SDP EDUSKUNTA

SDP:n Seppo Eskelinen: Hallitus heikentää Itä-Suomen turvallisuutta jälleen

Jaa
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP

– Hallitus heikentää jälleen Itä-Suomen tilannetta, kun sairaalaverkon heikennykset osuvat kipeästi Varkauteen ja Iisalmeen, sanoo kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd).

Perjantaina hallituspuolueiden äänin siunattiin ympärivuorokautisen päivystyksen alasajo vuoden 2026 alusta alkaen Varkaudessa ja Iisalmessa.

– On täysin käsittämätöntä kuin Itä-Suomeen satelee hallituksen puolelta iskuja toisensa perään, vaikka nyt pitäisi nimenomaan tukea aluetta, kun rajan sulkeutuminen on merkinnyt rajamaakunnissa isoa talouden heikennystä, Eskelinen jatkaa.

Tämä leikkauspolitiikka on lyhytnäköistä ja voi varmuudella sanoa, että se kostautuu pidemmällä aikavälillä korkeampina kustannuksina, kun ihmiset eivät saa hoitoa ajoissa, etäisyydet palveluihin kasvavat ja samalla alueellinen eriarvoisuus lisääntyy.

– Nämä toimet kokonaisuudessaan ovat jälleen kerran surullinen osoitus hallituksen piittaamattomuudesta Itä-Suomea kohtaan, Eskelinen päättää.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Piritta Rantanen: Metsien sertifiointi ei saa perustua hyväksikäytettyyn työvoimaan5.12.2025 13:17:59 EET | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Piritta Rantanen vaatii järeitä toimia työperäisen hyväksikäytön kitkemiseksi metsäalalla. Hän korostaa, että suomalaisen metsäteollisuuden maine ja metsien sertifiointien luotettavuus eivät voi perustua halpatyöhön, alipalkkaukseen tai alihankinnan varjopuoliin. Metsien raaka-ainetta ei tule voida käyttää sertifioituna, jos työntekijöiden oikeuksista ei ole koko ketjussa huolehdittu, Rantanen korostaa.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan oppositioedustajat: Hallitus sivuuttaa esitystensä perustuslailliset ongelmat ja vaarantaa vanhusten oikeusturvan5.12.2025 07:00:00 EET | Tiedote

Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa käsiteltiin torstaina 4.12. vanhuspalveluiden teknologiaan liittyvää lakiesitystä että apteekkilakiesitystä. Valiokunnan oppositioedustajat ovat huolissaan esitysten perustuslainmukaisuudesta ja vaikutuksista ihmisten palveluihin ja oikeusturvaan. ”Olisi tärkeää, että ministerit onnistuisivat tuomaan käsittelyyn esityksiä, jotka eivät ole perustuslain vastaisia”, Kim Berg sanoo.

SDP:n Eloranta: Koulupudokkaiden määrä laski, kiitos Marinin hallituksen4.12.2025 16:12:29 EET | Tiedote

Helsingin yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan oppivelvollisuusiän nosto on vähentänyt koulupudokkuutta yli kolmanneksella ja lisännyt selvästi 16–17-vuotiaiden koulussa pysymistä. ”Sanna Marinin hallituksen vuonna 2021 voimaan tulleen uudistuksen myönteiset vaikutukset näkyvät nyt erittäin selvästi”, iloitsee kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta (sd).

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye