
Puh:0503231014antero.alhonen@nelonenmedia.fiKuvat

Linkit
Nelonen Media
Nelonen Media on Suomen suurin viihdetalo, jonka portfoliosta löytyvät suoratoistopalvelu Ruutu sekä televisiokanavat Nelonen, Jim, Liv ja Hero. Nelonen Mediaan kuuluvat myös radiokanavat Suomipop, Radio Rock, HitMix, Loop, Aito Iskelmä, Classic Hits, Easy Hits, GrooveFM ja Kantriradio sekä monipuolinen audiopalvelu Supla.
Nelonen Media levittää kotimaisia elokuvia ja osana Nelonen Mediaa toimii musiikkiyhtiö Kaiku Entertainment, joka julkaisee ja kustantaa kotimaista musiikkia.
Nelonen Media Live on yksi Suomen suurimmista festivaali- ja tapahtumajärjestäjistä, joka tuottaa vuosittain yli 20 suurtapahtumaa, konsertteja ja risteilyjä eri puolilla maata. Suurimpiin tapahtumiin kuuluvat mm. Rockfest, Tammerfest, Suomipop-festivaalit, Tikkurila Festivaali ja RMJ.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nelonen Media
Nämä laulajat kilpailevat The Voice of Finlandissa – mukana muun muassa entinen Idols-tähti, Aikakone-laulaja ja tv-sarjan näyttelijä13.1.2026 12:00:00 EET | Tiedote
Supersuosittu The Voice of Finland palaa ruutuihin tammikuun 23. päivä! Ketkä laulajakokelaat hurmaavat Jenni Vartiaisen, Elastisen, SANNIn ja Arttu Wiskarin ja asettavat heidät vaikeiden päätösten eteen?
Uusi suoratoistopalvelu saapui Suomeen – Ruudun valikoima täydentyi maailmanluokan oopperalla, baletilla ja teatterilla13.1.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Ruudusta nyt löytyvän Marquee TV:n valikoimaan sisältyy balettia, klassista musiikkia, tanssia, oopperaa ja teatteria maailman huipputuotannoilta. Laadukas sisältövalikoima on katsottavissa erillisellä tilauksella.
Poliisit 24/7 -avausjaksossa nähdään hurja takaa-ajo: "Kuskin paikalla on pyssy"12.1.2026 11:57:34 EET | Tiedote
Ruudussa ja Nelosella hypätään poliisipartioiden kyytiin Oulussa, Tampereella, Hyvinkäällä ja Kuopiossa 14. tammikuuta alkaen.
Tässä ovat uudet Tähdet, tähdet -kilpailijat – uusi kausi alkaa huhtikuussa12.1.2026 09:00:40 EET | Tiedote
Vuoden 2026 Tähdet, tähdet -ohjelmassa etsitään jälleen estradien monipuolisinta ja kirkkainta viihdyttäjää – todellista tähtien tähteä. Uuden kauden kuvaukset alkavat huomenna tiistaina.
Hildur-podcast alkaa Suplassa ja Ruudussa joulupäivänä – juontajana Satu Rämö22.12.2025 09:30:00 EET | Tiedote
Kirjailija Satu Rämön juontama podcast-sarja Hildur tarjoaa ainutlaatuisen kurkistuksen huippusuosittuun kirjasarjaan pohjautuvan TV-sarjan kulisseihin sen tekijöiden kautta. Hildur-podcast on kuunneltavissa ja katsottavissa Suplassa ja Ruudussa joulupäivästä alkaen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme