SDP EDUSKUNTA

SDP:n Haatainen: MOT paljastaa: Ammattillinen koulutus kriisissä – hallitus ei kuunnellut varoituksia

Jaa

Ylen MOT:n dokumentti paljastaa, että lähiopetuksen määrä ammattikouluissa on romahtanut 2020-luvulla. Orpon hallituksen leikkaukset ovat syventäneet kriisiä, josta varoitettiin jo etukäteen. Sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Tuula Haatainen (sd.) ei ole yllättynyt, vaan syvästi pettynyt hallituksen välinpitämättömyyteen.

JP Flander / SDP

- Orpon hallitus on leikannut 120 miljoonaa euroa ammattillisesta koulutuksesta, ja nyt nähdään, mitä se tarkoittaa käytännössä. Kolmasosa oppilaitoksista kertoo joutuneensa vähentämään lähiopetusta säästöjen vuoksi.Tämä on suora seuraus hallituksen päätöksistä, Tuula Haatainen toteaa. 

Orpon hallitus on viestinyt, että leikkaus kohdistuisi vain toista tutkintoa tekeviin.

- Tämä ei pidä paikkaansa. Opiskelijavuosien perusteella saatua rahoitusta ei ole korvamerkitty, ja monissa oppilaitoksissa aikuiset ja nuoret opiskelevat samoilla kursseilla, Haatainen muistuttaa. 

Haatainen korostaa, että ammatillinen koulutus on monelle nuorelle tie työhön ja omaan elämään. Nyt hallituksen päätökset vievät sitä perustaa, jolle tulevaisuuden Suomea rakennetaan.

- Valitettavasti pelissä ovat nyt meidän nuoremme. Hallituksen leikkaukset heikentävät heidän mahdollisuuksiaan kouluttautua ja rakentaa omaa elämäänsä. Tämä on vastuuttoman politiikan seuraus, Haatainen päättää.

Yhteyshenkilöt

Tuula HaatainenKansanedustaja, sivistysvaliokunnan puheenjohtaja

Puh:09 432 3026

Kuvat

JP Flander
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Kim Berg: Pääministeri Orpo, ajaako kokoomus Suomen siirtymistä vakuutuspohjaiseen, yksityisen sektorin hallitsemaan terveydenhoitojärjestelmään?7.11.2025 10:13:25 EET | Tiedote

Eilisellä kyselytunnilla SDP nosti jälleen esille huolen ihmisten sosiaali- ja terveyspalveluiden tilanteesta. Konkreettisia vastauksia hyvinvointialueiden auttamisesta ei kuitenkaan saatu. SDP:n eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Kim Berg penäsi hallitukselta ja erityisesti kokoomukselta varmistusta siitä, ettei tavoitteena ole siirtyminen vakuutuspohjaiseen, yksityisen sektorin hallitsemaan terveydenhoitojärjestelmään.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye