SDP:n Suhonen: Hallituksen sairaalasekoilu sai surullisen päätöksen
Varkauden ja Iisalmen yöpäivystysten kohtalo on nyt selvä, suree SDP:n kansanedustaja Timo Suhonen.

Hallitusenemmistön äänin 95–85 päätettiin, että Pohjois-Savon alueella ympärivuorokautinen päivystys ei enää hoida potilaita vuoden 2026 alusta alkaen Varkaudessa ja Iisalmessa.
- Sairaalasekoilu on ollut synkkää seurattavaa eduskunnassa. Sosiaali- ja terveysministeri Juuson rooli on jäänyt heikoksi ja näyttää siltä, että valtiovarainministeri Purra on käyttänyt saksiansa tässäkin asiassa, sanoo kansanedustaja Timo Suhonen.
- On käsittämätöntä, että huolimatta laajasta asiantuntija arvioista yöpäivystysten tarpeista, oikeistohallitus marssi hyvinvointialueiden yli. Tämä on taloudellisesti ja varsinkin inhimillisesti todella merkittävä heikennys Varkauden ja Iisalmen alueen kansalaisille saada tarvittaessa nopeasti tarvittavaa hoitoa. Olen varma, että hallituksen edustajat eivät aidosti ymmärtäneet minkä päätöksen ovat tehneet. Muutoin tämän älytön päätös ei ole perusteltavissa, Suhonen päättää.
Yhteyshenkilöt
Timo SuhonenKansanedustaja
Puh:040 356 6869timo.suhonen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Helena Marttila: Hallituksen joululahja lapsiperheille on ennätyksellinen epävarmuus7.12.2025 14:19:03 EET | Tiedote
OECD:n tuore ennuste kertoo karun tosiasian: Suomi on ainoa kehittynyt maa, jonka talous ei kasva tänä vuonna. Yhtenä syynä tähän on hallituksen kylmä leikkauspolitiikka, mikä on painanut talouden taantumaan. Sopeuttaminen olisi pitänyt tehdä maltillisemmin ja nyt seuraukset näkyvät suomalaisten arjessa.
SDP:n Piritta Rantanen: Metsien sertifiointi ei saa perustua hyväksikäytettyyn työvoimaan5.12.2025 13:17:59 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Piritta Rantanen vaatii järeitä toimia työperäisen hyväksikäytön kitkemiseksi metsäalalla. Hän korostaa, että suomalaisen metsäteollisuuden maine ja metsien sertifiointien luotettavuus eivät voi perustua halpatyöhön, alipalkkaukseen tai alihankinnan varjopuoliin. Metsien raaka-ainetta ei tule voida käyttää sertifioituna, jos työntekijöiden oikeuksista ei ole koko ketjussa huolehdittu, Rantanen korostaa.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan oppositioedustajat: Hallitus sivuuttaa esitystensä perustuslailliset ongelmat ja vaarantaa vanhusten oikeusturvan5.12.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa käsiteltiin torstaina 4.12. vanhuspalveluiden teknologiaan liittyvää lakiesitystä että apteekkilakiesitystä. Valiokunnan oppositioedustajat ovat huolissaan esitysten perustuslainmukaisuudesta ja vaikutuksista ihmisten palveluihin ja oikeusturvaan. ”Olisi tärkeää, että ministerit onnistuisivat tuomaan käsittelyyn esityksiä, jotka eivät ole perustuslain vastaisia”, Kim Berg sanoo.
SDP:n Eloranta: Koulupudokkaiden määrä laski, kiitos Marinin hallituksen4.12.2025 16:12:29 EET | Tiedote
Helsingin yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan oppivelvollisuusiän nosto on vähentänyt koulupudokkuutta yli kolmanneksella ja lisännyt selvästi 16–17-vuotiaiden koulussa pysymistä. ”Sanna Marinin hallituksen vuonna 2021 voimaan tulleen uudistuksen myönteiset vaikutukset näkyvät nyt erittäin selvästi”, iloitsee kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta (sd).
SDP:n Perholehto: Kokoomuksen siunauksella vastuu ilmastopolitiikan korjausliikkeestä lykätään seuraavalle hallitukselle4.12.2025 14:41:40 EET | Tiedote
Ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pinja Perholehto (SDP) huomauttaa, että hallituksen sisäinen kiistely on tulpannut ilmastopolitiikan valmistelua koko kauden. Tänään annetut selonteot – keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelma sekä energia- ja ilmastostrategia – tulevat hänen mukaansa liian myöhään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme