Kreate laajentaa Helsinkiä merelle Hakaniemessä – yli 12 miljoonan urakka käynnistyy marraskuussa
Kreate aloittaa Helsingin Hakaniemessä John Stenbergin rannan rakentamishankkeen. Monipuolisesti maa-, vesi- ja erikoispohjarakentamista yhdistävässä urakassa rakennetaan rantarakenteita sekä ruopataan ja täytetään merialuetta uudeksi maa-alueeksi hotellille. Lisäksi kohde sisältää katujen, kunnallistekniikan ja vesihuollon rakentamista ja parantamista. Kreaten osalta urakka valmistuu kesällä 2027, ja reilun 12 miljoonan urakkahinta kirjataan neljännen vuosineljänneksen tilauskantaan.

Kreate on allekirjoittanut Helsingin kaupungin kanssa sopimuksen Hakaniemessä sijaitsevan John Stenbergin rannan rakentamishankkeesta.
Voitettu kokonaisurakka sisältää jo rakennetun ja vilkkaasti liikennöidyn John Stenbergin rannan kadun uudelleen rakentamisen sekä esirakentamisen Signe Branderin terassia ja Signe Branderin kujaa varten. Sen lisäksi urakassa rakennetaan uutta rantamuuria ja tehdään alueen rakennekerroksia yläpintaan asti.
– Vedessä rakentaminen on aina haastavaa ja tässä kohteessa pääsemme hyödyntämään vahvaa osaamistamme vaativan tason maa-, vesi- ja erikoispohjarakentamisessa. John Stenbergin rannan rakentamishankkeessa puramme nykyistä rantamuuria, rakennamme mereen porapaaluseinän sekä valamme paikan päällä teräsbetonisia rantamuurirakenteita, kuvailee kohteen työpäällikkö Jyrki Perokorpi Kreatelta.
Hankkeessa ruopattu merialue täytetään uudeksi maa-alueeksi, jonka kantavuutta ja lujuutta parannetaan syvätiivistämällä. Aluetta on kaavailtu hotellitontiksi, johon on suunnitteilla 8-kerroksinen ja 400-huoneinen hotelli.
Porapaaluseinä toimii rantamuuri- ja laiturirakenteena
Urakassa tehtävää ruoppausta varten Siltavuorensalmeen rakennetaan lähes 160 metriä pitkä kallioon ankkuroitu porapaaluseinä, joka tulee myöhemmin toimimaan John Stenbergin rannan uutena rantamuuri- ja laiturirakenteena.
– Valamme porapaaluseinän päälle teräsbetonisen reunapalkin, johon tulee yli 50 jääsuojaelementtiä. Verhoilemme ne nykyisen rantamuurin kunnostetuilla verhoilukivillä. Lisäksi asennamme Signe Branderin terassin meritäyttöalueen rantamuurilinjaan kymmeniä vedenalaisia teräsbetonisia kulmatukimuuri- ja kasuuniarkkuelementtejä, Perokorpi kertoo.
Urakassa rakennetaan Signe Branderin terassille ja Signe Branderin kujalle huleveden runkolinja ja väliaikainen purkuviemäri. Putkikaivanto on ponteilla tuettua kaivantoa. Vilkkaasti liikennöity John Stenbergin ranta -katu uusitaan täysin valmiiksi sisältäen kunnallistekniikan reunamuurin kiviverhouksineen ja kansikivineen.
Vähäpäästöistä rakentamista ympäristövaikutuksia seuraten
John Stenbergin rannan rakentamishanke toteutetaan vähäpäästöisenä työmaana osana Hiilineutraali Helsinki 2030 -ohjelmaa. Kestävä rakentaminen ja raaka-aineiden viisas käyttö ovatkin tärkeässä roolissa rantarakenteiden, katujen ja kunnallistekniikan rakentamisessa sekä ranta-alueiden ruoppauksessa.
– Pienennämme rakentamisen hiilijalanjälkeä käyttämällä vähähiilistä betonia sekä tiukkojen päästöluokkavaatimusten mukaisia koneita ja laitteita, jotka toimivat joko sähköllä tai uusiutuvalla dieselillä, kertoo Perokorpi.
Työmaalla hyödynnetään mahdollisimman tehokkaasti puretuista betonirakenteista syntyvää materiaalia sekä lähellä sijaitsevissa urakoissa syntyviä kiviaineksia, jolloin myös kuljetusmatkat minimoituvat. Energiankulutusta ja päästöjä seurataan säännöllisesti hankkeen ympäristövaikutusten seuraamiseksi. Erityistä huomiota kiinnitetään myös melu- ja ympäristöhaittojen minimoimiseen.
– Urakka-alueen läheisyydessä asuu ja työskentelee paljon ihmisiä, ja rajoitamme eniten melua aiheuttavien työkoneiden toiminta-aikoja. Työnaikaisella suojaverholla suojelemme meriympäristöä, ja purku- ja rakentamistyöt etenevät kalojen kutuaika huomioiden.
Rakentaminen alkaa marraskuussa työsillan rakentamisella
Kreate käynnistää John Stenbergin rannan työt heti marraskuun alussa noin 160 metriä pitkän työsillan rakentamisella. Sen valmistuttua alkaa työsillalta käsin porapaaluseinän rakentaminen. Loppuvuonna edetään rannan rakenteiden purkamisella.
Kesällä 2026 Signe Branderin terassin ja kujan puolella tehdään ruoppauksia sekä valmistetaan paikan päällä kasuuni- ja tukimuurielementtejä. Jopa yli 70 tonnin painoisten tukimuurielementtien nosto on vuorossa keväällä 2027.
– Tässä urakassa vahvuutemme on töiden huolellinen suunnittelu ja eri työvaiheiden toteuttaminen samanaikaisesti maalla ja merellä. Rakensimme Helsingin Sompasaaressa vastaavanlaisen vaativan hankkeen etuajassa maaliin hyödyntäen uudenlaisia rakentamisen ratkaisuja. Hakaniemessä työskentelee pääosin sama ammattitaitoinen tiimimme, joten luottavaisin mielin lähdemme rakentamaan kohdetta, toteaa väylärakentamisen johtaja Juha Schönberg Kreatelta.
John Stenbergin rannan rakentamisen urakka valmistuu Kreaten osalta kesäkuussa 2027. Tilaajana on Helsingin kaupunki. Kreate kirjaa reilun 12 miljoonan euron sopimuksen neljännen vuosineljänneksen tilauskantaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jyrki PerokorpiTyöpäällikköKreate Oy
Puh:+358 40 765 3563jyrki.perokorpi@kreate.fiJuha SchönbergJohtaja, väylärakentaminenKreate Oy
Puh:+358 40 587 9759juha.schonberg@kreate.fiKirsi-Marjut DickmanViestintäpäällikköKreate Oy
Haastattelu- ja materiaalipyynnöt
Kuvat




Tietoja julkaisijasta
Kreate Group on Suomen johtavia infrarakentajia. Yhtiö tarjoaa ratkaisuja siltoihin, teihin ja ratoihin, ympäristö- ja pohjarakentamiseen, kiertotalouteen sekä geoteknisiin tarpeisiin. Vaativien kohteiden erikoisosaaja panostaa kokonaisvaltaiseen laatuun ja kustannustehokkuuteen. Konsernin liikevaihto vuonna 2024 oli 275 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää yli 500 henkilöä. Kreate Group on listattu Nasdaq Helsinkiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kreate Group Oyj
Kreate jalosti ennätysmäärän kierrätettyä hiekoitussepeliä – Porvoo mukana laajenevassa kiertotalousyhteistyössä5.12.2025 09:31:17 EET | Tiedote
Talven liukkaisiin keleihin varautuminen on käynnissä. Kreate käsitteli tänä vuonna ennätysmäärän käytettyä hiekoitussepeliä ja jalosti siitä yli 4 000 tonnia uudelleenkäytettävää Ei enää jätettä -statuksen hiekoitussepeliä. Yhteistyö laajenee kuntien ja kaupunkien suuntaan – Porvoo on ensimmäisten joukossa mukana. Ensi vuonna yhtiön tavoitteena on kaksinkertaistaa käsittelymäärä Vantaan kiertotalousalueella.
Kreate ja GRK allekirjoittivat sopimuksen Vantaan ratikan itäosan ensimmäisen vaiheen toteutuksesta – Kreatelle tilauskantaan 45 miljoonaa euroa27.11.2025 11:00:00 EET | Tiedote
Kreaten ja GRK Suomen muodostama ryhmittymä on allekirjoittanut 26.11.2025 Vantaan kaupungin kanssa sopimuksen Vantaan ratikan itäosan ensimmäisestä toteutusvaiheesta. Vantaan ratikan tarkistettu kokonaiskustannusarvio on noin 750 miljoonaa euroa. Itäosan allianssin rakentamisen arvio on 280 miljoonaa euroa, joka jakaantuu tasaosuuksin ryhmittymän osapuolten kesken. Kreate kirjaa ensimmäisestä vaiheesta reilun 45 miljoonaa euroa tilauskantaansa. Vantaan ratikan itäosan rakentaminen alkaa joulukuussa.
Kreate rakentaa uuden kasvua tukevan väylän Kaarinaan: Kurkela–Kuusisto-hankkeen arvo noin 80 miljoonaa euroa17.11.2025 11:00:00 EET | Tiedote
Kreate Oy ja Väylävirasto ovat allekirjoittaneet lähes 80 miljoonan euron urakkasopimuksen mittavasta Mt 180 Kurkela–Kuusisto-hankkeesta. Kehitysvaiheella alkava hanke kirjattaneen tilauskantaan kokonaisuudessaan vuoden 2026 ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Yksi Varsinais-Suomen merkittävimmistä infrainvestoinneista parantaa Kaarinan ja Turunmaan saariston tieyhteyksiä sekä tukee alueen kestävää kasvua. Uuden Kaarinan läntisen ohitustien toinen pää rakentuu aivan Kreaten rakentaman ja nyt marraskuussa liikenteelle avatun Kirjalansalmen sillan kupeeseen.
Kreaten korjaama Tornionjoen ratasilta palkittiin Vuoden silta 2025 -tunnustuksella6.11.2025 16:05:26 EET | Tiedote
Kreaten avartama Tornionjoen ratasilta on saanut arvostetun Vuoden silta 2025 -palkinnon. RILin Siltapäivillä jaettu tunnustus myönnettiin sillalle, joka edustaa poikkeuksellisen korkeatasoista korjausrakentamista. Teknisesti vaativa siltaurakka toteutettiin kahden valtion alueella osana Suomen ja Ruotsin välistä radan sähköistämishanketta, ja siinä onnistuttiin pidentämään sillan elinkaarta yli tavanomaisena käyttöikänä pidetyn 100 vuoden.
Kreate voitti Junatien metrosillan kilpailutuksen – panostus kehitysideoihin näkyi laatupisteissä6.10.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin liikennelaitoksen johtokunta päätti 3.10. kokouksessaan valita infrarakentaja Kreaten toteuttamaan Junatien metrosillan Helsingissä. Teknisesti vaativien siltakohteiden rakentamisessa kunnostautunut Kreate panosti tarjouksessaan toimivien ratkaisuehdotusten esittämiseen, mikä palkittiin erinomaisilla laatupisteillä. Hankintamenettelyssä urakan arvoksi oli arvioitu 50–70 miljoonaa euroa. Lopullinen summa tarkentuu kehitysvaiheessa valittavien rakentamisen ratkaisujen myötä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme