Antti Kaikkonen: Hallitus ja EK eivät voi päättää, mistä suomalaiset tekevät työnsä
13.10.2025 11:14:36 EEST | Suomen Keskusta r.p. | Tiedote
Viime viikkoina on käyty vilkasta keskustelua etätyön hyödyistä ja haitoista. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan keskustelussa on unohtunut, että etätyö on monelle suomalaiselle arjen mahdollistaja.

– Etätyö helpottaa työn ja perheen yhteensovittamista ja tuo joustoa arkeen. Kun työmatkoihin ei kulu tunteja päivässä, jää enemmän aikaa muulle elämälle, kuten lapsille, harrastuksille ja palautumiselle. Samalla vähenevät ruuhkat ja päästöt, Kaikkonen toteaa.
Kaikkosen mukaan väite siitä, että etätyö heikentäisi tuottavuutta, on virheellinen.
– Suomen talouden ongelmat eivät johdu etätyöstä, vaan epävarmuudesta, joka estää kuluttamista ja investointeja. Etätyö lisää hyvinvointia ja työn imua – ja sitä kautta myös tuottavuutta, Kaikkonen sanoo.
Etätyö tukee myös koko Suomen elinvoimaa. Se mahdollistaa työnteon kaupunkien lisäksi maakunnissa ja maaseudulla. Kun työn ei tarvitse sitoa ihmistä yhteen paikkaan, voi elämä ja työ olla eri puolilla maata.
Kaikkonen kritisoi hallituksen suunnitelmaa poistaa etätyötä tukevia verovähennyksiä.
– On ristiriitaista, että samalla kun puhutaan työn joustavoittamisesta ja digitalisaation hyödyntämisestä, tehdään päätöksiä, jotka vaikeuttavat etätyötä, Kaikkonen huomauttaa.
Hänen mukaansa yrityksiä ja työntekijöitä ei tule sitoa jäykkään sääntelyyn siitä, mistä käsin työ tehdään.
– Paras ratkaisu löytyy työn ja tehtävän mukaan – olipa se läsnätyötä, etätyötä tai niiden yhdistelmä. Maan hallituksen tai Elinkeinoelämän keskusliiton tehtävä ei ole määrätä, mistä käsin suomalaiset tekevät työnsä. Työelämä ei enää palaa aikaan, jolloin kaikki istuivat toimistoissa kahdeksasta neljään, Kaikkonen painottaa.
– Etätyö on tulevaisuutta, jota ei pidä jarruttaa menneen ajan ajattelulla, Kaikkonen kiteyttää.
Yhteyshenkilöt
Antti KaikkonenKeskustan puheenjohtaja, kansanedustaja
antti.kaikkonen@eduskunta.fiTietoja julkaisijasta
Keskusta. Rohkeutta. Ratkaisuja. Keskusta on yli 110-vuotias kansanliike, joka rakentaa politiikkansa ihmisen, ei järjestelmän tarpeille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Keskusta r.p.
Keskusta laittaisi kaiken uusiksi: Lähimallissa valta ihmisille ja voima alueille – parempi arki ja lisää elinvoimaa koko maahan15.9.2026 10:19:27 EEST | Tiedote
Keskusta esittää jättiuudistusta suomalaisen yhteiskunnan toimintaan.
Kaikkonen: Datakeskusbuumi otettava hallintaan, jotta sähkön hinta pysyy hallinnassa10.9.2026 15:44:15 EEST | Tiedote
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen pitää tervetulleina uusia datakeskusinvestointeja Suomeen, mutta on huolissaan niiden vaikutuksista sähkön riittävyyteen ja hintaan. Kaikkonen esittää Suomeen uutta datakeskusten lupajärjestelmää, jolla investointien kokonaisvaikutuksia voitaisiin arvioida nykyistä paremmin.
Keskustan varapuheenjohtaja Kemppi PISA-tuloksista: Peruskoulun pelastaminen vaatii paluuta perusasioihin8.9.2026 13:41:49 EEST | Tiedote
-Meillä ei ole yksinkertaisesti varaa hyväksyä, että lasten ja nuorten perustaidot heikkenevät vuosi toisensa jälkeen, toteaa Keskustan varapuheenjohtaja Hilkka Kemppi.
Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen budjettiriihestä: Hallitus jätti viljelijät yksin selviytymään kannattavuuskriisistä ja sikaruton seurauksista2.9.2026 11:06:28 EEST | Tiedote
Maan hallitukselta odotettiin budjettiriihessä toimia maatalouden kannattavuus- ja kustannuskriisiin, mutta tulokset jäivät nollaan. - On hyvä, että maan hallituksessa sentään tunnustettiin maatalouden kriisitilanne, mutta johtopäätös oli hämmentävä. Hallitus ei aio tehdä tässä hetkessä mitään toimia maatalouden kannattavuuden parantamiseksi, Markku Siponen ihmettelee.
Keskustan varapuheenjohtaja Hilkka Kemppi: Kasvua kiihdyttävät päätökset puuttuvat1.9.2026 21:12:30 EEST | Tiedote
Hallitus on saanut kautensa viimeisen budjettiriihen päätökseen ja julkaisi tulokset tiistai-iltana. Jo etukäteen oli tiedossa, ettei suuria, uusia linjauksia tulla riihestä kuulemaan. Pääministeri Orpon anti riihestä oli rehvakas talouskasvulla kehuminen ilman katetta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme