Yläkoululaiset pääsevät tutustumaan tiedeleirillä avaruuteen
14.10.2025 07:05:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta ja Keski-Suomen LUMA-keskus järjestävät yläkoululaisille tarkoitetun tiedeleirin Jyväskylän yliopiston Konneveden tutkimusasemalla 13.-15.10.2025.

Syksyn leirin teeman on avaruus ja sen tutkiminen biologia, kemian, fysiikan ja matematiikan keinoin. Mukana Konnevedellä on ESERO Finlandin projektipäällikkö, Heidi Kouki, jonka johdattamana leiriläiset pääsevät tutustumaan astronomiaan, satelliitteihin sekä luomaan oman pikselitaideteoksen, joka lähetään kansainväliselle avaruusasemalle. Tutustumme myös karhukaisiin, eläinkunnan ihmeisiin, joiden tiedetään selviytyvän avaruudessakin. Tavoitteena on antaa osallistujille laaja-alainen tieteellisen ihmettelyn kokemus ja innostaa luonnontieteellisten tutkimusten tekemiseen. Leiri sisältää luonnollisesti myös saunomista, pelejä ja tietokilpailuja sekä leiriolympialaiset. Tärkeimmät leirillä tarvittavat asiat ovat avoin tutkijan mieli ja innostus!
Leirille on ilmoittautunut 18 nuorta. Suurin osa leiriläisistä on Keski-Suomen maakunnan alueelta, mutta leirille tullaan myös Kangasniemeltä, Nokialta ja Kauniaisista asti!
Yläkouluikäisten nuorten tiedeleiri toteutetaan Suomen kulttuurirahastolta saadulla Tiede tutuksi -apurahalla.
Median edustajat ovat tervetulleita leirille tutustumaan. Olethan ennalta yhteydessä tiedeleirin yhteyshenkilöihin Anniina Kolisevaan tai Anni Aroluomaan.
Lisätietoja ja yhteydenotot
Anniina Koliseva, tiedekasvatuksen asiantuntija, anniina.koliseva@jyu.fi, p. 0504724151
Anni Aroluoma, tiedekasvatuksen asiantuntija, anni.aroluoma@jyu.fi, p. 040 805 4837
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Nuoret aikuiset jakavat väärää tietoa sosiaalisista syistä, eivät tietämättömyydestä22.9.2026 12:03:58 EEST | Tiedote
Nuoret aikuiset jakavat sosiaalisen median väärää tietoa ennen kaikkea siksi, että se palvelee heidän sosiaalisia tarpeitaan – eivät sen takia, että he eivät osaisi käyttää mediaa. Tämä selviää Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun professori Vilma Luoma-ahon ja Oklahoman yliopiston apulaisprofessori Xiaochen Zhangin tuoreesta kansainvälisestä tutkimuksesta, joka julkaistiin arvostetussa Information, Communication & Society -tiedelehdessä.
Viisi vinkkiä Tutkijoiden yön ohjelmasta – näitä ei kannata ohittaa!22.9.2026 10:49:34 EEST | Tiedote
Tutkijoiden yö palaa Jyväskylään jälleen perjantaina 25.9.2026 ja mukana on yliopiston lisäksi myös Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jamk. Luvassa on monipuolista ja opettavaista tekemistä kaikenikäisille tiedonjanoisille.
Herätä uteliaisuutesi Tutkijoiden yössä – Ohjelmatarjontaa yhdeksällä paikkakunnalla ympäri Suomen!21.9.2026 14:05:00 EEST | Tiedote
Tutkijoiden yö on vuosittain järjestettävä tiedetapahtuma, jossa tutkijat ympäri Eurooppaa avaavat ovensa kaikenikäisille tiedonjanoisille. Tänä vuonna tutkijat avaavat ovensa laboratorioiden uumeniin Jyväskylässä, Oulussa, Helsingissä, Hämeenlinnassa, Kuopiossa, Joensuussa, Porissa, Sodankylässä ja Tampereella perjantaina 25.9.
Kirjailija Sofi Oksanen Martti J. Kari -muistoluennon puhujaksi21.9.2026 12:00:21 EEST | Tiedote
Martti J. Kari -muistoluento 10.12.2026 klo 15.00-16.30 Jyväskylän yliopiston juhlasali
Pohjois-Euroopan vanhojen metsien tunnistamiseen tarvitaan yhteinen tieteellinen perusta17.9.2026 08:10:00 EEST | Tiedote
Kansainvälinen tutkijaryhmä on julkaissut kokoavan katsauksen, joka tarjoaa tieteeseen perustuvat kriteerit Pohjois-Euroopan vanhojen metsien tunnistamiseksi. Julkaisu on tarkoitettu valtakuntien rajat ylittäväksi tueksi päättäjille ja viranomaisille, jotka toteuttavat EU:n komission vaatimusta tunnistaa ja suojella jäljellä olevat vanhat ja luonnontilaiset metsät.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme