Lasten Päivän Säätiö jakoi 3,8 miljoonan euron avustuksen lastensuojelutyölle
10.10.2025 09:56:44 EEST | Lasten Päivän Säätiö / Linnanmäki | Tiedote
Linnanmäen Huvipuistoa ylläpitävä Lasten Päivän Säätiö jatkaa tärkeää työtään lasten hyväksi lahjoittamalla perustehtävänsä mukaisesti 3,8 miljoonaa euroa lastensuojelutyölle.

Linnanmäen 75-vuotisjuhlavuosi huipentuu 10.–19. lokakuuta perinteisesti Valokarnevaaliin. Tapahtuman ennakkotilaisuudessa torstaina Lasten Päivän Säätiö luovutti jälleen tuntuvan avustuksen perustajajärjestöilleen.
Lasten Päivän Säätiö on jo vuosikymmeniä ylläpitänyt ja kehittänyt vuonna 1950 avattua Linnanmäen huvipuistoa kerätäkseen varoja lastensuojelutyölle. Vuosien saatossa huvipuistossa on kerätty lastensuojelutyölle yhteensä yli 130 miljoonaa euroa.
– On hienoa, että voimme jälleen yhdessä huvittelijoiden, hupimestareiden sekä kumppaniemme kanssa kerätyllä avustuksella tukea lastensuojelutyötä. Haluankin kiittää kaikkia tämän tuntuvan avustuksen kokoamiseen osallistuneita tahoja. Tarjoamme asiakkaillemme iloa sekä elämyksiä ja lisäksi toteutamme tärkeää lastensuojelutyön missiotamme, Linnanmäen toimitusjohtaja Satu Järvelä kiittää.
– On ilo nähdä, kuinka pitkäjänteinen työ ja huvittelun ilo muuttuvat avustuksemme myötä konkreettiseksi tueksi lastensuojelutyölle. Olemme kiitollisia kaikille sidosryhmillemme, jotka mahdollistavat tämän merkityksellisen työn jatkumisen vuodesta toiseen, Lasten Päivän Säätiön hallituksen puheenjohtaja Harri Sailas kertoo.
Lasten Päivän Säätiön perustajajärjestöt ovat Lastensuojelun Keskusliitto, Barnavårdsföreningen i Finland, Ensi- ja turvakotien liitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Parasta Lapsille ja Pelastakaa Lapset.
Avustuksen avulla mahdollistetaan monia hankkeita ja toimintaa, joilla edistetään lasten ja nuorten hyvinvointia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jessi VidbergViestintäpäällikkö
Puh:040 510 3847jessi.vidberg@linnanmaki.fiSatu JärveläToimitusjohtaja
Puh:050 441 4445satu.jarvela@linnanmaki.fiKuvat



Linkit
Linnanmäen Huvipuistoa ylläpitää ja kehittää Lasten Päivän Säätiö, jonka on perustanut kuusi lastensuojelujärjestöä: Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Barnavårdsföreningen i Finland, Pelastakaa Lapset, Parasta Lapsille ja Ensi- ja turvakotien liitto. Olemassaolonsa aikana Lasten Päivän Säätiö on jakanut nykyrahaksi muutettuna yli 130 miljoonaa euroa suoraan lastensuojelutyölle. Linnanmäellä huvittelemalla kaikki ovat mukana keräämässä varoja lastensuojelutyölle. Linnanmäen pääyhteistyökumppani vuonna 2025 on Oy Hartwall Ab, joka omalla panoksellaan tukee tärkeää lastensuojelutyötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lasten Päivän Säätiö / Linnanmäki
Linnanmäelle jälleen Sustainable Travel Finland -merkki16.2.2026 10:21:20 EET | Tiedote
Linnanmäki on saanut toistamiseen Visit Finlandin myöntämän Sustainable Travel Finland (STF)-merkin. Merkki kertoo matkailijoille, että yritys tai kohde panostaa ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävään toimintaan.
Yhä useampi nuori haluaa töihin Linnanmäelle12.2.2026 08:33:40 EET | Tiedote
Linnanmäen kesätyöhaku huvikaudelle 2026 on päättynyt. Tänä vuonna hakemuksia tuli ennätysmäärä, yli 5 000.
Kesätyöhaku Linnanmäen huvikaudelle 2026 on käynnistynyt7.1.2026 12:39:57 EET | Tiedote
Linnanmäen kesätyöntekijöiden haku käynnistyy keskiviikkona 7.1. Huvipuisto etsii parhaillaan työntekijöitä eli hupimestareita huvipuiston monipuolisiin työtehtäviin. Linnanmäellä työskentelee huvikaudella 2026 yhteensä yli 700 kausityöntekijää.
Linnanmäen muutosneuvottelut ovat päättyneet12.12.2025 13:27:47 EET | Tiedote
Linnanmäellä marraskuussa alkaneet muutosneuvottelut ovat päättyneet. Ympärivuotista henkilökuntaa koskeneiden muutosneuvotteluiden lopputuloksena neljä työtehtävää päättyy, kolme tehtävää osa-aikaistetaan huvikauden ulkopuolella ja ympärivuotinen henkilöstö lomautetaan pääsääntöisesti kahdeksi viikoksi. -Haluan kiittää Linnanmäen henkilökuntaa rakentavassa hengessä käydyistä muutosneuvotteluista. Neuvotteluiden aikana löysimme monia keinoja investointi- ja avustuskyvykkyyden varmistamiseksi myös tulevaisuudessa, Linnanmäen toimitusjohtaja Satu Järvelä kertoo. Linnanmäen huvipuisto avautuu vappuaattona klo 15. Lomautuksilla ei ole vaikutusta asiakaspalveluun tai huvikauden aikaiseen toimintaan.
Huvikauden huipentava Valokarnevaali loistaa Linnanmäellä 10.–19.10.8.10.2025 13:49:52 EEST | Tiedote
Linnanmäen huvipuisto sädehtii perinteisessä huvikauden päätöstapahtumassaan Valokarnevaalissa Etelä-Suomen koululaisten syyslomien aikaan. Taianomainen tapahtuma huipentaa huvipuiston 75-vuotisjuhlakauden, kun puisto loistaa kauneimmillaan upean valaistuksen ja valohahmojen myötä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme