TPS ainoana puhtaalla pelillä, Sanni Uimarihuhta upotti EräViikingit jatkoajalla
TPS jatkaa F-liigan naisten sarjassa ainoana puhtaan pelin joukkueena, kun se kaatoi tänään vieraissa ÅIF:n 12-1 ja EräViikingit koki kauden avaustappionsa taipuessaan Oulussa SSRA:lle jatkoajalla 4-3.
Kolmen pisteen voittokin oli SSRA:lla enemmän kuin lähellä, sillä vielä vajaat kaksi minuuttia ennen loppua oululaiset johtivat Hanna Niemelän, Liinu Koiviston ja Jonna Virkkusen maaleilla 3-1. Riskipeli ilman maalivahtia tuotti vieraille kuitenkin tänään yhden pisteen, kun ensin Maura Paajanen kavensi ja viimeisen minuutin aluksi Taru Nordman osui 3–3-tasoituksen. Jatkoajalla oli kuitenkin taas kotijoukkueen vuoro: Kaukolaukauksen kopannut maalivahti Flavia Niemelä avasi nopealla heitolla 2–1-hyökkäyksen Liinu Koivisto syötti vielä poikittain ja Sanni Uimarihuhta nosti takatolpalta lisäpisteen Rankoille Ankoille.
TPS vei Sipoossa avauserän vain 2-0, mutta toisessa Veera Kuosmanen, Ina Leminen, Janella Järvinen ja Venla Nousiainen nostivat turkulaiset jo 6–0-johtoon. ÅIF pääsi maalin makuun vasta kolmannessa erässä lukemien oltua jo 10-0 vieraille. Veera Kuosmanen oli iltapäivän pistehai lauottuaan Palloseuran maaleista neljä ja syötettyään yhden.
Koovee otti viidennen perättäisen voittonsa kaataessaan vieraissa PSS:n 8-2. Ratkaiseva ero syntyi heti ensimmäisessä erässä, kun Ainomaija Murtonen, Tuulia Aho sekä Taimi Mikkola laukoivat tamperelaisille kolmen maalin johdon, ja Melissa Rytkösen kavennuksen jälkeen ehti Susanna Laurila vielä nostaa lukemiksi 4-1 vain 11 sekuntia ennen erätaukoa. Kaksi lisäosumaa toiseen ja kaksi kolmanteen saattelivat Kooveen jo 8–1-johtoon ennen PSS:n Milla Keiturin lohtukavennusta.
SB-Pro jätti Northern Starsin edelleen ÅIF:n seuraksi nollakerhoon voittamalla vieraissa 5-3. Avausmaalin laukoi Ilona Mäkelä kotijoukkueelle, mutta jo ennen ensimmäistä taukoa Petra Aallonen, Elina Kujala ja Laura Hietamäki laukoivat vieraille 3–1-johdon, jota Mirja Hietamäki ja Kujala toisessa erässä vielä kasvattivat. Aino Kuokkanen ja Jenna Jolkkonen herättelivät kotijoukkueen toiveita kolmannen erän puolivälin kavennuksillaan, mutta siihen kiri kuitenkin kuivui.
Moona Poskiparta ja Elsa Holopainen laukoivat kumpikin kaksi maalia, kun SaiPa otti kauden ensimmäisen kolmen pisteen voittonsa kaatamalla kotonaan Pirkat 5-1. Vielä kahden erän jälkeen oltiin kuitenkin lukemissa 1-1 Poskiparran kuitattua vieraiden Pinja Ryömän avausmaalin. Petra Mussalo iski voittomaaliksi jääneen 2–1-osuman päätöserän alussa ylivoimalla, ja neljä minuuttia ennen loppua oli Elsa Holopaisen vuoro osua. Moona Poskiparta ja Holopainen komistelivat vielä lukemia tyhjiin vieraiden yrittäessä riskillä.
Classic otti iltaottelussa kolmannen perättäisen voittonsa, kun se nousi FBC Loistoa vastaan kahden maalin takamatkalta loppulukemiin 5-2. Kiira Vahlman ensimmäisellä liigamaalillaan ja Viola Vainio nostattivat ensin haastajan toiveita, mutta pelin puolivälissä Suvi Hämäläinen nosti Classicin rangaistuslaukauksella Lempäälän Bläk Boksin tulostaululle. Mestari Classic ratkaisi pelin edukseen kolmannessa erässä, kun ensin osui Veera Vilenius vapaan purjehduksen päätteeksi ja viimeisellä kympillä ensin Sofia Lahti onnekkaasti vastustajan kautta ja sitten vielä Vilja Kuutniemi.
Seuraavaksi on sarjassa vuorossa maaottelutauko naisten ja U19-naisten kohdatessa EFT-turnauksessa Sveitsin Churissa Tshekin, Sveitsin ja Ruotsin.
F-liiga jatkuu perjantaina 24.10. huippuottelulla EräViikingit–Classic.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
Oilers, Classic ja OLS vakuuttaviin voittoihin6.12.2025 18:42:25 EET | Tiedote
F-liigan miesten sarjassa pelattiin lauantaina kolme ottelua, joissa saatiin selvät lukemat. Oilers palasi sarjakärkeen kaatamalla kotonaan EräViikingit 7-2, kolmonen Classic murskasi kotonaan TPS:n peräti 16-3 ja OLS löi vieraissa LASBin 8-3.
Kasper Kulmala johti TPS:n derbyvoittoon Kupittaalla5.12.2025 21:05:19 EET | Tiedote
TPS vahvisti asemiaan pudotuspeliviivan yläpuolella, kun se kaatoi paikallisottelussa FBC Turun selvästi 7-2. Palloseuran voimahahmoksi nousi kolme maalia laukonut Kasper Kulmala. Perjantain muissa otteluissa Westend Indians kaatoi Hawksin 5-1 ja Nokian KrP OLS:n 9-2.
SPV päätti viikon kotivoittoon FBC Turusta30.11.2025 18:35:25 EET | Tiedote
F-liigan miesten sarjan viikko ja marraskuu pelattiin päätökseen Seinäjoella, jossa SPV otti sunnuntain ainoassa ottelussa 6–2-voiton FBC Turusta.
Naiset TPS:n johdolla MM-tauolle – kärkikolmikko repii eroa muihin29.11.2025 21:03:25 EET | Tiedote
Kolmen kärki alkaa erottua MM-tauolle jäävässä F-liigan naisten sarjassa, kun TPS kaatoi tänään kotonaan EräViikingit 8-5 ja SB-Pro vieraissa FBC Loiston 4-2. TPS:llä on nyt 29 ja Classicilla sekä SB-Prolla 28 pistettä, kun nelonen EräViikingit on jäänyt niistä jo kuuden pisteen päähän.
Jumbon jymypaukku Lahdessa – sarjakakkonen kaatui viimeisen minuutin maaleilla29.11.2025 20:30:39 EET | Tiedote
F-liigan lauantain yllätystulos iskettiin iltapäivällä Lahdessa, kun jumbojoukkue LASB nappasi kauden ensimmäisen voittonsa kaatamalla kakkosena komeilevan SPV:n 9-7. Kotijoukkueen kahdeksas ja yhdeksäs maali syntyivät ottelun viimeisellä minuutilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme