Diakonissalaitos ja valtiovarainministeriön Avoin hallinto yhteistyöhön tulevaisuusvallan laajentamiseksi
13.10.2025 14:00:17 EEST | Diakonissalaitos | Tiedote
Demokratia tarvitsee kaikkien ääntä. Diakonissalaitos ja valtiovarainministeriön Avoimen hallinnon toimintaohjelma aloittavat yhteisen kehittämistyön, jonka tavoitteena on saada haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten ääntä päätöksentekoon ja samalla linkittää Diakonissalaitoksen kehittämä osallistavan tulevaisuustyön malli osaksi valtionhallinnon kehittämistyötä.

Tammikuussa käynnistyvän Demokratia tarvitsee kaikkien ääntä - Tulevaisuusvalta ja ennakointi päätöksenteossa -hankkeen tavoitteena on laajentaa tulevaisuusvaltaa ja sen vaikuttavuutta päätöksenteossa. Samalla Diakonissalaitoksen Ilmiöasemamenetelmä linkitetään osaksi valtionhallinnon ennakointityötä. Hankkeen rahoittaa Sitra.
”On tärkeää, että yhteisestä tulevaisuudestamme keskusteltaessa ääneen pääsee mahdollisimman moni”, Diakonissalaitoksen osallistavan tulevaisuustyön asiantuntija ja hankkeen projektipäällikkö Maiju Lehto toteaa.
”Tulevaisuudesta keskusteleminen ei kuitenkaan riitä, vaan on tärkeää, että ihmisten mielipiteet kuuluvat päätösten valmistelussa ja päätöksenteossa ylipäätään”, Lehto sanoo.
Haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten ääni osaksi päätöksentekoa
Hanke toteutetaan yhteistyössä valtiovarainministeriön Avoimen hallinnon kanssa. Diakonissalaitos ja Avoin hallinto ovat tehneet yhteistyötä jo usean vuoden ajan. Molempien organisaatioiden visio on yhteinen: rakentaa kansalaisten luottamusta ja uskoa tulevaisuuteen.
Avoimen hallinnon työllä pyritään varmistamaan, että myös hiljaisimmat äänet huomioidaan päätöksenteon valmistelussa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa eli jo siinä kohtaa, kun tulevaisuutta hahmotellaan.
Vuoden 2026 aikana toteutettavan hankkeen tavoitteena on, että eri järjestöt, kunnat, hyvinvointialueet ja muut toimijat ryhtyisivät keräämään systemaattisesti ilmiöasemamenetelmillä haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten ajatuksia tulevaisuudesta. Kerätyistä aineistoista tehtävät raportit ovat julkisesti kaikkien hyödynnettävissä.
”Tavoitteenamme on, että raportit vakiintuvat käyttöön osaksi valtionhallinnon päätöksenteon prosesseissa sekä ennakointityötä. Sitä kautta haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten ääni on osa valtionhallinnon päätöksentekoa ja sen valmistelua”, finanssineuvos Katju Holkeri valtiovarainministeriöstä toteaa.
”Samalla ihmisten tulevaisuusvalta vahvistuu”, Diakonissalaitoksen Maiju Lehto huomauttaa.
Jo vuonna 2023 Avoin hallinto tunnisti tarpeen kansalaisten keskustelun lisäämiseksi demokratian kriisin, kansalaisissa lisääntyneet pettymyksen ja epäluottamuksen sekä osallistumismahdollisuuksien puutteen vuoksi.
Diakonissalaitoksella oltiin liikkeellä samaan aikaan.
”Kaikki tähänastinen työmme tulevaisuusvallan äärellä on tähdännyt siihen, että ihmisten jakamat ajatukset tulevaisuudesta tulevat osaksi päätöksentekoprosesseja,” toteaa Maiju Lehto.
”Tavoitteenamme on ollut lisätä osallisuutta kansalaisten kuulemisessa ja aineiston hyödyntämisessä valtionhallinnon päätöksentekoprosesseissa, ja nyt pääsemme tätä kehittämään,” toteaa Katju Holkeri.
Diakonissalaitoksen ja valtiovarainministeriön yhteishanke alkaa tammikuussa 2026.
*********************************
Tulevaisuustyö on ollut kiinteä osa Diakonissalaitoksen toimintaa vuodesta 2023 saakka
Diakonissalaitos aloitti osallistavan tulevaisuustyönsä vuonna 2023. Kuluneiden kolmen vuoden aikana on järjestetty 74 tulevaisuustyöpajaa, joihin on osallistunut lähes 500 ihmistä. Samalla tulevaisuustyön kehittämishankkeissa on kehitetty uudenlaisia esteettömämpiä ja saavutettavampia menetelmiä, jotta mahdollisimman moni voisi osallistua, kun keskustelemme yhteisestä tulevaisuudestamme.
”Aloitettuamme tulevaisuustyömme asiakkaidemme ja kävijöidemme parissa huomasimme pian, että perinteinen dialogimuotoinen osallistuminen eli osallistuminen pitkään vuoropuhelukeskusteluun ryhmässä on monelle asiakkaistamme haastavaa esimerkiksi vammaisuuden, mielenterveyden haasteiden, neuroepätyypillisten piirteiden, kielitaidon tai näköalattomuuden vuoksi. Samalla havaitsimme suuren tarpeen tulevaisuuskeskusteluille: osallistujamäärät ja kiittävä palaute ylittivät odotukset”, Maiju Lehto kertoo.
”Haluamme haastaa vallalla olevia, usein kapeitakin, tulevaisuuskuvia ja luoda tulevaisuuskuvia ja skenaarioita, joissa mahdollisimman monenlaiset ihmiset voisivat nähdä itsensä ja joissa ihmisarvo toteutuu”, Lehto jatkaa.
Tulevaisuustyöpajoista laadittuja raportteja ja analyyseja sekä opas ja materiaaleja esteettömien ja saavutettavampien tulevaisuustyöpajojen järjestämiseen on koottu Diakonissalaitoksen verkkosivuille: hdl.fi/tulevaisuustyö.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maiju Lehto, asiantuntija, 050 575 3339, maiju.lehto@hdl.fi
Katju Holkeri, finanssineuvos, 029 553 0087, katju.holkeri@gov.fi
Jenni SarolahtiViestintäpäällikkö
Diakonissalaitoksen yleishyödyllinen toiminta (mm. nuoret, katutyö, päihteet, paperittomat, kidutettujen kuntoutus, Itä-Euroopan liikkuva väestö, kansalaistoiminta)
Kuvat
Linkit
Diakonissalaitos toimii rohkeasti ihmisarvon puolesta yhteiskuntaa uudistaen
Olemme jo lähes 160 vuoden ajan kehittäneet kunnianhimoisesti luovia ratkaisuja yksilön arkeen ja yhteiskunnan haasteisiin. Yhdessä yhteiskunnallisen yrityksemme Rinnekotien kanssa elämme rinnalla, luomme kohtaamisia ja yhteisöjä, joissa jokainen löytää paikkansa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitos
Diakonissalaitoksella on leivottu ehtoollisleipiä 100 vuotta19.3.2026 10:10:05 EET | Tiedote
Keväällä 1926 Diakonissalaitos aloitti uuden työmuodon. Se perusti ehtoollisleipäleipomon. Leipiä on siitä lähtien leivottu Helsingissä Alppikadun korttelissa.
Pitkäaikaisasunnottomuus, huumekuolemat ja nuorten tulevaisuususko - Millaisia uudistuksia Aurora Karamzin tänä päivänä ajaisi?10.3.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Diakonissalaitoksen perustaja Aurora Karamzin oli rikas kosmopoliitti, hyväntekijä ja rohkea vaikuttaja 1800-luvulla. Tämän päivän Suomi tarvitsee Auroransa. 10.3. vietettävä Auroran päivä on hyvä hetki pohtia, millaisia uudistuksia Aurora tänä päivänä ajaisi, keistä olisi huolissaan, kenen rinnalla ja tukena erityisesti kulkisi. Tähän vastaavat Diakonissalaitoksen tänään julkaistavat vaalitavoitteet.
Diakonissalaitos laajentaa nuorten Vamos-toimintaa Poriin – tarve yksilölliselle tuelle ja uravalmennukselle kasvaa Satakunnassa9.3.2026 14:06:41 EET | Tiedote
Diakonissalaitos perustaa Poriin uuden Vamos-nuortenpalvelujen yksikön vastauksena alueen nuorten kasvaviin tuen tarpeisiin. Toiminta käynnistyy kevään 2026 aikana tiiviissä yhteistyössä Porin kaupungin nuorisopalveluiden, Satakunnan hyvinvointialueen ja Ohjaamo Porin kanssa.
Näin Suomen päihdehoito korjataan4.3.2026 14:29:39 EET | Tiedote
Ministeri Sanni Grahn-Laasonen sanoi maanantaina Ylen haastattelussa, että Suomen päihdepolitiikka on epäonnistunut. Vuonna 2024 ennätysmäärä alle 25-vuotiaita kuoli päihteisiin. Diakonissalaitoksen nuorten päihdetyön katutyöntekijä Saija Lentonen ja Rinnekotien palvelualuejohtaja Mika Paasolainen peräänkuuluttavat katkeamattomia hoitopolkuja ja vaikuttavien hoitokeinojen käyttöönottoa Suomen päihdepolitiikan korjaamiseksi.
Taiteilija Farija Mehmeti kieltäytyy jäämästä näkymättömiin - Voima meissä -näyttely nostaa esiin itäeurooppalaisten romaninaisten aktivismin4.3.2026 08:47:32 EET | Tiedote
Helinä Rautavaaran museossa 11.3. avautuva E zor amendar – Voima meissä -näyttely kertoo Itä-Euroopan romanien työstä olosuhteidensa parantamiseksi. Meeri Koutaniemen valokuvat romaniaktivisteista ja kuvataiteilija Farija Mehmetin naivistiset muotokuvat avaavat näkymän arkeen ja vastarintaan, jotka harvoin pääsevät julkisuuteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

