Tilastot ja tutkimukset -kuukausitiedote lokakuu 2025
Espoon uusi vuoden 2025 pitkän ajan väestöennuste: Väestö 2024 ja ennuste 2025–2060. Espoon väkiluku oli elokuun 2025 lopussa ennakkotietojen mukaan 324 840. Etenkin pitkäaikaistyöttömyys kasvanut voimakkaasti.
Espoon uusi vuoden 2025 pitkän ajan väestöennuste: Väestö 2024 ja ennuste 2025–2060
Espoon väestöennusteessa huomioidaan viiden viimeisen vuoden väestönkasvu: luonnollinen muutos eli syntyvyys ja kuolleisuus, ja ikäluokittainen muutto (sekä maan sisäinen muutto että ulkomainen muutto).
Espoon oma pitkän ajan ennuste on aiemmin laadittu kolmen vuoden välein, mutta nykyisin sitä tehdään useammin. Pitkän ajan ennuste toimii kehyksenä kaupungin alueelliselle, normaalisti vuosittain tehtävälle ennusteelle. Vuosina 2023–2024 Espoon väestönkasvu on ollut aikaisempaa voimakkaampaa, mikä näkyy vuosina 2024 ja 2025 tehdyissä ennusteissa siinä, että vuosikasvu näyttäytyy jatkossakin aiempaa suurempana, mutta ei kuitenkaan jatku ennätyksellisen suurena. Vuosikasvu oli kolmena edellisenä vuonna keskimäärin 7 900 henkeä, mutta koko 2000-luvulla keskimäärin 4 450 henkeä. Kasvu on jo vuonna 2024 huippuvuodesta 2023 jonkin verran hidastunut, joten ennusteessakin vuosikasvu tasaantuu keskimäärin noin 6 500 henkeen vuodessa.
Espoon väestö kasvaa noin 236 000 asukkaalla vuoteen 2060 mennessä, jolloin Espoon asukasmäärä olisi noin 556 900. Ennusteessa 400 000 asukkaan raja ylittyisi vuonna 2037, jolloin kasvua vuoteen 2024 verrattuna olisi noin 85 300 asukasta.
Espoon pitkä ennuste löytyy Helsingin seudun aluesarjoista taulusta 006e -- Helsingin seudun väestö 31.12.1979- sekä väestöennustevaihtoehdot 2016- sukupuolen, iän ja kuntatason mukaan. PxWeb (Laadittu 2025, perusennuste eli perusvaihtoehto, alue: Espoo. Perusvuosi on toteutunut väestö 31.12.2024 ja ennuste vuosille 2025-2060.)
Eetvartti 3/2025 on julkaistu
Ajankohtaista Eetvartti – Espoon toimintaympäristökatsauksessa:
- Espoon kaupungin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusmatka hyvässä vauhdissa
- Opinpolulla tuetaan lapsia ja nuoria myös liikkumisessa
- Oppimisen tuki uudistui valtakunnallisesti - Espoossa on valmistauduttu muutoksiin
- Osakeasuntojen hinnat postinumeroalueittain Espoossa 2024
- Suhdannekehitys indeksien valossa Espoossa, Länsimetron ja Kaupunkiradan kehityskäytävillä sekä Kehä III:n seurantavyöhykkeellä, toukokuun 2025 tilanne
Eetvartti-neljännesvuosijulkaisu
Espoon väkiluku oli elokuun 2025 lopussa ennakkotietojen mukaan 324 840
Tammi-elokuussa Espoon väestö kasvoi noin 3 900 asukkaalla tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan, mikä on 650 asukasta vähemmän kuin vastaavana ajankohtana vuonna 2024. Kuntien välinen muutto oli 60 asukasta pienempi kuin vuosi sitten vastavana aikana. Espoon väestöä lisäsi tammi-elokuussa 2025 eniten nettosiirtolaisuus (44 prosenttia). Kuntien välinen muutto lisäsi väestöä 28 prosenttia, yhtä paljon kuin luonnollinen väestönkasvu (28 prosenttia)
Espooseen syntyneiden lasten määrä (2 330 lasta) oli noin 20 enemmän kuin vuotta aiemmin, ja kuolleiden määrä (noin 1 240 henkeä) oli noin 80 henkeä suurempi kuin vuotta aiemmin. Luonnollinen väestönmuutos, eli syntyneiden enemmyys, oli edelleen positiivinen (noin 1 090 henkeä), mutta se lisäsi kuitenkin väestöä noin 60 henkeä vuotta aiempaa vähemmän.
Väestönmuutosten ennakkotiedot PowerBI-esityksenä
Laajempi neljännesvuosittainen katsaus väestönmuutoksista Eetvartti-julkaisussa
Etenkin pitkäaikaistyöttömyys kasvanut voimakkaasti
Elokuun 2025 lopulla Espoossa oli työttömiä yhteensä 18 102 ja työttömien osuus työvoimasta oli 11,0 %. Koko maassa työttömien osuus työvoimasta oli 11,5 %. Alle 25-vuotiaita oli Espoossa työttömänä 1690 ja 50 vuotta täyttäneitä 5698. Naisia oli 48 % työttömistä. Pitkäaikaistyöttömiä (yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita) oli 7775 eli 42,8 % työttömistä. Espoon työllisyyspalveluissa oli 642 avointa työpaikkaa.
Työttömyys on kasvanut yhtäjaksoisesti vuoden 2023 maaliskuusta lähtien. Verrattuna kuuden vuoden takaiseen tilanteeseen, jolloin koronapandemia ei vaikuttanut työttömyyslukuihin, oli elokuussa 2025 työttömien osuus työvoimasta 3,1 prosenttiyksikköä korkeampi ja työttömiä oli 6900 enemmän. Kevään 2020 työttömyyshuipun jälkeen työttömyys ei ole missään vaiheessa palautunut pandemiaa edeltävälle tasolle.
Vuodentakaiseen tilanteeseen verrattuna Espoossa oli elokuun lopulla työttömiä 11,8 % (1925 henkeä) enemmän ja työttömien osuus työvoimasta oli 0,8 prosenttiyksikköä suurempi. Koko maassa työttömiä oli 11,3 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Alle 25-vuotiaita työttömiä oli Espoossa 17,3 % (249 henkeä) enemmän kuin vuotta aiemmin. Pitkäaikaistyöttömiä oli 43,8 % (2368 henkeä) vuodentakaista enemmän. Avointen työpaikkojen määrä supistui edelleen. Elokuun lopussa avoimia työpaikkoja oli 22,3 % (184 työpaikkaa) vähemmän kuin vuotta aiemmin. Avointen työpaikkojen määrä on supistunut vuodentakaiseen verrattuna vuoden 2022 marraskuusta lähtien.
Tuoreimmat työttömyysluvut PowerBI-esityksenä
Kuukausikatsaus Espoon työttömyydestä: Työttömyys kuukausittain
Laajempi katsaus työllisyydestä ja työttömyydestä neljännesvuosittain Eetvartti-julkaisussa
Ajankohtaista tietoa Helsingin seudun kehityksestä https://www.helsinginseudunsuunnat.fi/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Väestöennuste ja väestönmuutosten ennakkotiedot: Tutkija Päivi Kiviniemi, paivi.kiviniemi@espoo.fi, puh. 046 877 3468
Työttömyys: Tietopalvelupäällikkö Petri Lintunen, petri.lintunen@espoo.fi, puh. 043 8265 211
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoo-mitalin saajat 20256.12.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Espoo-mitali on myönnetty 14 henkilölle tunnustuksena Espoon hyväksi tehdystä työstä. Mitalinsaajat esitellään Itsenäisyyspäivän juhlakonsertissa. Konsertti lähetetään myös verkossa klo 14.30 alkaen.
Villa Elfvikin historiikki julkaistiin - teos kertoo kiehtovan tarinan säätyläishuvilan matkasta luontotaloksi5.12.2025 09:50:02 EET | Tiedote
KAMU Espoon kaupunginmuseo julkaisi historiikin Villa Elfvikistä, yli satavuotiaasta jugendhuvilasta ja siellä vuodesta 1992 alkaen toimineesta luontotalosta. Uuteen tutkimustietoon perustuva julkaisu kuvaa säätyläiselämää ja huvilan vaiheita kaikille avoimeksi kaupunkilaisten kohtaamispaikaksi.
Espoo tarkentaa yläkoululaisten omien mobiililaitteiden käyttöä kouluissa4.12.2025 12:53:09 EET | Tiedote
Espoon kaupungin kasvun ja oppimisen toimiala on päivittänyt oppilaiden omien mobiililaitteiden käyttöä koskevat linjaukset. Yläkouluissa omien mobiililaitteiden käyttö sallitaan jatkossa yhdellä välitunnilla. Kouluissa keskustellaan sopivasta välitunnista oppilaiden kanssa.
Salin täydeltä uusia tähtiä, kovia konkareita ja yllättäviä tuttavuuksia: Sellosalin kevätkausi 2026 ohjelma on julkaistu3.12.2025 12:10:52 EET | Tiedote
Sellosalin kevätkauteen mahtuu suurten tunteiden ja musiikkityylien koko kirjo – aina popin ja rockin kirkkaista tähdistä indien tummiin sävyihin ja jazzin juhlavuoden tunnelmista näyttämön lumoon. Leppävaaran oma täyden palvelun musiikki- ja tapahtumatalo tuo tulevaan kevätkauteen poikkeuksellisen tasokkaan ja monipuolisen elämysten valikoiman. Keikka- ja konserttikattausta täydentää runsas esittävien taiteiden ja lavahuumorin, lastenkulttuurin sekä senioreille suunnatun maksuttoman ohjelmiston kattaus.
Avaruustekniikan visionääri Jaan Praks on vuoden 2025 Espoo Ambassador2.12.2025 15:55:50 EET | Tiedote
Espoon uudeksi kongressilähettilääksi on valittu Aalto-yliopiston professori Jaan Praks. Praks työskentelee Elektroniikan ja nanotekniikan laitoksella ja johtaa pienten satelliittien ja mikroaaltojen kaukokartoituksen tutkimusryhmää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme