”Ei kotia, ei turvaa” – Asunnottomien yötä vietetään ajankohtaisella teemalla Vaasassa
Asunnottomien yötä vietetään Vaasassa pääkirjaston Draama-salissa perjantaina 17.10. klo 17–20.30. Tapahtumaan osallistuu laaja verkosto sosiaali- ja terveysalan toimijoita, päättäjiä ja asiantuntijoita. Ohjelmassa on livemusiikkia, hiekkataidetta, yhteiskunnallista keskustelua, sekä ruokaa ja vaatteita tarvitseville.

Asunnottomien yötä vietetään vuosittain 17. lokakuuta YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä eri puolilla Suomea. Tapahtuma on Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan mielenilmaus. Sen tavoitteena on muistuttaa, että asunto on perusoikeus ja vaatia päättäjiä toimimaan asunnottomuuden poistamiseksi ja ennaltaehkäisemiseksi.
Asunnottomien yön kansalaisliike haluaa herättää valtakunnallista keskustelua turvasta ja turvattomuudesta. Vuoden 2025 teemana on ”Ei kotia, ei turvaa”. Teema kuvastaa karulla tavalla nykyhetkeä: yli kymmenen vuoden myönteisen kehityksen jälkeen asunnottomuus Suomessa on jälleen kasvussa.
– Asunnottomien yön tarkoituksena on ylläpitää keskustelua asunnottomuudesta ja sen monista muodoista. Asunnottomuus on valtakunnallisen trendin mukaan kasvussa myös Vaasassa. Tilannetta vaikeuttaa pula edullisista ja pienistä vuokra-asunnoista. Samaan aikaan Vaasan väkiluku kasvaa ripeästi, asumisneuvoja Sanna Halonen sanoo.
Vaasassa tapahtuman järjestävät Vaasan kaupungin asumisneuvonta yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa.
Tapahtumalla pyritään tavoittamaan mm. päätöksentekijöitä, sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia, median edustajia sekä ihmisiä, joita asunnottomuus koskee tavalla tai toisella. Tapahtuma on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton. Tilaisuus on kaikille avoin.
– Toivomme, että syyslomasta huolimatta vaasalaiset löytäisivät paikalle seuraamaan tilaisuutta. Ohjelmassa on monia mielenkiintoisia keskusteluja ja myös taiteella on merkittävä rooli osana tapahtumaa. 3,5-tuntiseen tapahtumaan voi osallistua myös vain hetkeksi ja käydä seuraamassa itseään kiinnostavia ohjelmanumeroita, Halonen rohkaisee.
Ohjelma
Ohjelman puheosuudet ovat pääasiassa suomeksi, mutta klo 17.30 alkava luento on ruotsinkielinen.
- 17:00 Tapahtuma alkaa. Tervetulosanat, Sanna Halonen. Yhteistyökumppaneiden esittely
- 17:15 Kaupungin tervehdys – Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jasmin Granholm
- 17:25 Videotervehdys – Arkkipiispa Tapio Luoma
- 17:30 Luento ”Näkyvä haavoittuvuus” (”Den synliga utsattheten”) – Peter Ehrström, Dosentti, yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto (tämä luento on ruotsinkielinen)
- 18:00 Videotervehdys – Europarlamentaarikko Maria Ohisalo
- 18:05 Hiekkataidetta – Svitlana Matvienko
- 18:15 Kokemusasiantuntijan haastattelu. – Aatu Rinne, Mieli Pohjanmaa
- 18:35 Keskustelupaneeli – Hanna-Kaisa Pernaa, VAMK, Teea Korkeamäki, Vaasan vankila, Kari Hietala, Poliisi. Juontaja Sanna Halonen.
- 19:40 Musiikkia – Jenny, Jones & Jaulimo. Kolmen kulkijan kollektiivi, musiikkia monista muoteista.
- 20:30 Kiitokset. Tapahtuma päättyy.
Tarjolla on lettuja, ruokaa, kahvia ja teetä ja lämpimiä vaatteita tarvitseville. Mukana paikallisten toimijoiden palveluiden esittelyä ja neuvontaa.
Mukana tapahtumassa:
Attendo, Martat ry, Mieli Pohjanmaa, Mielle ry, Nuorten tieto- ja neuvontapalvelu Reimari, Röda Korset Österbotten, Vaasan suomalainen seurakunta ja Vaasan ruoka-apu.
Järjestäjä:
Vaasan kaupungin asumisneuvonta yhdessä yhteistyökumppanien kanssa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sanna HalonenAsumisneuvoja
Puh:0405162779sanna.halonen@vaasa.fiKuvat

Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Elina Vähälä tolkar Sjostakovitjs violinkonsert i Vasa5.12.2025 12:17:04 EET | Pressmeddelande
Elina Vähälä, en av Finlands mest lysande violinister, är inte bara professor vid Musikuniversitetet i Wien utan också en ovanligt mångsidig solist. Hon tolkar Dmitrij Sjostakovitjs andra violinkonsert under Vasa stadsorkesters konsert torsdagen den 11.12 kl. 18 i Vasa stadshus. Under kvällen medverkar också den högklassiga kammarorkestern Wegelius Kammarstråkar tillsammans med stadsorkestern.
Elina Vähälä tulkitsee Šostakovitšin viulukonserton Vaasassa5.12.2025 12:17:01 EET | Tiedote
Suomen valovoimaisimpiin viulisteihin kuuluva Elina Vähälä on paitsi Wienin musiikkikorkeakoulun professori myös poikkeuksellisen monipuolinen solisti. Hän tulkitsee Dmitri Šostakovitšin toisen viulukonserton konsertissa torstaina 11.12. klo 18 kaupungintalolla. Illassa esiintyy Vähälän ja kaupunginorkesterin kanssa myös korkeatasoinen kamariorkesteri Wegelius Kammarstråkar.
Sofi Djupsjöbacka är årets attitydpåverkare 20255.12.2025 09:55:26 EET | Pressmeddelande
Rådet för personer med funktionsnedsättning i Vasa premierar varje år en attitydpåverkare som med sina handlingar främjar positiva attityder till personer som har en funktionsnedsättning. I år premieras Sofi Djupsjöbacka, som är aktiv som frivillig och främjar delaktighet bland personer som har en funktionsnedsättning.
Sofi Djupsjöbacka on vuoden 2025 asenne-edistäjä5.12.2025 09:53:10 EET | Tiedote
Vaasan vammaisneuvosto palkitsee vuosittain asenne-edistäjän, joka edistää omalla toiminnallaan myönteisiä asenteita vammaisia ihmisiä kohtaan. Tänä vuonna palkinnon saa Sofi Djupsjöbacka, joka on aktiivinen vapaaehtoinen ja vammaisten osallisuuden puolestapuhuja.
Vårterminen inleds den 7.1.2026 vid Vasa medborgarinstitut Alma4.12.2025 09:00:00 EET | Pressmeddelande
Kurserna vid Vasa medborgarinstitut Alma för vårterminen 2026 startar från och med den 7 januari 2026. Under våren erbjuds cirka 200 kurser, och dessutom finns det fortfarande plats på vissa helårskurser som startade på hösten. Kurser ordnas inte bara i Vasa utan även i Vähäkyrö, Laihela och Isokyrö.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme