Raakun ääni kuuluu Rovaniemellä 16.10.2025
14.10.2025 07:05:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
Tiedekeskus Pilkkeessä Rovaniemellä järjestetään järjestyksessään kolmas kansallinen raakkuseminaari 16.10.2025 teemalla Raakut, kalatalous, tuulivoima ja kaivokset. Seminaarin järjestäjänä on LIFE Revives -hanke, jonka tavoitteena on lohi-, taimen- ja raakkukantojen elvyttäminen.

Tilaisuudessa kuullaan esityksiä mm. aiheista raakkupurojen taimenkannat, kalastuksen sääntelystä puroissa ja purojen tila, Pohjois-Suomen kaivostilanne ja kaivosten jätevesien vaikutukset sekä raakun suojelun strategia ja toimenpideohjelma, sekä esitellään raportti raakun esiintymistiedon saannin turvaamisesta.
- Raakkujen väheneminen on huono asia koko joen kannalta. Simpukoilla on tärkeä rooli vesiekosysteemissä, sillä tehokkaina suodattajina ne puhdistavat vettä. Raakut puhdistavat vettä suodattamalla ja hapettaa liikkuessaan joenpohjaa. Tämä on elintärkeää monille lajeille. Mikäli raakut häviävät alueen lajistosta, koko joen ekosysteemi muuttuu ja muitakin lajeja katoaa, kertoo professori Jouni Taskinen Jyväskylän yliopistolta.
Seminaarin puhujat ovat Jouni Taskinen (Jyväskylän yliopisto, LIFE Revives), Satu Huhtala (Jyväskylän yliopisto, LIFE Revives), Ulla-Maija Liukko (SYKE), Antti Leinonen (Maa- ja metsätalousministeriö), Pirkko-Liisa Luhta (Metsähallitus Luontopalvelut, LIFE Revives), Eero Moilanen, (Metsähallitus Luontopalvelut, LIFE Revives), Jermi Tertsunen (Lapin ELY-keskus), Anni Mikkonen (Suomen uusiutuvat ry), Merja Lipponen (Lapin ELY luontoympäristöyksikkö), Markus Saari (TURRI-hanke, Pohjois-Pohjanmaan ELY), Pasi Molkoselkä (Metsähallitus Kiinteistökehitys), Nina Lehtosalo (Ympäristöministeriö) ja Hanna Halmeenpää (Suomen Luonnonsuojeluliitto).
Seminaarin ohjelma on luettavissa osoitteessa: https://www.jyu.fi/fi/tapahtumat/kansallinen-raakkuseminaari-raakut-kalatalous-tuulivoima-ja-kaivokset
Myös median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita seminaariin! Ilmoittaudu mukaan sähköpostitse (satu.m.huhtala@jyu.fi).
Euroopan suurin raakkuhanke elvyttää virtavesien elämää
Euroopan komission rahoittamassa ennätyssuuressa LIFE Revives –hanke parantaa jokihelmisimpukan eli raakun ja sen isäntäkalojen, lohen ja taimenen, elinympäristöjä Suomessa, Ruotsissa ja Virossa. Jyväskylän yliopiston koordinoima LIFE Revives -hanke on kuusivuotinen (2021–2027) ja hankkeen kokonaisbudjetti on lähes 16 milj. euroa.
Hankkeen tavoitteena on parantaa ja yhtenäistää Euroopan maissa käytössä olevia raakunsuojelumenetelmiä. Viranomaisten, metsätalouden sekä maanomistajien osallistaminen projektiin tarjoaa resursseja ja edesauttaa sidosryhmiä sitoutumaan raakunsuojeluun.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jouni Taskinen, professori, LIFE Revives-hankkeen johtaja. jouni.k.taskinen@jyu.fi 0403558094
Satu Huhtala, projektipäällikkö LIFE Revives, Jyväskylän yliopisto. satu.m.huhtala@jyu.fi 0400248085
Pirkko Liisa Luhta, projektipäällikkö LIFE Revives, Metsähallitus luontopalvelut, pirkko-liisa.luhta@metsa.fi 0400293023
Kuvat

Linkit
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Pohjois-Euroopan vanhojen metsien tunnistamiseen tarvitaan yhteinen tieteellinen perusta17.9.2026 08:10:00 EEST | Tiedote
Kansainvälinen tutkijaryhmä on julkaissut kokoavan katsauksen, joka tarjoaa tieteeseen perustuvat kriteerit Pohjois-Euroopan vanhojen metsien tunnistamiseksi. Julkaisu on tarkoitettu valtakuntien rajat ylittäväksi tueksi päättäjille ja viranomaisille, jotka toteuttavat EU:n komission vaatimusta tunnistaa ja suojella jäljellä olevat vanhat ja luonnontilaiset metsät.
Korkea painoindeksi nuoruudessa voi kiihdyttää biologista vanhenemista17.9.2026 06:30:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston tutkimus osoitti, että korkea painoindeksi nuoruudessa voi olla yhteydessä kiihtyneeseen biologiseen vanhenemiseen aikuisuudessa. Tulokset viittaavat siihen, että erityisesti nuoret, joilla on korkea painoindeksi vanhenevat biologisesti muita nopeammin.
Aikuiset oppivat vieraan kielen puheäänteitä nopeasti – yhdessä oppiminen voi vauhdittaa oppimista15.9.2026 09:03:14 EEST | Tiedote
Aikuiset voivat oppia vieraan kielen uusia puheäänteitä huomattavasti nopeammin kuin aiemmin on ajateltu. Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa suomenkieliset aikuiset oppivat havaitsemaan mandariinikiinan sävelkulkuja jo neljän tunnin harjoittelun jälkeen. Tulokset viittaavat myös siihen, että toisen oppijan läsnäolo voi tukea oppimista erityisesti sen alkuvaiheessa.
Global Ranking of Academic Subjects 2026: Seitsemän JYU:n tieteenalaa mukana maailman parhaiden joukossa15.9.2026 08:38:12 EEST | Tiedote
Tiistaina 15.9.2026 julkaistussa Shanghai Rankingin eri tieteenalojen kansainvälisessä yliopistovertailussa (Global Ranking of Academic Subjects) Jyväskylän yliopisto sijoittuu sadan parhaan joukkoon kahdessa tieteenalaluokassa.
Työhyvinvoinnin vaikutukset syntyvät vuosien aikana, eivät yksittäisillä tempauksilla14.9.2026 10:37:53 EEST | Tiedote
LitM Antti Äikäs tutki väitöskirjassaan yhdeksän vuoden terveyden edistämisohjelmaa työpaikalla ja havaitsi, että pitkäjänteinen työhyvinvoinnin kehittäminen voi vähentää sairauspoissaoloja sekä tukea työntekijöiden terveyttä ja organisaation taloudellista tulosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme