Kalaöljylisä vaikuttaa ihmisiin eri tavoin ja voi vähentää sydänsairauksien riskiä myös terveillä
10.10.2025 10:59:41 EEST | Helsingin yliopisto | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen mukaan kalaöljystä peräisin olevan EPA-rasvahapon positiiviset vaikutukset vaihtelevat merkittävästi yksilöiden välillä. Tutkimus korostaa yksilöllisen aineenvaihdunnan merkitystä sydän- ja verisuonitautien ehkäisyssä.
Suomalaistutkijat selvittivät, miten kalaöljystä peräisin oleva omega-3-rasvahappoihin kuuluva EPA eli eikosapentaeenihappo vaikuttaa terveiden henkilöiden veren rasva-arvoihin ja aineenvaihduntaan.
EPA:n tiedetään vähentävän sydän- ja verisuonitautia henkilöillä, joilla on kohonneet veren rasva-arvot tai sydänsairauksia. EPA:n vaikutuksista terveisiin on kuitenkin ollut vain vähän tietoa. Lisäksi EPA:n kertymisestä verenkierrossa rasvoja kuljettaviin niin kutsuttuihin lipoproteiineihin on ollut niukasti tietoa.
Tutkimuksessa annettiin 38 osallistujalle poikkeuksellisen suuri määrä EPA-lisää. Näytteitä kerättiin ennen EPA-lisää, sen aikana ja sen jälkeen. Tulokset osoittivat, että EPA:n vaikutukset vaihtelevat suuresti henkilöstä toiseen.
– Lisän aikana otetuissa näytteissä näkyy selvästi EPA:n vaikutus kaikilla osallistujilla. Siitä huolimatta kaikki näytteet poikkesivat toisten henkilöiden näytteistä. Niinpä jokaisella ihmisellä on verenkierrossaan yksilöllinen lipoproteiinien lipidomi, eräänlainen “rasvasormenjälki”, joka säilyi EPA-lisästä huolimatta, kertoo toinen artikkelin pääkirjoittajaista, professori Katariina Öörni Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisestä tiedekunnasta ja Wihurin tutkimuslaitoksesta.
EPA imeytyy tehokkaasti, mutta sen pitoisuudet veressä laskevat nopeasti
Tutkimuksessa selvisi myös, että EPA imeytyy tehokkaasti ja nostaa veren EPA-tasot moninkertaisiksi. Pitoisuudet kuitenkin laskevat nopeasti käytön loputtua. Kaikkein voimakkain vaste havaittiin henkilöillä, joilla oli lähtötilanteessa matalat EPA-pitoisuudet.
Lisäksi EPA parantaa veren rasvaprofiilia ja vähentää kolesterolia kuljettavien lipoproteiinien herkkyyttä tarttua verisuonten seinämiin. Sen vähentäminen on tärkeää, koska juuri tällainen tarttuminen käynnistää valtimokovettumataudin.
Tutkimus oli kestoltaan lyhyt, joten pitkäaikaisvaikutuksista ei ole vielä tietoa. Tulokset kuitenkin osoittavat, kuinka EPA muokkaa veren rasvakoostumusta ja valtimokovettamataudin riskimekanismeja myös terveillä.
– Tulokset korostavat yksilöllisen aineenvaihdunnan merkitystä sydän- ja verisuonitautien ehkäisyssä. EPA:n vaikutukset vaihtelivat enemmän yksilöiden välillä kuin osasimme odottaa. Osoitimme myös, että EPA:n vaikutukset poistuvat nopeasti, mikä on hyvä tietää, mikäli EPA aiheuttaisi haittavaikutuksia, väitöskirjatutkija Lauri Äikäs summaa.
Seuraavaksi tutkijat selvittävät solukokeiden avulla, miten EPAn lisääminen vaikuttaa tulehdussolujen toimintaan ja erityisesti tulehdusta hillitsevien lipidivälittäjäaineiden määrään.
– On kiinnostavaa, miten esimerkiksi esimerkiksi ruokavalion muutokset vaikuttavat lipoproteiinen laatuun eli juuri tuohon yksilölliseen rasvasormenjälkeen, Öörni pohtii.
Alkuperäinen artikkeli:
Lauri Äikäs, Petri T. Kovanen, Martina Lorey, Reijo Laaksonen, Minna Holopainen, Hanna Ruhanen, Reijo Käkelä, Matti Jauhiainen, Martin Hermansson, Katariina Öörni: Icosapent ethyl–induced lipoprotein remodelling and its impact on cardiovascular disease risk markers in normolipidemic individuals. JCI Insight. 2025;10(19):e193637.
EPA eli eikosapentaeenihappo
EPA on lyhenne sanasta eikosapentaeenihappo. Se on tärkeä omega-3-rasvahappo, jota saadaan erityisesti rasvaisesta kalasta. Sillä on useita hyödyllisiä terveysvaikutuksia, kuten sydänterveyden tukeminen triglyseridipitoisuuksia alentamalla ja elimistön matala-asteista tulehdusta vähentämällä. EPA saattaa edistää myös aivojen ja maksan toimintaa. Sen on raportoitu auttavan myös painonhallinnassa ja tukevan mielialan säätelyä. EPA:n positiiviset vaikutukset on havaittu pääasiassa vain kalaöljyvalmisteilla, joissa on korkea EPA-pitoisuus.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katariina Öörni
professori
Molekulaaristen ja integratiivisten biotieteiden tutkimusohjelma
katariina.oorni@helsinki.fi
0294159864
0504105894
Lauri Äikäs
väitöskirjatutkija
lauri.aikas@helsinki.fi
Helsingin yliopiston mediapalvelu
Puh:02941 22622mediapalvelu@helsinki.fiHenriikka HeikinheimoViestinnän asiantuntijaViikin kampus, Helsingin yliopisto
Puh:0503263085henriikka.heikinheimo@helsinki.fiHelsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Vilppi lääketieteen valintakokeessa vei opiskelupaikan17.9.2026 10:31:07 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta opiskelupaikan saaneen henkilön opiskelupaikka on peruutettu valintakokeessa tehdyn vilpin takia. Asiasta tehdään tutkintapyyntö poliisille.
Tutkijat löysivät masennukselle viisi erilaista aivoprofiilia14.9.2026 15:53:19 EEST | Tiedote
Kaksi ihmistä voi saada saman masennusdiagnoosin, vaikka heidän oireensa poikkeavat toisistaan huomattavasti. Tutkijat halusivat selvittää, näkyykö tämä yksilöllisyys myös aivojen toiminnassa.
Suomalaistutkimus voi parantaa miljoonien koe-eläinjyrsijöiden anestesiaturvallisuutta14.9.2026 10:41:14 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa on osoitettu, että vatinoksaani-lääkeaine parantaa merkittävästi rottien anestesiaturvallisuutta. Löydös voi vaikuttaa miljooniin koe-eläimiin maailmanlaajuisesti: pelkästään länsimaissa jyrsijöitä käytetään vuosittain arviolta toistasataa miljoonaa biolääketieteellisessä tutkimuksessa.
KUTSU 17.9; Uusi käsikirja auttaa tavoittamaan lainvalmistelun hiljaisimmat kohderyhmät11.9.2026 08:30:00 EEST | Kutsu
”Hiljaiset äänet kuuluviin – Käsikirja kokemustiedon hyödyntämiseen lainvalmistelussa” tarjoaa tutkimukseen perustuvia käytännön työkaluja hiljaisten kohderyhmien kuulemiseen lainvalmistelussa.
Suuret suojelualueet auttavat pohjoisia lintulajeja selviämään ilmastonmuutoksesta10.9.2026 12:00:33 EEST | Tiedote
Kylmään ilmastoon sopeutuneet lintulajit tarvitsevat pärjätäkseen suuria suojelualueita. Etelä-Suomen pienet ja hajanaiset suojelualueet eivät riitä turvaamaan niiden tulevaisuutta ilmaston lämmetessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme